sunnuntai 27. helmikuuta 2011

u can always start again



Kesä tulee, ihanaa~
Tänään oltiin tosiaan siellä mummolassa viettämässä äidin synttäreitä ja tuli tietenkin tungettua alas vähän enemmän kuin olisin saanut...
Olin kuitenkin kävelyllä niinkuin suunnittelin ja huomenna alkaa koulu ! Tavallaan olen helpottunut. Koulussa en ikinä syö eikä aikaa jää siihen muutenkaan niin paljon kun lomalla... mutta samalla stressaa ihan kauheasti ja pelottaa, että masennun heti kun loma loppuu.
Olen kirjoitellut nyt koko illan kesätyöhakemuksia vaikka kouluhommiakin on rästissä...
Aloitan huomenna myös herkkulakon koska karkkipäivästä kerran viikossa ei vain tule mitään niin parempi sitten olla syömättä ollenkaan.

Ainiin ! Perjantaina taisinkin saada 80 euron tarkastusmaksun junassa kun olin menossa L:lle Espooseen ja eilen tein sushia, maha turposi enkä uskaltanut käydä aamulla vaa'alla. On ollut ihan mukava viikonloppu ja läskiloma. Nyt takaisin arkeen. Mulla taitaakin olla vähän ikävä sitä kun menee nukkumaan ja vatsa huutaa nälkää koko yön.

+ Lisäsin poikkeuksellisesti pari itse ottamaa kuvaa tähän alas ... en varmaankaan tule tekemään sitä usein, huomaatte kyllä miksi :)

(oma kuva)


(oma kuva) mulla ei oo elämää... otan aamusin kuvia omasta pyöreästä mahastani. creepy~

slowly




Huomenta siellä~ illemmalla enemmän tekstiä. Ehkä. Tänään on kuitenkin äidin syntymäpäivä, mennään maalle, mummolaan... Tuolla on ihana ilma eikä edes niin kylmä enään niin ajattelin käydä siellä oikein pitkällä kävelylenkillä (kameran kanssa) ihan kaikessa rauhassa keskellä luontoa.


perjantai 25. helmikuuta 2011

I'm coming back to home



Riitelin L:n kanssa ainakin 10 kertaa tänään. Enkä edes oo varma mistä. Vihaan sitä. Mä huudan ja latelen ilkeitä sanoja, osaan olla niin ilkeä että alan itsekkin itkeä. Sen jälkee vaivun itsesääliin jonnekkin nurkkaan. L istuu hiljaa, se tietää ettei sen ainakaan kannata huutaa takasin, eikä se silti pysty rauhottamaan mua. Lopulta se saa tarpeekseen ja lähtee tupakalle sanomatta sanaakaan. Mä en vaan osaa riidellä reilusti. 
 Sovin sen kanssa kyllä. Ainahan me sovitaan... vai mitä ?
 Päivän ateriat. aamulla : kuppi teetä. Iltapäivällä : pepsi maxia (ehkä litra.......). Illalla : kuppi teetä. En ollut treeneissä koska vuosisadan vitutus. Tiedän käyttäydyn kuin 14 vuotias. Ihanaa.
Jotain hyvääkin tässä päivässä oli. Päätettiin nyt virallisesti, että kesällä 2012 lähdetään taas Japaniin. 
Eniten mä siellä kaipaan niitä Shinjukun lämpimiä, mainosvalojen valasemia öitä. Metriksellä tuntikausia istumista, kuunnellen nuoria katusoittajia. Ihmisiä jotka konttaa sun luokse apua tarjoten kun näytät hetkenkin hukassa olevalta. Valtavia ostoskeskuksia, hienoja vaatteita ja tyylikkäítä naisia. Kiireisiä bisnesmiehiä aamulla keskellä shibuyaa, matkalla töihin. Koululaisten puhtaita valkoisia kenkiä ja juuri puhkeamaisillaan olevien kirsikankukkien tuoksua...mutta ennenkaikkea...sitä ruokaa. Terveellistä, monipuolista, laadukasta ja super hyvää. Ensi vuoteen mennessä olen toivottavasti jo niin laiha ettei haittaa jos ahmin yhden kuukauden.
Suunnitelma olisi siis sellanen että oltaisiin se kesäkuu töissä ja heinäkuu Tokiossa Loskan ja T:n kanssa... Majoitukset hoituu luultavasti ilmaiseksi. suhteita, suhteita... heh. Sitten Jouluna (2012) on tarkoitus lähteä L:n kanssa Thaimaaseen katsomaan sen sukulaisia ja muuta jos nyt  rahat riittää. 
Ainakin mulla on jotain mitä odottaa~ onhan tohon vielä vuosi ja sitä ennen talvi ja vaikka mitä inhottavaa, mutta sitten... sitten voin taas elää hetken...ehkä.

Ja tervetuloa uudet lukijat ! ♥ Te kaikki saatte mut niin iloiseki, vaikka mulle tuleekin huono omatunto kun kirjoitan vaan tällasta paskaa... pahoittelen.








torstai 24. helmikuuta 2011

too tired



Oon nyt liian väsynyt kirjottamaan mitään fiksua, mutta tässä jotain.
Päivä meni ihan hyvin. Söin puolikkaan pitsan, en yhtään karkkia. Hyvä minä!
Illemmalla raahasin läskiperseeni vielä stadiin ja nyt odottelen L:ää. Se on täällä about 8 tunnin päästä. Vasta. En ole vieläkään oppinut olemaan yksin. Pelottaa ja ahdistaa, ajattelen liikaa. Sairasta, noloa, typerää.
Lisäksi muistin, että ensiviikolla olisi psykologilla käynti. Tällä kertaa en pääse livistämään vaikka kuinka tekisi mieli. Stressaa muutenkin kun on niin paljon tekemättömiä töitä, suurin osa kouluun liittyviä... yllätys.
Pakko alkaa laittaa näitä asioita järjestykseen (helppo sanoa, vaikeampi toteuttaa...)
Mutta nyt nukkumaan ja huomenna (no tänään) paasto ♥ ~

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

why can't everything just work out? for once



Anteeks etten oo vähään aikaan kirjottanu, ei oo ollu oikeen mitään sanottavaa.
Haluun vaan hakata päätä seinään niin kovaa että mun järki palaa takas, haluun oksentaa ja huutaa niin että kurkkuun sattuu. Ei oo kyse nyt siitä että oisin ahminu hirveitä määriä ... oikeestaan oon syönyt aika vähän. Mutta se MITÄ oon syönyt ei tunnu yhtään hyvältä. Pelkäsin hiihtolomaa jo etukäteen. Liikaa vapaa-aikaa. Eli oon mussuttanut karkkeja, leipää, jätskiä ja juonut limsaa vaikka kuinka paljon. Inhottavaa ! Mua ihan totta ällöttää niin paljon.
Tänää oli onneks treenit (tulin sieltä niin tossa kadulla juoksi yksin jonkun koira, se pelästy mua ihan hirveesti, juoksi jonnekki ja nyt mua pelottaa että se on vieläki yksin tuol pakkasessa...:c)myöhemmin illalla tein vielä kuntopiiriä kotona, maanantaina en ollut treeneissä ollenkaan. Miksiköhän ? Olisinko istunut kotona L:n kanssa syömässä ? ... hyvin mahdollista.

Oon ollut nyt 6 päivää putkeen L:n kanssa. Yöt ja päivät. Huomenna nään vanhaa kaveria 'Kestleriä', ohjelmassa leffoja ja ........ fädäystä. Mitä mä teen että voin olla syömättä sen vaikuttamatta oudolta ? Alennunko mä vaan vanhaan turvalliseen keinoon, ja oksennan  vai näyttelenkö huonovointista ? En tiedä vielä, mutta pakko miettiä jotain. Vaikeeta vaikeeta. Mua ärsyttää niin paljon sanoa taas näin, mutta ensi viikolla, maanantaista alkaen mä yritän taas kerran. Mä aion laihtua ja näin se ei onnistu !

Hyvää lomaa kaikille, pysykää vahvoina toisinku eräät~ ♥lla minä POSSU.

perjantai 18. helmikuuta 2011

nice to know us

Hyvä päivä takana, ja erittäin hyvä viikonloppu tulossa !
Oon syönyt vähän, liikkunut paljon. L on täällä nyt yötä, huomenna meen treenien jälkeen sen kämpälle.
Oikeestaan just nyt oon todella todella ilonen... L on suihkussa odotan että se tulee sielt ja hieroo mua. Lihakset/läskit on ihan jumissa tän päivän juoksutreenin jälkeen ... juoksin 10 kilometrii 40 minuuttiin! Oon tosi ylpee ittestäni (: hups... tää on ihan outoo. Ainoona miinuksena ostettii sitte keksipaketti illaks, tossa se on. Enkä varmasti aio koskee siihen. En tänään...
Hyvää yötä ~~

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

But we can always make a change

Missä on mun itsekuri ? Tää alkaa näyttää siltä, et mul on joku vakava BED. Pahinta on etten pysty pitää lupauksia edes ittelleni. Joten nyt laitan kaiken uusiks ja alotan kokonaa alusta ! Tästä ei tuu mitään ja mä vaan lihon lihon lihon. Oksentaminenkaa ei oo enää mikään ratkasu.
Noniin eli siis, tästä lähtien saan syödä herkkuja tasan kerran viikossa jos on ihan pakko ja silloinkin kohtuudella. 4 kertaa viikossa on treenit (niistä EI saa olla pois!),  kun ilma tosta vähän lämpenee alan taas käydä lenkillä. Koitan syödä yhden lämpimän aterian päivässä, aamulla jotain hedelmää tai näkkärii ym... ja iltaisin teetä. Ei onnistu varmaan vähään aikaan, mutta yritän olla laskematta kauheasti kaloreita ja panostan laatuun ja säännöllisyyteen enkä enää litkiä mehuja ja kaakaota. 
Nyt pakko ryhdistäytyä tai oon kesään mennessä pyöree ku rantapallo... ! Lisäksi tulostan vaatekaapin sisäoveen 'motivaatiokuvia' .... se auttaa varmasti. hehe.
Ei tässä muuta, alotan jo huomenna ja jos epäonnistun paastoon koko hiihtoloman. Ok, mä onnistun.





Pad med ma muong and Hot chocolate.

Ensiksi... anteeksi eilinen teiniankstipostaus. Tänään on onneksi parempi päivä kaikin puolin.

Olin L:n ja Noonan kanssa stadissa. Käytiin syömässä thaimaalaisessa niinkun meillä aina on tapana. L alkoi heittää siinä sitten jotain, että 'meetkö taas heti vessaan tän jälkeen?' yksi vihanen katse sai sen vaikenemaan. Mietin vaan, kuinka paljon oikeesti tuli silloin perjantaina avauduttua... en muista, en onneksi. Mutta L:n on oltava hullu. Miten se aina vaan jaksaa mua... Hetkinen, kohta 1 ja puoli vuotta. Ihan outoa jotenki...
 Alan taas addiktoitua kaakaoon... ei hyvä. Kuitenkin päivän kalorit jäi alle tuhanteen (tiedäään, se on ihan kamalasti...) Tänään kuluttanut liikunnalla noin 400kcal.


   tätä ja jasminriisiä ... jotain niin täydellistä ... ♥  hups


¨Aiheesta toiseen. Kaikki valittaa siitä, että on talvi, on kylmää ja kesään vielä monta päivää.
Okei voishan toi nyt laskee edes alle -15 niin pääsis taas ulos juoksemaan... MUTTA se, että kesään on viel niin paljon aikaa ei haittaa yhtään. Rakastan kesää, mutta on vaan älyttömän ihanaa että on vielä ainakin 3 kuukautta aikaa treenata ! Kesäkunto 2011,  i'm coming (hitaasti.. todella hitaasti... mutta varmasti)

Ps. Mun jenkkikset näytti turvonneen... huomenna syön alle 500kcal. Ja jos aikaa jää koulutöiden jälkeen, menen salille.








tiistai 15. helmikuuta 2011

not again, idiot.

Tuun koulusta kotiin. Väsyneenä, vihasena ja pettyneenä.
Neljän kurssin suoritus hylätty. Fuck this shit.
Haluuun niin lopettaa ton lukion, en jaksa sitä nyt.
En mene treeneihin. Istun sohvalle ja avaan telkkarin.
 Muffinsseja, nuudelia, leipiä, limsaa, kaakaota ....
Ketään ei ole kotona ja posliinin houkutus on vastustamaton.
En muistanut kuinka hyvältä oksentaminen loppujen lopuksi tuntuu.
You're so weak, so weak, weak. Entä sitten ? Kuka välittää ?
Illemmalla lisää ruokaa. En saa aikaiseksi yhtään mitään mitä pitäisi.
Nyt odotan, että isä menee nukkumaan sitten käyn vielä toivottamassa posliinille hyvää yötä.
Ihan sama, nyt ei enää kiinnosta. Haluan vaan laihtua. Mieluiten kadota kokonaan.
Mutta kuitenkin... Mä todella olen pahoillani~


sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Let's party babe, shake it babe

On ollu ihan hullu viikonloppu... Käynnistys alkoholilla jonka takia taisin avautua vähän liikaakin L:lle siellä bussissa (niin tosiaan...sitä ennen ei sanaakaan. mistään.) Nyt mua hävettää, on niin itsekäs olo. En oikeesti tiedä mitä kirjottaisin kun on tapahtunut niin paljo kaikkee...
Eilen oltiin sitte bileissa joissa oli ihan törkeesti porukkaa. Tanssin ainakin 6 tuntia mikä todellaki teki hyvää = Kalorit vaa ropis pois ! Ja sai muutenki irrotella. Musa oli niin kovalla etten kuullu ahdistavia ajatuksia mun päässä. Mä vaan tanssin täysii. En ajatellut mitään. En seuraavaa liikettä, tai sitä kattoko joku mua ku hullua. Vaikka varmasti katto. Outoa sinäänsä ... yleensä ahdistun jos ympärillä on paljo ihmisiä. Nyt taisin vaan nauttia siitä ? AAAA miksei tollasta voi olla joka päivä ?

Ja arvatkaa mitä~ L oli mun sekavasta tilasta huolimatta perjantaina täällä yötä, se hiero mua ja sano 'Ooksä laihtunu ? sun kylkiluut törröttää' olin vaan et en kai... koska enhän mä oo voinu laihtuu. Painan edelleen ne armottomat 57kg, mikä on ihan helvetisti liikaa. Perjantaina söin alle 500kcal, lauantaina vähän enemmän, mutta kulutinki ainaki 2000kcal mikä on ihan super hyvin ! Tänään..... ahmin. Pitää varmaan keksia joku rangaistus tästäkin.
Noniin, mutta huomenna Valentine's day. Se on ihan yliarvostettu...... sitä paitsi mulla on treenit. Ne on nyt tärkeemmät vaikka olishan se ihan kivaa antaa tyylii L:lle joku pieni lahja tai tehä jotain söpöä...
Katotaan nyt.
Voi olla, että kuitenki vietän ystävänpäivää mieluummin mun läskien kanssa tanssisalissa pomppien :)



tää on vaan niiiiiiin täydellinen kuva kertomaan jotain mun viikonlopusta ♥

perjantai 11. helmikuuta 2011

I finally did it

Jesss onnistuin pitämään tän päivän possuilu-suunnitelmasta kiinni ! Kerranki mä onnistuin jossain ...
Ja vaikka nyt on kai vähä nälkä ni mul on niiin hyvä olo et voisin olla koko ens viikon syömättä !! Tai sit en.
Joka tapauksessa tän päivän saldoksi tuli  400kcal josta kulutin 450kcal~  Vaikka söin kyllä 4 kertaa, mutta aina ihan vähän jotain terveellistä. hienoa hienoa. Lisää tälläsiä päiviä niin pääsen vielä joskus tavoitteeseeni !  

Ja lisää hyvää, eli L ei oo mulle onneks vihanen... se vaan... on älyttömän huolissaan.
 Huomenna mun on ihan pakko uskaltaa nähdä sitä ja yrittää ihan oikeesti puhua näistä asioista selvästi ja mahdollisimman rehellisesti.
apua .... oon huono siinä. Puhumisessa nimittäin. Mutta L on silti L ... ja jos en pysty puhumaan mun omalle suojelusenkelille, niin en tuu koskaan puhumaan yhtään kellekkään. Se on ainaki varma. Vaikka toisaalta... ei mulla oo mitään kauheeta tarvetta muutenkaan puhua näistä asioista kenelläkkään. Mitä hyötyä siitä muka olisi ? Vanhasta kokemuksesta : ei mitään.

Tänään ei ahdistanut pahasti kertaakaan ? ? ? onko edes mahdollista... ilmakin oli niin kaunis, huomasitteko muuten että kuu näkyi taivaalla koko päivän ? 
Such a great day :)


jotenkin rakastan tätä kuvaa... ^

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

L ..as love

Ja tänne blogiin itkeminen taas auttaa ... mutta... mul ei nyt oo muutakaan. Niin anteeks taas teille muutamalle lukijalle, että joudutte kattomaan tällästä vikinää. (ps. teidän blogit on ihania!) 

'mä haluun nyt olla yksin' ja puhelu katkeaa.
Anteeks.
Jos mä vaan en olis näin sairaan heikko.
Pystyisin ehkä kertomaan sulle.




... Miten mä saatoin antaa itteni hetken kuvitella, että meen nukkumaan ... ilosena ?

Lähetin L:lle viestin.
'Anteeks taas... mut nuku hyvin<3'
puhelin värisee vastaukseksi.
'Oot tosi outo.
En tiiä ootko mun tyttöystävä, mun tyttöystävä ei oo tollanen.
En osaa selittää mut... oon tosi surullinen.'

Mä en tiedä mitä vastaan. Vai saanko vastata enää ollenkaan ?

Popcorn

Vihaan sitä tunnetta, kun on syöny koko päivän rasvasia ja hiilihydraattipitosia ruokia eikä liikkunut yhtään.
Sitte illalla alkaa miettiä ... miks taas näin ? Miksei voi oppia kerrasta kuinka paljon tälläsen päivän jälkeen ahdistaa. En ees haluu laskee tän päivän kalorimäärää... 
 Mun entiset parhaat kaverit, I ja E ♥  tuli käymää pitkästä aikaa. Olin aluks ihan varma et perun koko jutun koska oon ollut koko päivän törkeen väsynyt ja menkatki alko joten maha kipeenä. heh. En kuitenkaa viittiny, onneks. Tuntu ihan ku oltais oltu taas ysillä, I ja E ( tai ehkä täykkärit... ) sai mut hetkeks unohtaa kai ongelmat.. ihana tunne. Mut eiköhän me sitte maattu sohvalla täykkäreiden vanhoi tuottiksii katellen ja mussutettu vaikka minkä näköst possunruokaa koko ilta. Ei näin. Ei TODELLAKAAN näin.
Haluisin huomen paastota, mut tiedän etten pysty olee treeneis pyörtymättä jos en syö mitään. Nyrkkeily on sentään sen verran rankempaa ku joku tanssi ...
Joten tässä suunnitelma:
Aamulla liikkeelle teellä ja ½ purkilla säilyke persikota ja palalla näkkäriä,
koulun jälkeen kotiin ½ purkki säilyke persikoita ( ei voi mitään... oon koukussa näihin )
ja pari tuntii ennen treenejä lautasellinen kaurapuuroa ( hyi ) mehukeitolla.
Infoon sitte onnistuko, jos ei niin .... en sano mitään.

Ps. En päässy livistämään ..... uusi aika psykalle 1.3. Pelottaa jo nyt, mut ainakin sain vähä lisä aikaa koota itteäni.



Anteeks ... tuli aika sekava postaus vaihteeks.


tiistai 8. helmikuuta 2011

maanantai 7. helmikuuta 2011

I woke up hating everything

Herään todellisuuteen.
On oltava tapa nujertaa tuska. Keino nukahtaa ilman yskänlääkettä ja herätä vahvana.
Täytyy olla syy jaksaa vaikkei jaksaisi ja hymyillä vaikkei hymyilyttäisi.
Kulissit kaatuu.
Haluan vain jäädä paikalleni, pölyyntyä ja unohtua siihen. Olla tietämättömissä. Tavoittelematomissa. Kuivua hengiltä. Tai aloittaa kokonaan alusta. Nyt, ei huomenna tai ensi kerralla.


L epäilee jotain. Se kysyy monta kertaa oonko syönyt, nauran ja vaihdan aihetta.
''Älä nyt suutu, mut tykkään sust just tollasen ja ton kokosena. En haluu et sä muutut.'' Jätkä, et voi olla tosissas. Älä oo vaatimaton sillä mäkään en oo, en enää. Mulla on vihdoin joku asia jota tavoitella ja jossa voin onnistua, anna mun edes yrittää. Jos epäonnistun (niinku yleensä) ... lupaan etten ainakaa tuu itkemään sulle.
Aamupaino oli vähä alhasempi, 56,3. Mut se nousee siitä takas normaaliks liian nopeesti. Yritän olla ajattelematta kalorimäärää jonka tänään söin, 800kcal. Kulutin siitä n. 200kcal. Huomenna syön enintään 500kcal ja kulutan vähintään 300 ! This is my plan. And i'll do it.

Ps. Eräs ottaa päähän. Inhottava, kaunis musta Kissa.




sunnuntai 6. helmikuuta 2011

My Weekend

Tiivistyys.

Eilisen syömiset nyt meni ihan hienosti, söin noin 200kcal ja kulutin reilut 350kcal. Oltiin serkun ja mun kaverin, M:n kanssa shoppaamassa. Serkku osti super ihanan takin spiritstoresta, mun nenän edest..mut onneks saan lainata sitä! Ostin kans tosi kivan vyön ZARAsta... se sopii hyvin yhen valkosen mekon kanssa ( jossa kyllä toistaseks näytän makkaralta liian pienessä kuoressa.. heh oma vika, pikku sika. )
Tänään ei oo ollu niin hyvä päivä syömistenkään puolesta. Kello on vasta 16:30 ja tää possu on syöny jo 1000kcal ( onneks kohta 75min juoksulenkki + lihastreeni eli siitä tulee about -450kcal ). Voin kuitenki puolustaa tätä ahmimista sillä, että L oli täällä yötä. Huolestutin sitä kai jo tarpeeks viime yönä. Sain jonkun ihme ahdistuskohtauksen (jes taas...) ja nukahdin vasta 7 aamulla, eikä L ollut kauheen innostunu mun jalan uudesta 'tatuoinnista' . Niin ajattelin sitten olla kilttityttö ja syödä kunnon annoksen kanaa, riisiä ja paistettua munaa. hyi.
Huomenna viel vapaata (+tanssi♥). Pitää nyt kattoo tarkemmin mitä tonne suuhun tungen...

Eikai tässä muuta... olipa taas turha postaus.



ihan tällänen perusvyö, mut se oli niin söpöö (:
     ja HALPA, -30% !

lauantai 5. helmikuuta 2011

I don't wanna feel this way

Peilistä tuijottaa taas se sama rasvavalas. Lyön sitä ja se särkyy. Jalkaan on kaiverrettu FAT.
200 vatsaa, 200 punnerrusta, 200 selkää ja 200 kyykkyä. Valas jaksaa ihmeen hyvin.

Niinku pelkäsin, L:n äiti on tehnyt kasan ruokaa. 'Ota nyt vähän, maista tätä, ihan pikkusen vaan' no okei sitte... ja saan eteeni hullun annoksen ruokaa. Se onkin onneks päivän ainut ateria. Ja aamulla tanssi!
Loppu ilta kuluu shoppailemassa L:n, Geen ja sen poikaystävän, RB:n ja jonkun sen kaverin kanssa. Tai ei mulla oo rahaa... Pitää säästää huomiseen kun serkku tulee iltapäivällä stadiin päin.
Yllätys, että vastaan tulee taas vaan kauniita ja laihoja ihmisiä... Ahdistus ahdistus ahdistus. Ja pakko päästä pois. Istun tunnin yksin steissillä, joku mummo tulee saarnaamaa jeesuksesta. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Bussissa en voi enää pidätellä kyyneliä. Noloa.






torstai 3. helmikuuta 2011

show me the world as i'd love to see it

Siinä se makaa mun vieressä. Rauhallisena, silmät suljettuina. Miten se on niin helvetin komee, hyväkroppanen ja lempee. Niin...täydellinen. Mun mielessä käy taas se inhottava ajatus etten ansaitse istuu tässä, että pitäis vaan antaa sen mennä ja löytää parempi.
L pistää mut syömään vaikka mitä. Bussissa alkaa ahdistaa ne kalorit. Se pitää must kiinni, eiks sitä oikeesti inhota mun vatsamakkarat ? 
´
Päivän kalorit... uskallanko edes laskea... leipää, mehua, nuudelia, omenoita ja lisää leipää.  Kaiken huipuksi puolikas runebergin torttu ! Treenitkään ei tällä kertaa pelastanut päivää sillä jouduin lähtemään kesken kaiken......... mua oksetti törkeesti. En oksentanut taaskaan. hyvä vai huono ?

Huomen ei onneks kouluu vaan L:lle, toivottavasti sen äiti ei oo tehny mulle taas tonneittain ruokaa... hissankoekki meni ihan ok. Ja nyt nukkumaan...


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

you can't scream without a sound

Mä huudan, pyörin sängyssä, pitelen itteäni tiukasti, etten mä hajoo siihen. Miks tää on taas tämmöstä ? Oon niin kakara.
Pelottaa, ahdistaa ja oksettaa. Taas ?
Enhän mä oo yksin, enhän ? Sä oot siellä jossain. Makaat sängyssä, ajattelet mua, niinhän ?
Et ? Mä en tiedä, en tiedä mitään. Oon sekasin.
Mieli tyhjänä. Vatsa tyhjänä, roikkuvana.
En ikinä laihdu. Vatsa, jenkkikset, reidet, kädet ja selkäkin tursuaa vaatteista.
Näytän vastenmieliseltä.
Miten mä kehtaan elää näin inhottavana, hyödyttömänä ja epäonnistuneena ?
En kestä jos tää jatkuu näin.
Pakko nähdä edistystä, pakko olla kaunis, punaposkinen ja siro niinkuin kaikki muutkin.
Kai munki on Pakko Pakko Pakko onnistua edes kerran. 




so confused, fat and in love.

'If anything belongs to you,
whatever happens, it still belongs to you.
I guess.'

Mokasin kaikki, eikä tunnu edes kovin pahalta. Mä hengitän. 
Maanantaina nukuin pommiin eli toisin sanoen luin koko viikonlopun turhaan äikänkokeesee, viimehetkellä soitin sille psykologille etten pääse tulemaan koska oon kipee... sen jälkeen soitin L:lle ja pyysin että se tulee mun kans stadiin. Se tuli heti ja mä hymyilin koko päivän. Mun ihana suojelusenkelini, en mä ikinä opi olemaan yksin. Ja ehkä mun ei tarvikkaan, jos uskon L:ää ja annan sen yrittää. Jos se sitä oikeesti haluu... jos se oikeesti haluu pitää mut pystyssä. Se on hullu ja mä rakastan sitä.

Syömispuoli mennyt ihan ok ?
Aamupaino 56kg(huhhuh...) 
Maanantaina 525kcal (-270kcal),
Tiistaina n. 700kcal (-555kcal).
Suluissa olevat on kulutetut kalorit. Laskut meni vähän sekasin kun luulin, et tossa proteiinijuomassa on 100kcal...mut siinä oliki 200 :c kiitos äiti....

Niin ja..eihän tän pitäny olla mikää laihdutusblogi...
Anyway, tänään en liiku enkä syö. Istun tässä ja avaan historiankirjan ♥ ♥ ♥  jos edes yhden kokeen pääsisin läpi !




miksei mun kroppa voi näyttää tältä ? .... vielä ainakaa.