Jokainen yö vie aamuun

Oon käynyt tässä viime päivinä niin paljon läpi erilaisisa tunteita etten osaisi ehkä edes nimetä jokaista.
Virallisesti sekopää. Lääkäri sai mut melkein suuttumaan ymmärtämällä liian hyvin missä mennään, mutta siltikin sain valita : Syömishäiriö poliklinikka vai nuorisopsykiatrian poliklinikka ? Jälkimmäinen tietenkin, siellä ne ei ehkä ole niin kiinnostuineita lihonko kilon vai laihdunko viisi. Ne on kiinnostuneita mun päästä. Ja mä kun melkein pidin siitä lääkäristä ennenkuin se näpytteli ruutuun "Uusiutunut anoreksia? Bulimisia piirteitä." Hassua sinäänsä koska enhän mä oikeasti voi olla tässä tilanteessa... miten tässä nyt näin kävi ja vielä tässä vaiheessa kun ei olla edes puolimatkassa ?

Viikonlopun taisin olla oikeastaan puoliksi satumaailmassa, leikin prinsessaa kaukana päässäni asuvista kummituksista sillä ei arkeen palaaminen muuten olisi tuntunut pudotukselta kiviseen rotkoon. 
Perjantai iltaa istuttiin L:n kanssa mun huoneen lattialla ja voitin jo kolmatta kertaa putkeen Afrikan tähdessä. Siideri pullo toisessa kädessä tanssin voiton tanssia radion hyräillessä asiattoman surullista musiikkia. Pieni humala auttoi unohtamaan sh-pelleilyn. Söin > lihoin. Aamulla itkin ja raivosin turvonnutta vatsaa, levinneitä reisiä ja pullottavia poskia, mutta sain kuitenkin puettua farkut jalkaan ja päästiin keskustaan asti. Tietenkään ei käyty syömässä aamukohtauksen jälkeen, mutta Saapasjalkakissa 3D ja aurinkopähkinöitä (suosittelen ihan kaikille! ei alemmuuskomplekseja tai ahdistuskohtauksia. Vain hyvä leffa).
Perjantai meni, lauantai meni, sunnuntai meni ja L lähti illalla töihin.


Tänään amulla ryömin ihan oikeasti sängyn alle ettei tarvitsisi mennä kouluun, äiti kuivasi kylppärissä hiuksia ja luuli mun jo lähteneen. Välillä mietin miksi mun pitää käyttäytyä kuin 6-vuotias. Se lääkärikin puhui jotain etten mä pysty 'itsenäistymään' ennenkuin oon päästänyt Helmen menemään. Ja mä odotan itsenäistymistä, pois muuttamista, elokuun viimeistä päivää, että voin hypätä benji-hypyn ilman köysiä ja antaa Helmen viedä. It's just not gonna happen.

Kirjotan nyt jotenki tosi oudosti ja tästä taitaa tulla pidempi kuin suunnittelin.
Tääkin on ihan typerää, mutta mun on pakko purkaa asia jonnekkin. Yksi poika josta oon joskus kauan sitten täällä ehkä jotain maininnut sekoittaa taas mun päätä. Meillä oli yli vuosi sitten jotain juttua (kyllä vaikka seurustelin L:n kanssa ja se seurusteli tyttöystävänsä kanssa), sitten oli pitkä aika ettei juteltu mitään ja nyt muutama kuukausi sitten se taas alkoi puhua mulle facebookissa, erosi tyttöystävästään, alkoi ikävöidä tai kaipasi lohduttavaa olkapäätä. En tiedä. Sitten nähtiin silloin kun olin viimeksi överikännissä... muutama mun kaveri oli siinä ja niin. 

Viimeviikolla se poika tuli kysymään mua yksiin bileisiin, sanoin etten varmaan tule koska olin tietenkin sopinut menoa L:n kanssa. Ja eiköhän se siellä bileissä sitten ollut mennyt ja iskenyt silmänsä yhteen mun kaveriin jonka se ihan varmasti tiesi olevan mun kaveri ja mun kaveri ihan varmasti tiesi meidän jutusta. Nyt ne seurustelee ja mä nauran. Nauran kun joku puhuu asiasta ja haukun kumpaakin. Koska, vaikkei pitäisi, se sattuu. En mä voi sille mitään että kiinnyn ihmisiin, oletan niistä jotain ja sitten tulen petetyksi. Okei, mulla on L ja mä rakastan L:ää ja L rakastaa mua paremmin kuin kukaan toinen ikinä koskaan milloinkaan. En mä olisi ton pojan kanssa ikinä halunnutkaan mitään vakavaa mutta SILTI. Äh ihan tyhmää selittää tätä. Olisi edes valinnut jonkun muun kuin mun kaverin ettei tarvitsisi kokoajan kuulla ja katsella.

Ihmissuhteet on kamalia enkä osaa vieläkään käsitellä niitä. Mutta L on turvallinen, L on oikein. Ja mun täytyy vain antaa olla.

Koska olen lihava. Oikeasti olen, vatsa kääntyy kolmelle makkaralle kun istuin tässä näin. Tänään alkaa 3-ruoan sääntö. Eli saan syödä päivässä 3 alle sadan kalorin 'ateriaa'.
Esim:
Aamu: jogurtti 80 kcal
Päivä: tomaattikeitto 90 kcal
Ilta: ananasta 100 kcal
= 270 kcal
Ja liikunnan harrastus sallittua. hehe
(Sitten toisaalta mua houkuttelee se vaihtoehto ettei tätä olisi.  Ettei olisi tätä blogia ja syömispäiväkirjaa, ettei olisi Helmeä ja kaikkia sen tuomia typeryyksiä. Koska mulla rehellisesti on säälittävä, typerä, halveksittava olo. Koska enhän mä edes ole laiha! Naurettavaa.)


Oon pettänyt lupaukseni kun joulukuussa sanoin laittavani jokaiseen postaukseen jotain 'omaa'. En nyt ehkä jokaiseen, mutta yritän jatkossa edes joka toiseen ?