I have decided

A p u a mikä tauko !
Antakaa anteeksi... En keksi edea mitään hyvää selitystä...
Mä vain oon ollut niin oksettavan laiska. Käpertynyt L:n viereen patjalle aikaisintaan neljältä aamuyöllä ja herännyt lattialta joka päivä vain entistä lihavampana ja lihavampana siinä kello 15-18 aikoihin. Kesälomarytmi siis ainakin toimii.

Mulla oli joku suunnitelma mitä kirjoittaisin. Missä järjestyksessä. Jotain järkevästi eteneviä lauseita mun pienessä pääkopassa, mutta yhtäkkiä ne kaikki on hävinnyt jonnekkin.
Miten mä selitän miltä musta tuntuu. Mitä mä oon tehnyt nää kaksi viikkoa. Tai paremmin mitä mä oon jättänyt tekemättä. Miten mä oon lihonut niin helvetisti. Miten mä oon laihduttanut, ahminut, itkenyt, rikkonut peilejä, nähnyt laihoja puolialastomia ihmisiä kaikkialla ja tullut itkien L:n luokse täyttämään roskista sipsinmurusilla, karkkipapereilla, jäätelöpaketeilla, tölkeillä, pulloilla, pusseilla. Huutanut apua ja sitten kun joku on yrittänyt auttaa huutanut ettei mun syömiset kuulu muille, "mee pois, ärsytät mua, mä syön jos haluun, ei kuulu sulle".
Mä oon tullut kotiin vatsa täynnä saastaa eikä ne vieläkään usko että olen syönyt. Mua on pakotettu syömään lisää, lisää itkua. Laitonta oksennusta. Vaa'assa komeat 58 kiloa. v♥t♥u.
Mä oon myöntänyt, kertonut että mä laihdutan. Ettei kukaan estä mua. En usko... että ne ottaa sitä tän lihomisen jälkeen enää kovin tosissaan. Hyvä.

Tällä hetkellä. Mä voin rehellisesti sanoa vihaavani mun vartaloa. Se on löysempi kuin ikinä. Mun reidet on suuremmat. Vanhat housut ei enää roikukkaan niin ihanan viettelevästi. Ne on tiukat niinkuin niiden kuuluikin. Kreikkaan? Rantalomalle? Somebody save me.

Mutta. ...Toukokuu. Kesäkuu. Heinäkuu... Elokuu...
Mä en oo vielä hävinnyt kaikkea jos mä voin lopettaa tän inhottavan elämän nyt. Mulla on oikeasti ikävä mun 'pikku-Anaa'. Oikeasti. Mä HALUAN sen takaisin. Mä haluan tuntea olevani erityinen edes yhdessä asiassa. Kontrolli. Itsekuri. Kevytjogurtti. Niitä mä tarvitsen.
Alottaminen on aina vaikeinta, mutta mähän olen vanha ammattilainen. Mulla on jo ollut kaikki tarvittava. Mitä vaikeaa tässä sitten nytkään olisi?
HAHAHAHAHA saanko nauraa. Varmasti oudoin postaus ikinä... Pahoittelen, liikaa sokeria?

PS. Kiitos uusi lukija ♥

PPS. Sain luvan V:ltä joka on kokoajan laihduttanut mun kanssa ja ollut mulle ihan mielettömänä tukena luvan julkasta tän täällä blogissa. Oon niin ylpeä, Ihailkaa. (Toivottavasti voin julkasta ittestäni vielä samanlaisen kuvan joskus...)

ensimmäinen kuva huhtikuussa 2011

toinen kuva kesäkuussa 2011 ! ♥

this is the part when we say we're alive

Vieläkin mä haluan nähdä koko maailman, lentää tuulessa ja tuntea vapauden hopeisten siipien alla, mutta tällä kertaa en aio lentää yksin.
Haluaisin olla kaunis, kaunis onttoluinen kesälintu. Haluaisin tehdä meistä kaikista niin ylpeitä. Lentäisimme kimaltelevassa parvessa, näkyisimme ikuisesti vielä horisontinkin jälkeen.

Tää loma on alkanut niin... odottamattomasti.
Oon syönyt, en ahminut, mutta syönyt normaalisti eli toisin sanoen helvetisti liikaa ja siihen päälle oon juonut ihan kiitettäviä määriä alkoholia. Kaloreiden laskemista oon yrittänyt välttää kuin ruttoa esimerkiksi etten saisi hermoromahdusta loman ekalla viikolla. Näistä asioista johtuen oon ihan taatusti lihonut ainakin pari kiloa.

MUTTA mun on pakko sanoa tää nyt... Tällä viikolla... tai musta jotenkin tuntuu, että oon ollut onnellisempi kuin yhtenäkään noina kalorittomina päivinä viimesen puolen vuoden aikana. (lukuun ottamatta niitä muutamaa ahdistuskohtausta kun oon vahingossa muistanut olevani edelleen läski ja tulevani tällä menolla vielä 5 kertaa suuremmaksi tai muuten vaan ankstannu) Mä en siis oikein tiedä miten mun pitäisi jatkaa. Tiedän, että haluan laihtua, haluan sitä ihan älyttömästi mutten koe haluavani sitä enää 'enemmän kuin mitään muuta'. Kai ? Mä haluaisin olla itsevarmempi ja kauniimpi ja tarvitsen siihen kropan jossa oikesti viihdyn, jota en häpeä jatkuvasti.

Tällanen laihduttaminen kuitenkin tappaa mut ja mä pelkään sitä... mä pelkään että se vie mut ihan lopullisesti. Ehkä mun ei tarvitsekkaan kuolla vielä ? Ehkä mä pääsen vielä kotiin, ratsastan kaatosateessa vaaleanpunaisella elefantilla, olen satuhäiden morsian, ehkä saan lapsia ja ehkä kuolen niin lihavana etten sitten mahdu edes polttouuniin ! Ei. Mä haluan elää, mutta mä aion vielä laihduttaa. Yritän pitää itseni hallinnassa ja kaukana oksentamisesta, paastoamisesta ja kaikesta siitä 'sairaasta'. En voi luvata, mutta voin yrittää.

Noniin... Voisin kertoa niiiiin paljon kaikkea.
Oon ollut L:n kanssa joka päivä, joka paikassa, joidenkin kanssa jossain. Oon rakastunut uudelleen, mutta samaan íhmiseen. Onneksi. Oon ruskettunut ja ollut shoppailematta ja arvatkaa mitä. Mä rakastan kesää ! Rakastan tätä. Kotonakin saa olla ihan rauhassa kun porukat on töissä, veli leirillä ja sisko mummolassa.
Mä olen vapaampi kuin vesilinnut koskaan. En halua, että tää loppuu ikinä. En halua syksyn mustaa paskaa, mä en halua edes ajatella koulua... en tiedä vielä jatkanko lukiossa. I h a n s a m a. Nyt on kesä, nyt juhlitaan ! Nyt tai ei koskaan rakkaani.

❤ 

toivottavasti en tuota pettymystä.

oh yeah

ei mulla nyt muuta ?

Pahoittelen näin pitkää hiljaiseloa. Mä halusin vain kokeilla sellaista vierasta asiaa kuin elämä... ja se nyt sujui miten sujui. En taida muistaa puoliakaan.

Mutta yritän tulla heti huomenna päivittämään tätä tän hetkistä tilannetta !

Olette ihania, kiitos. ♥