makean nälkä

Taas tekee mieli kirjottaa. Viime kerrasta onkin näköjään kulunu ihan tarpeeksi kauan.

Oli tosi fiksua päättää oksentaa 1 pala pannukakkua. Toisin kuin ennen, nyt mä kuitenkin harkitsin hetken... ihan pienen vain ettei alkaisi haista. Meinasin jokaisessa välissä lopettaa enkä oikeestaan saanut ylös kuin ihan pieniä määriä kerrallaa. hyvä/huono ? Luojan kiitos söin vaan sen yhden !
Mulla on ollu jo pitkään sellanen pieni hinku oksentaa, mitä tahansa oonkin syönyt. Oon vaan ollut liian laiska ryhtyäkseni siihen tai väärässä paikassa väärään aikaan, väärällä tuulella, turhuuksia. Kaiken laisia tekosyitä oon Helmelle syöttänyt välttääkseni vessanpöntön. Helmi on aika lailla lannistettu, harmi sillä nyt oisin taas valmis yhteistyöhön. Painan 7 kiloa L:ää enemmän! L on luinen aasialaispoika, mutta SILTI. Mun on joko laihduttava reippaasti tai L:n lihottava. Tää ei kerta kaikkiaan käy.

tässä pari viikkoo sitte lähössä lenkille. 

Mahdollisimman laihalta näyttävässä asennossa tietysti.

Perhe lähti lauantaina 2 viikoks etelään (mökötin 2 kuukautta kun ei huolittu mukaan, muttei tää nyt enää oikeestaan haittaakkaan.)
Suunnittelin ensin syöväni pelkkää seitiä ja riisikakkuja, sitten pelkkää tonnikalaa ja omenoita.
Yksin se ehkä oliskin vielä voinut onnistua, päivän edes, mutta L on täällä. Keitän sille herkkuruokia (viime yönä pellillinen pannaria josta L on syönyt palan ja mä yhteensä ainakin 4) ja Helmi on liian heikko, antaa mun rällätä ihanku mitään ongelmaa ei olis koskaan ollutkaan.
Huomenna haluun kuitenkin osottaa rakkauteni joka ei sitten koskaan kokonaan sammu ja syön ihan max. 600 kcal. Sekin olis tuntunu joskus niin paljolta, mahdottomalta. Nyt en oo varma miten tein sen, mutta oon varma että osaan edelleen !

ehkäpä elämä ei olekkaan niin vakavaa voi lihoa ja panna ketä vaan

Kamala viikonloppu ihan vaan siinä mielessä, että syötiin ulkona kahtena peräkkäisenä päivänä. Jo ruokapaikan valitseminen oli sinäänsä uuvuttavaa, että käveltiin varmaan 20 paikkaa läpi eikä mikään tuntunut hyvältä. Missään ei vaan ollut syömisen arvosta ruokaa... Lopulta L valitsi paikan "Me syödään nyt täällä. piste." Sain eteeni rasvaa tirisevän kanapihvin jota olin sitäkin siinä valinnut ainakin vartin.

 Toisena päivänä syötiin kiinalaisessa BUFFASSA. Söin lautasellisen jotain nuudelijuttuja ja sushia. Ruuan jälkeen mun maha oli tietenki levinny jokaiseen ilman suuntaan, oikeasti. Menin vessaan joka oli ihan täynnä ja sellaset ei-umpinaiset ovet niissä... ei siellä voinu oksentaa. Siinä oli itku muuten tosi lähellä!

Nojoo ihme pelleilyks tää taas menny. Nyt oon masennellu tota viikonloppua makaamalla kotona syömässä turhia kaloreita, en oo käynyt koulussa enkä salilla enkä missään. 

Viikonloppu siis MUUTEN oli tosi kiva, oli ihanaa viettää aikaa L:n kanssa ja sain siltä "pienen" lahjanki mitä en tosiaankaan olis ansainnu, mutta noi ruokailut... Tuntuu, että tää alkaa taas kohta olemaan siinä että elämä häiritsee enemmänki sh:ta kun sh elämää.

tää kuva itkettää mua. haluan. haluan. haluan. nyt.

Se toinen poika jonka kanssa mulla oli jotain (ainakin mun omassa pääkopassa) silloin kun oltiin L:n kanssa erossa juttelee mulle taas 

"kai me voidaan olla kavereita vaikkaa oot taas L:n kanssa...?" "Joo tietysti, miksei ?" 

Tai "Clavicle.. mitä jos mä en enää ikinä rakastu ?" 

"No sun rakastumista vois helpottaa josset istuis 24/h neljän seinän sisässä pelaamassa cs!!"

Oon niin herkkätunteinen... Mutta sitte nään siitä unta koko pitkän yön, nukun pitkälle päivään että voisin olla siellä unessa vaan. Kai mä oon rakastunumassa mun uni poikaan enemmän ku yhteenkään aitoon ihmiseen täällä.

Oon mäki kyllä yks kiittämätön paska. Mulla on jo ihana poika joka ihme kyllä taitaa rakastaa mua ja silti haaveilen jostain muusta. Mun ei pitäisi edes ajatella mitään muuta! Ihanku ansaitsisin edes L:ää. 

Sitte mä valitan kun oon lihava ja laiska ja opinnot ei etene ja elämä ei etene ja kaverit jättää yksin ja yhyyyhyy. Raivostutan itteäni valtavasti, en tee mitään millekkään, en mä voi valittaa ennenku edes oon yrittäny laittaa asiat parempaan kuntoon. Ongelma on kai se, että mä en JAKSA eikä mua ehkä ihan kauheasti edes kiinnosta korjata asioita tai saada niitä eteenpäin? Viihdyn tavallaan ihan hyvin sängyn pohjalla karkkipussin kanssa ja jos tähän lähetään niin ketä kiinnostaa oonko mä sängyn pohjalla maatessa kokoa 32 vai 42 ?

Okei kyllä mä huomenna taas oon syömättä. Meen kouluun. Salille. Käyn mummilla, leivon L:lle ystävänpäivä keksejä ja soitan parille kaverille viikonloppu suunnitelmista. 

viikon.loppu.

Yritin väännellä itteäni kaikkiin mahdollisiin asentoihin joissa mun maha näyttäis litteältä. No turhaan. Rikoin kättä koska siinä hetkessä se tuntu ansaitulta. Ei hyvää päivää miten alas "aikuinen" ihminen voi hetkessä vajota. 

Lauantaina oltiin ns. "kotiporukalla" baarissa. Vihasin kaikkia kunnes päätin rakastaa. Asiaan tietysti vaikutti myös, että meitä oli viisi ja oltiin ostettua juomia yhteensä niin paljon kun ostettaisiin jos oltaisiin liikkeellä isommallakin porukalla... Ne kalorit. A-p-u-a. 

Aamulla söin sitte pienen palan äidin tekemää kasvispiirakkaa. L lähti töihin ja mä lähdin tyhjentämään.

Äsken söin loput siitä piirakasta. En oksentanut... vielä. En tiiä ehkä kuitenki pitäis.

Mulla on niin paljon ajatuksia. Mutta niin rikkonaisia ja keskeneräsiä, että se niistä toistaseksi ainakin.