Kaikki mitä kirjotan tuntuu jotenkin pinnalliselta ja teeskennellyltä. Mua yksinkertaisesti nolottaa kirjottaa tänne aina miten huonosti mulla menee kun kaikilla muilla menee sata kertaa huonommin. (siksi mä poistin myös edellisen postauksen joka oli silkkaa itsemurhalla mässäilyä. Musta ei olisi kuitenkaan tekemään sitä joten mitä siitä turhia jauhamaan...)
En oo itekkään ihan perillä siitä mihin tää tilanne on viimeaikoina mennyt ja on ehkä parempi vain jättää jotain yksityiskohtia kirjoittamatta...
Tilanne on nyt suunnilleen tämä, että huomenna mulla on taas poli-aika vaikka kävin siellä viimeksi perjantaina (se ei tainnut olla kovin vaakuuttunut mun "kyllä mä pärjään" kommenteista). Polin jälkeen käyn koululla kuraattorilla puhumassa mun loppu kevään opinnoista. Voi olla, että oon tän jakson tai mahdollisesti koko loppu kevään (mikä ei kyllä oo musta kovin hyvä ajatus) sairaslomalla. 'Saan' polilta ajan myös ravitsemusterapeutille, ateriasuunnitelmia (hassua, vähän turhauttavaakin kun en ole edes varma haluanko luopua Helmestä.)
Mä olin aika valmis lähtemään osastolle kunnes mainitsin asiasta isälle joka nosti siitä kamalan metelin "etkai sä halua kuulua SIIHEN porukkaa??!!" Anteeks mutta mitä... mihin porukkaan ? Isähän itse niin kiivaasti selitti miten ne järjestää mulle vaikka yksityiseltä käyntejä jossei tuolla polilla käynti auta... miten vakavasti mä tarvitsen apua ja sittenkun mä ehdotan jotain mahdollista hoitokeinoa josta oon kuullut vain ja ainoastaan hyviä kokemuksia niin en voi ottaa sitä vastaan koska muuten kuuluisin "SIIHEN porukkaan"... huoh, ei se mikään hullujen huone ole.
Viime aikoina... tää kaikki on jotenkin, ikään kuin, miten sen nyt sanoisi... noussut uudelle tasolle.
Koko viikon oon nukkunut valot päällä koska joka nurkka on täynnä hirviöitä (kyllä mä tavallaan tiedän että ainoa paikka missä ne on on mun oma pää). Itken koko ajan. Kaikkialla ja kaikesta. lapaluut tai reidet ei oo koskaan olleet näin kipeät raapimisesta.
Mua ei pitäisi ahdistaa L:n seurassa koska aina L on ollut se turvasatama jonka vieressä kaikki on vähän paremmin.
Tänä viikonloppuna oli L:n synttärit ja lauantaina meidän oli tarkoitus mennä leffaan ja shoppailemaan. Itkin koko bussimatkan keskustaan. Olisin halunnut hypätä pois kyydistä ja juosta takaisin kotiin, vaihtaa kiristävät farkut lökäreihin ja hautautua peittojen alle piiloon tätä maailmaa. Keskusta oli täynnä ihmisiä. Tuntui kuin kaikki olisi tuijottanut mua, mun pelästynyttä ilmettä ja valtavia reisiä (etenkin niitä... joo ihan varmasti kaikkia kiinnosti mun reidet.....) roikuin L:n hihassa ja jos ote hetkeksikin irtosi inahdin "odotaodotaodota!" Tärisin, liikuin jäykästi paikasta toiseen, sätkyttelin käsiä (en mä tiedä jotain pakkoliikkeitä vai...) ja pidättelin koko ajan kyyneleitä ja sitä mun sisältä kumpuavaa pakokauhuista kiljuntaa. Eihän se jäänyt L:ltäkään huomaamatta vaikka mä jotenkin uskoin pysyväni kasassa, mä halusin pysyä kasassa enkä pilata (taas) kaikkea. Päädyttiin sitten kuitenkin vain ostamaan leffa ja mentiin kotiin katsomaan se. Jes hyvä minä, iso tyttö.
Kotona kun sain löysät vaatteet päälle ja pääsin L:n kainaloon se ties kuinka kauan kestänyt ahdistus katosi hetkeksi. Pimeys ei ollut enää niin pelottavaa eikä ruokaa tarvinutkaan käydä oksentamassa.
Viikonloppu kesti kuitenkin liian vähän aikaa. Huomenna on maanantai. Mä en mene kouluun, mutta pelottaa silti. En haluaisi liikkua yhtään minnekkään tästä talosta. Ahdistaa kun kaverit soittelee "Milloin nähään?:)" kutsuu 18-synttäribileisiin ja muuta. Mä en jaksaisi tehdä yhtään mitään paitsi kuolla
Jostain syystä maailma on maalautunut hämäräksi labyrintiksi. Labyrintiksi joka on täynnä terävä hampaisia hirviöitä ja kanin koloja joihin saattaa huolimattomuuttaan pudota. Labyrintiksi joka on lähes mahdoton päästä hyväksytysti läpi.
Mun on ollut pakko löytää joku keino purkaa tätä ahdistusta muutenkin kuin viiltämällä tai raivoamalla ympäri kyliä tai yksinkertasesti tappamalla itseäni joten oon maalannut. Jotain 10 minuutin suttuja, öljyväreillä jotka kuivuu 4 päivää... siksi jälki on mitä on, mutta oikeasti maalaaminen/piirtäminen on ehkä aina vähäksi aikaa helpottanut sitä raastavaa kipua tuolla jossain;
(laatu<3)
muru ootko tehny ton ihan ite??? tajuttoman hieno <3
VastaaPoistaja voi ei noita sun olotiloja :( sulla on oikeus olla heikko<3 ja paskat noista sun isän kommenteista.. tiedän kyl milt susta tuntuukoska itse saan samoja.. mun isä ei cvoi vaan hyväksyy sitä et mä en aina jaksa olla se vahva temperamenttinen minä. Älä välitä, jos susta tuntuu osasto ajatust hyvältä (mitä se sata varmasti onkin) niin älä jätä sitä mahdollisuutta väliin AINOSTAAN isäsi takia.
Koska osasto sai mut ainakin tajuamaan monia asioita. Olet ihana. Ja todellakin pieni ja kaunis, täydellinen.
Olen ylpee ettet oksentanu <3
Mun talo on täynnä hirviöitä.
VastaaPoistaArvaa kuka on valvonut koko yön ja käännelyt päätään pelokkaana puolelta toiselle kuin jokin pöllö. Oon juonut mustaa kahvia niin paljon, että oksettaa ja inhottaa, mutta on pakko pysyä hereillä vielä kaksi tuntia - sitten voin herättää Ollin ja kutsua sen pelastamaan mut tästä kamalasta, pelottavasta talosta.
Voimahaleja sullekin♥
Ps. Osaisimpa mäkin maalata tai piirtää. Osaisimpa hukuttaa sellaiseen edes murto-osan tunteistani. Nätti tuo maalaus!
Voih, harmittaa tuo isäsi reaktio. Etenkin jos susta itsestä tuntuu, että se osasto olisi paras paikka sulle nyt, niin sitä se varmasti onkin. Se on todella turvallinen paikka olla, mikä varmasti tois sulle selvästi lievitystä oloon. Jään lukemaan sun juttuja. Ja pakko sanoo, että painon suhteen ollaan aika hämmentävän samoissa tilanteissa.
VastaaPoistaVoi pikkuinen :c (Toi maalaus on tajuttoman upea!!) Tosi kurjaa kun sulla on noin paha olo :( Mutta hyvä, että saat apua. Mäkin oon sitä mieltä, että älä jätä osasto-mahollisuutta väliin sen takia, että sun isällä taitaa olla vähän väärä kuva siitä! Koska jos koet että se olis sulle hyvä vaihtoehto, niin todellakin sitten menet sinne. Tavallaan toi sairasloma koulusta kuulostaa sillä lailla hyvältä, että saisit keskittyä enemmän paranemiseen ja kaikkeen.
VastaaPoistaMutta teet ihan miten susta itestä tuntuu parhaimmalta, koska tärkeintä on, että sulle tulisi parempi olo♥ (äläkä viiltele, jooko :c)
Kovasti voimia♥♥
Älä pyydä anteeks, ettet osaa sanoa muka mitään, ja älä vähättele etteikö sulla olis vaikeaa... Muakin itkettää lukea tätä, kun sullakin on niin paha olla... Ymmärrän niin täysin miltä toi sun isän reaktio tuntuu, vähän muistuttaa etäisesti mun äiskän käytöstä... Kuulostaa tosi hyvältä, että saisit olla loppukevään sairaslomalla, se varmasti auttais tosi paljon jaksamaan! Kunpa sulla olis kaikki vielä paremmin, pääsisit osastolle ja söisit kunnolla, saisit nukuttua ja olisit onnellinen ♥ oot myös niin tärkee mulle ♥
VastaaPoistavoi pientä <3 tulisin ja halaisin jos voisin... toi maalaus on ihana! :>
VastaaPoistaMua harmittaa lukee sun tekstejä kun tiiän et mulla menee hyvin just nyt ja sit mua ärsyttää kun en voi auttaa teitä ihania mitenkään!! Parantaisin teijät kaikki jos vaan voisin ja tekisin teistä onnellisia♥ Oot onnekas kun sulla on L. Tollanen ihana tuki ja turva :-) siltä se ainakin kuulostaa! Jättihali♥
VastaaPoistaIhanaa et tykkäsit<3 Mut ymmärrän kyl ku on mustaki ihana lukee sun ilosia postauksia(: Vaikka kyllä tykkään kaikenlaisista sun postauksista, elämä ei aina oo vaan kivaa..
VastaaPoistaToi maalaus on hieno!! Se näyttää vähän sulta, mut ei kyl yhtää vereltä:D
Mä oon kyl sitä mieltä et sulla on kyllä itelläs aika isoja ongelmia, sun ei pitäis ajatella noin.. Sun isälläs muuten on aika samanlainen ajatusmaailma ku mun äidin puolen suvulla.. Tai siis ku mun mummo oli masentunu ja oli siitä hoidossa ni sit niille se sen mielisairaalassa olo on niin kamala tabu ettei siit kyl kukaan voi puhuu ja joku maailman suurin häpeä..
Mietihän nyt iteki tota sun elokuviin menemistä, se ei kuulosta pieneltä...:/
Ps. Oot muuten hirmu hyvä kirjottamaa(:
Anteeksi, mutta täältä tulee nyt aika tiukkaa ja suoraa tekstiä:
VastaaPoistaolin niin onnellinen kun kerroit pyytäväsi päästä osastolle! Halusin itkeä onnesta, olin niin ylpeä sinusta ja onnellinen puolestasi!! Isäsi käyttäytyy lapsellisesti! Älä kuuntele häntä. Sinä ansaitset osastohoidon, eikä se paikka ole millekään hulluille. Se on ihmisille jotka ovat väsyneitä elämään ja tarvitsevat voimia sen jatkamiseen. Se on paikka, jossa hetken voit maata ja levätä, eikä sinun tarvitse kantaa huolta mistään tai kestään. Se on paikka, jossa ajatuksesi ovat viimein vapaita ja pääset näkemään tunteesi, itsesi ja elämäsi kauempaa. Ymmärrät uusia asioita itsestäsi ja sairaudestasi, toivottavasti myös sen kuinka kurjaa se kaikki oikeastaan onkaan.
PYYDÄN, harkitse vielä osastohoitoa!
Olet niin tärkeä, pelkään puolestasi ♥
kiitos kommentista ♥
VastaaPoistaps. kerro pian kuulumisiasi, huolettaa