Jokainen yö vie aamuun

Oon käynyt tässä viime päivinä niin paljon läpi erilaisisa tunteita etten osaisi ehkä edes nimetä jokaista.
Virallisesti sekopää. Lääkäri sai mut melkein suuttumaan ymmärtämällä liian hyvin missä mennään, mutta siltikin sain valita : Syömishäiriö poliklinikka vai nuorisopsykiatrian poliklinikka ? Jälkimmäinen tietenkin, siellä ne ei ehkä ole niin kiinnostuineita lihonko kilon vai laihdunko viisi. Ne on kiinnostuneita mun päästä. Ja mä kun melkein pidin siitä lääkäristä ennenkuin se näpytteli ruutuun "Uusiutunut anoreksia? Bulimisia piirteitä." Hassua sinäänsä koska enhän mä oikeasti voi olla tässä tilanteessa... miten tässä nyt näin kävi ja vielä tässä vaiheessa kun ei olla edes puolimatkassa ?

Viikonlopun taisin olla oikeastaan puoliksi satumaailmassa, leikin prinsessaa kaukana päässäni asuvista kummituksista sillä ei arkeen palaaminen muuten olisi tuntunut pudotukselta kiviseen rotkoon. 
Perjantai iltaa istuttiin L:n kanssa mun huoneen lattialla ja voitin jo kolmatta kertaa putkeen Afrikan tähdessä. Siideri pullo toisessa kädessä tanssin voiton tanssia radion hyräillessä asiattoman surullista musiikkia. Pieni humala auttoi unohtamaan sh-pelleilyn. Söin > lihoin. Aamulla itkin ja raivosin turvonnutta vatsaa, levinneitä reisiä ja pullottavia poskia, mutta sain kuitenkin puettua farkut jalkaan ja päästiin keskustaan asti. Tietenkään ei käyty syömässä aamukohtauksen jälkeen, mutta Saapasjalkakissa 3D ja aurinkopähkinöitä (suosittelen ihan kaikille! ei alemmuuskomplekseja tai ahdistuskohtauksia. Vain hyvä leffa).
Perjantai meni, lauantai meni, sunnuntai meni ja L lähti illalla töihin.


Tänään amulla ryömin ihan oikeasti sängyn alle ettei tarvitsisi mennä kouluun, äiti kuivasi kylppärissä hiuksia ja luuli mun jo lähteneen. Välillä mietin miksi mun pitää käyttäytyä kuin 6-vuotias. Se lääkärikin puhui jotain etten mä pysty 'itsenäistymään' ennenkuin oon päästänyt Helmen menemään. Ja mä odotan itsenäistymistä, pois muuttamista, elokuun viimeistä päivää, että voin hypätä benji-hypyn ilman köysiä ja antaa Helmen viedä. It's just not gonna happen.

Kirjotan nyt jotenki tosi oudosti ja tästä taitaa tulla pidempi kuin suunnittelin.
Tääkin on ihan typerää, mutta mun on pakko purkaa asia jonnekkin. Yksi poika josta oon joskus kauan sitten täällä ehkä jotain maininnut sekoittaa taas mun päätä. Meillä oli yli vuosi sitten jotain juttua (kyllä vaikka seurustelin L:n kanssa ja se seurusteli tyttöystävänsä kanssa), sitten oli pitkä aika ettei juteltu mitään ja nyt muutama kuukausi sitten se taas alkoi puhua mulle facebookissa, erosi tyttöystävästään, alkoi ikävöidä tai kaipasi lohduttavaa olkapäätä. En tiedä. Sitten nähtiin silloin kun olin viimeksi överikännissä... muutama mun kaveri oli siinä ja niin. 

Viimeviikolla se poika tuli kysymään mua yksiin bileisiin, sanoin etten varmaan tule koska olin tietenkin sopinut menoa L:n kanssa. Ja eiköhän se siellä bileissä sitten ollut mennyt ja iskenyt silmänsä yhteen mun kaveriin jonka se ihan varmasti tiesi olevan mun kaveri ja mun kaveri ihan varmasti tiesi meidän jutusta. Nyt ne seurustelee ja mä nauran. Nauran kun joku puhuu asiasta ja haukun kumpaakin. Koska, vaikkei pitäisi, se sattuu. En mä voi sille mitään että kiinnyn ihmisiin, oletan niistä jotain ja sitten tulen petetyksi. Okei, mulla on L ja mä rakastan L:ää ja L rakastaa mua paremmin kuin kukaan toinen ikinä koskaan milloinkaan. En mä olisi ton pojan kanssa ikinä halunnutkaan mitään vakavaa mutta SILTI. Äh ihan tyhmää selittää tätä. Olisi edes valinnut jonkun muun kuin mun kaverin ettei tarvitsisi kokoajan kuulla ja katsella.

Ihmissuhteet on kamalia enkä osaa vieläkään käsitellä niitä. Mutta L on turvallinen, L on oikein. Ja mun täytyy vain antaa olla.

Koska olen lihava. Oikeasti olen, vatsa kääntyy kolmelle makkaralle kun istuin tässä näin. Tänään alkaa 3-ruoan sääntö. Eli saan syödä päivässä 3 alle sadan kalorin 'ateriaa'.
Esim:
Aamu: jogurtti 80 kcal
Päivä: tomaattikeitto 90 kcal
Ilta: ananasta 100 kcal
= 270 kcal
Ja liikunnan harrastus sallittua. hehe
(Sitten toisaalta mua houkuttelee se vaihtoehto ettei tätä olisi.  Ettei olisi tätä blogia ja syömispäiväkirjaa, ettei olisi Helmeä ja kaikkia sen tuomia typeryyksiä. Koska mulla rehellisesti on säälittävä, typerä, halveksittava olo. Koska enhän mä edes ole laiha! Naurettavaa.)


Oon pettänyt lupaukseni kun joulukuussa sanoin laittavani jokaiseen postaukseen jotain 'omaa'. En nyt ehkä jokaiseen, mutta yritän jatkossa edes joka toiseen ?

Oottehan te vieäläkin ylpeitä musta ?

Toi mun eilinen ylpeily kostautui tänään.


Kävin aamulla siellä keuhkoröntgenissä. Turha reissu sinäänsä kun kaikki oli ihan okei, mutta tulipahan tarkastettua.
Ehdin olla koulussa 15 minuuttia koska tunnit oli peruttu ja siinä se romahdus sitten tulikin. Vaistosin sen sillä sekunnilla kun opettaja sanoi "Voitte itse päättää onko nää nyt hyviä vai huonoja uutisia mutta joudun päästämään teidät nyt pois" Muut olisi varmaan pitänyt mua hulluna jos olisivat kuulleet mun ajatukset "Voiei. ei. ei. Älä päästä meitä nyt."
Suunnittelen aina seuraavan päivän lähes kellon tarkkaan, ruokailujen mukaan, ja jos siihen tulee yhtäkkiä jotain tollaisia muutoksia on maailmanlopun vaara suuri. Mun koulun piti loppu 14 se loppui 12. Mun piti syödä 15 mä söin 13. Ulkona. Kaverin(Nitan) ruokasetelillä. Salaattia onneksi vain. Sitten ostin irtokarkkeja ja croisantin vaikkei oikeastaan tehnyt edes mieli. "Haluun päästä näistä hiluista nyt eroon..."

Koko bussimatkan mietin pakastimessa lojuvaa pitsaa (samaa joka ei eilen ollut "edes hyvää"). Puoli tuntia yhtä pitsaa ? Tota ennen olin vielä ajatellut mennä salille, mutta kotona juoksinkin takki päällä tarkastamaan ettei kukaan varmasti ole syönyt MUN pitsaani. Uuni päälle ja no syönpä tässä odotellessa pari leipää ja lisää karkkia. Salille ehdin huomennakin...
Joku ihan varmasti haluaa mulle jotain todella pahaa! 
Kun eilen kieltäydyin kaikesta ylpeänä ja olin oksentamatta ihanasta mahdollisuudesta huolimatta niin eiköhän tänään kaikki tapahdu kahta kamalampana. Äiti lähti jumppaan. Minä lähdin vaihtamaan kuulumisia vessanpöntön kanssa. Ja ei herranjumala... (älkää lukeko jos ällöttää) en oo varmaan IKINÄ oksentanut sellasella voimalla. Pelkäsin ettei koko hommasta tulisi mitään, mutta hyvä jos ehdin sormet saada kurkkuun niin jo alkoi vyöryä tavaraa ulos kuin mistäkin Niagaran putouksesta... hehe. Lisäksi join syöpöttelyn ohella litran vihreetä teetä ja sen aineenvaihduntaa nopeuttavat vaikutukset toimi aika kiitettävästi. 

mä en taida edes ansaitse tätä.

Mutta ihan kuin yksi pitsa, croisantti, salaatti, 3 leipäpalaa ja about 300 grammaa irtokarkkeja olisi riittänyt. Eheeei, rupesin vielä tekemään kanarisottoa kun ei ollut enää muutakaan kivaa syötävää. Että tämmöinen hauska päivä tänään! Ja huomenna pitäisi sinne lääkärille mennä, kertomaan valheita (tavallaan voisikin mennä läpi tän turvotuksen kanssa) vai puhumaan totta ja nolaamaan taas kerran itseni ? Mua vähän epäilyttää kun se on ollut niin paljon yhteyksissä mun vanhempiin... en ihmettelisi jos se jollekkin nauhalle ottaisi kaiken mitä sanon.  Toisaalta ton tehtävä on vain laittaa mut jatko-hoitoon (?) Se ei tee siellä mitään diagnoosia (ei mulle edes voi tehdä mitään diagnoosia kun en sovi näköjään edes anorektikoksi), mun painoa se ei tule tietämään vaikka kirveellä uhkaisi (ei ainakaan tän päivän jälkeen). Mulla ei oo hajuakaan mitä tulee tapahtumaan, mutta kerron siitä sitten huomenna. Nyt tekee mieli riisimuroja... ja banaania ja jogurttia... Helvetti.


Ps. mun piti suunnitella huomiseksi tatuointi Nitalle mutten todellakaan voi tehdä sitä tässä mielentilassa... tai voitte vain kuvitella lopputuloksen  ♥


Pss. Mulla on huomenna se baletti. EN halua (okei anteeks että kuulosta 6-vuotiaalta ennen jumppatuntia). Haluan salille, mutta käytin tänään mun viimesetkin rahat ruokaan. Ja äidiltä on turha pyytää koska mähän olen huomenna baletissa, en mä salille ehdi.

sydämeltäni ylpeä hölmöläinen

Eilen naureskelin ääneen kirjakaupassa kun työnsin pinkki kantisen pelko puntarilla -kirjan takaisin paikalleen laihdu näin laihdu noin, syö sitä syö tätä -kirjojen väliin. Teki mieli ostaa se ihan vain siksi ettei se oikein tuntunut kuuluvan sinne...

Maanantai meni ihan hyvin. Itkin aamulla vähän koulun pukkarissa ennen keittiötunteja. Yksi mun luokkalainen (joka muuten jatkuvasti jaksaa kommentoida mun syömisistä...tai no syömättömyyksistä) melkein yllätti mut sieltä ja raahasi keittiöön, mutta lähdin kesken kaiken. Ei siellä loppujen lopuksi edes ollut niin ahdistavaa, mutta kai toi on tavaksi jäänyt.
Kaloreita eilen +420. Ja salilla ainakin -600. 
Parempi kuin tänään.

Nyt oon syönyt +690 ja kuluttanut vaivaset -400. Kävelyllä ja kotijumpalla. 

Äiti ja isä lähti teatteriin ja meillä on jääkaappi täynnä kaikkea epäterveellistä. Ajattelin hetken, että syön nyt paljon paljon paljon ja sitten oksennan kaikessa rauhassa. Laitoin jo juustoroviolit kiehumaan ja pitsan uuniin, mutta kun ne oli valmiita kaadoinkin pastat suoraan biojätteeseen. Pitsasta, joka ei muuten ollut edes hyvää, söin 1/8 ja loput annoin pikkuveljelle. 

Tuli vähän ylpeä olo. 
(vaikka heitin ruokaa roskiin ? kyllä. erittäin ylpeä olo)

ps. Huomenna mulla on keuhkoröntgen ja ylihuomenna se lääkärin vo. Pelottaa.

pss. Tää kaikki on niin tyhmää. Tuntuu että kerjään vaan sääliä ja huomiota tai jotain. En halua että ihmiset puuttuu tähän, tietää tästä. Siitä tulee typerä olo, tuntuu että oon oikeasti joku mielenvikanen idiootti.