Oon osittain tarkotuksellakin pysynyt poissa bloggerista ja voi olla että tuun jatkossakin pysymään.
Mutta siis oon nyt käynyt joka viikko siellä polilla ja muutaman kerran ravitsemusterapeutilla. Koulusta oon syksyyn asti sairaslomalla ja syön masennus- ja unilääkkeitä (silloinkun muistan.......) Hassua on etten ajattele ruokaa enää niin paljon. Voi olla että aamupala on ensimmäisenä mielessä kun herään tai että aamupalan jälkeen mietin seuraavaa kellon aikaa kun voin syödä, MUTTA en mieti ruokaa kokoajan, en joka miinuutti enkä edes joka tunti. Tää johtaa sitten myös siihen, että kun 'unohdan' miettiä ruokaa huomaan kuudelta illalla että olen koko päivän aikana juonut vain lasin pepsimaxia tms...
Toisaalta musta on ihan mukavaa, että voi käydä kavereiden kanssa syömässä paastoamatta edelliset 24 tuntia tai miettimättä minne pääsee nopeiten oksentamaan. On myös ihan mukavaa ettei aamulla pyörrytä ja okseta... vaikka se on sellanen asia joka mua tavallaan kiehtoo ja välillä tekisi mieli paastota pari päivää ihan vain saadakseen taas sen heikon, kevyen olon."
Kirjotin ton viime viikolla... oon alottanut monta kertaa uuden tekstin mutten oo saanut julkaistua mitään. Anteeks niille jotka on ollut huolissaan :c oon muuten tositosi otettu siitä, että ootte pysynyt kaikesta huolimatta lukijoina ja muutama uusikin on tullut (??) kiitos<3
Niin miksen mä sitten oo julkaissut mitään... koska mun mielipiteet esimerkiksi tästä koko 'paranemis prosessista' vaihtelee joka päivä enkä halua tulla tänne kirjottamaan, että 'hei oon nyt parantunut' ja seuraavana päivänä kirjoittaa, että 'hei itkin kun söin desin spagettikastiketta'.
Toinen syy on just se, että tää blogi ja teidän blogit, koko tää blogger sitoo mut niin vahvasti Helmeen josta mä silti edelleen roikun kiinni jokaisella ruumiin osalla... Miten sitä nyt voisi kuvailla. Varmaan kaikki joilla on tai on ollut syömishäiriö ja jotka on joskus yrittäneet päästä siitä eroon tietävät sen. Vähän kuin yrittäisi päästä irti vuosia kestäneestä, huonoon suuntaan kääntyneestä parisuhteesta :'D Sairauteen kehittyy rakkaussuhde, niin sairasta kuin se onkin ja kun sitä vastaan alkaa tappelemaan... se muuttuu viha-rakkaussuhteeksi. Ehkä joskus pitkän ajan kuluessa pelkäksi vihaksi.
En tiedä vielä, että kuinka aktiivisesti tuun jatkossa postailemaan tai kommentoimaan täällä, muttaaa jos joku nyt haluaa niin mut saa toki lisätä facebookissa kaveriksi ja siellä jutella, sanoo vaan ! c:
