Jokainen yö vie aamuun

Oon käynyt tässä viime päivinä niin paljon läpi erilaisisa tunteita etten osaisi ehkä edes nimetä jokaista.
Virallisesti sekopää. Lääkäri sai mut melkein suuttumaan ymmärtämällä liian hyvin missä mennään, mutta siltikin sain valita : Syömishäiriö poliklinikka vai nuorisopsykiatrian poliklinikka ? Jälkimmäinen tietenkin, siellä ne ei ehkä ole niin kiinnostuineita lihonko kilon vai laihdunko viisi. Ne on kiinnostuneita mun päästä. Ja mä kun melkein pidin siitä lääkäristä ennenkuin se näpytteli ruutuun "Uusiutunut anoreksia? Bulimisia piirteitä." Hassua sinäänsä koska enhän mä oikeasti voi olla tässä tilanteessa... miten tässä nyt näin kävi ja vielä tässä vaiheessa kun ei olla edes puolimatkassa ?

Viikonlopun taisin olla oikeastaan puoliksi satumaailmassa, leikin prinsessaa kaukana päässäni asuvista kummituksista sillä ei arkeen palaaminen muuten olisi tuntunut pudotukselta kiviseen rotkoon. 
Perjantai iltaa istuttiin L:n kanssa mun huoneen lattialla ja voitin jo kolmatta kertaa putkeen Afrikan tähdessä. Siideri pullo toisessa kädessä tanssin voiton tanssia radion hyräillessä asiattoman surullista musiikkia. Pieni humala auttoi unohtamaan sh-pelleilyn. Söin > lihoin. Aamulla itkin ja raivosin turvonnutta vatsaa, levinneitä reisiä ja pullottavia poskia, mutta sain kuitenkin puettua farkut jalkaan ja päästiin keskustaan asti. Tietenkään ei käyty syömässä aamukohtauksen jälkeen, mutta Saapasjalkakissa 3D ja aurinkopähkinöitä (suosittelen ihan kaikille! ei alemmuuskomplekseja tai ahdistuskohtauksia. Vain hyvä leffa).
Perjantai meni, lauantai meni, sunnuntai meni ja L lähti illalla töihin.


Tänään amulla ryömin ihan oikeasti sängyn alle ettei tarvitsisi mennä kouluun, äiti kuivasi kylppärissä hiuksia ja luuli mun jo lähteneen. Välillä mietin miksi mun pitää käyttäytyä kuin 6-vuotias. Se lääkärikin puhui jotain etten mä pysty 'itsenäistymään' ennenkuin oon päästänyt Helmen menemään. Ja mä odotan itsenäistymistä, pois muuttamista, elokuun viimeistä päivää, että voin hypätä benji-hypyn ilman köysiä ja antaa Helmen viedä. It's just not gonna happen.

Kirjotan nyt jotenki tosi oudosti ja tästä taitaa tulla pidempi kuin suunnittelin.
Tääkin on ihan typerää, mutta mun on pakko purkaa asia jonnekkin. Yksi poika josta oon joskus kauan sitten täällä ehkä jotain maininnut sekoittaa taas mun päätä. Meillä oli yli vuosi sitten jotain juttua (kyllä vaikka seurustelin L:n kanssa ja se seurusteli tyttöystävänsä kanssa), sitten oli pitkä aika ettei juteltu mitään ja nyt muutama kuukausi sitten se taas alkoi puhua mulle facebookissa, erosi tyttöystävästään, alkoi ikävöidä tai kaipasi lohduttavaa olkapäätä. En tiedä. Sitten nähtiin silloin kun olin viimeksi överikännissä... muutama mun kaveri oli siinä ja niin. 

Viimeviikolla se poika tuli kysymään mua yksiin bileisiin, sanoin etten varmaan tule koska olin tietenkin sopinut menoa L:n kanssa. Ja eiköhän se siellä bileissä sitten ollut mennyt ja iskenyt silmänsä yhteen mun kaveriin jonka se ihan varmasti tiesi olevan mun kaveri ja mun kaveri ihan varmasti tiesi meidän jutusta. Nyt ne seurustelee ja mä nauran. Nauran kun joku puhuu asiasta ja haukun kumpaakin. Koska, vaikkei pitäisi, se sattuu. En mä voi sille mitään että kiinnyn ihmisiin, oletan niistä jotain ja sitten tulen petetyksi. Okei, mulla on L ja mä rakastan L:ää ja L rakastaa mua paremmin kuin kukaan toinen ikinä koskaan milloinkaan. En mä olisi ton pojan kanssa ikinä halunnutkaan mitään vakavaa mutta SILTI. Äh ihan tyhmää selittää tätä. Olisi edes valinnut jonkun muun kuin mun kaverin ettei tarvitsisi kokoajan kuulla ja katsella.

Ihmissuhteet on kamalia enkä osaa vieläkään käsitellä niitä. Mutta L on turvallinen, L on oikein. Ja mun täytyy vain antaa olla.

Koska olen lihava. Oikeasti olen, vatsa kääntyy kolmelle makkaralle kun istuin tässä näin. Tänään alkaa 3-ruoan sääntö. Eli saan syödä päivässä 3 alle sadan kalorin 'ateriaa'.
Esim:
Aamu: jogurtti 80 kcal
Päivä: tomaattikeitto 90 kcal
Ilta: ananasta 100 kcal
= 270 kcal
Ja liikunnan harrastus sallittua. hehe
(Sitten toisaalta mua houkuttelee se vaihtoehto ettei tätä olisi.  Ettei olisi tätä blogia ja syömispäiväkirjaa, ettei olisi Helmeä ja kaikkia sen tuomia typeryyksiä. Koska mulla rehellisesti on säälittävä, typerä, halveksittava olo. Koska enhän mä edes ole laiha! Naurettavaa.)


Oon pettänyt lupaukseni kun joulukuussa sanoin laittavani jokaiseen postaukseen jotain 'omaa'. En nyt ehkä jokaiseen, mutta yritän jatkossa edes joka toiseen ?

Oottehan te vieäläkin ylpeitä musta ?

Toi mun eilinen ylpeily kostautui tänään.


Kävin aamulla siellä keuhkoröntgenissä. Turha reissu sinäänsä kun kaikki oli ihan okei, mutta tulipahan tarkastettua.
Ehdin olla koulussa 15 minuuttia koska tunnit oli peruttu ja siinä se romahdus sitten tulikin. Vaistosin sen sillä sekunnilla kun opettaja sanoi "Voitte itse päättää onko nää nyt hyviä vai huonoja uutisia mutta joudun päästämään teidät nyt pois" Muut olisi varmaan pitänyt mua hulluna jos olisivat kuulleet mun ajatukset "Voiei. ei. ei. Älä päästä meitä nyt."
Suunnittelen aina seuraavan päivän lähes kellon tarkkaan, ruokailujen mukaan, ja jos siihen tulee yhtäkkiä jotain tollaisia muutoksia on maailmanlopun vaara suuri. Mun koulun piti loppu 14 se loppui 12. Mun piti syödä 15 mä söin 13. Ulkona. Kaverin(Nitan) ruokasetelillä. Salaattia onneksi vain. Sitten ostin irtokarkkeja ja croisantin vaikkei oikeastaan tehnyt edes mieli. "Haluun päästä näistä hiluista nyt eroon..."

Koko bussimatkan mietin pakastimessa lojuvaa pitsaa (samaa joka ei eilen ollut "edes hyvää"). Puoli tuntia yhtä pitsaa ? Tota ennen olin vielä ajatellut mennä salille, mutta kotona juoksinkin takki päällä tarkastamaan ettei kukaan varmasti ole syönyt MUN pitsaani. Uuni päälle ja no syönpä tässä odotellessa pari leipää ja lisää karkkia. Salille ehdin huomennakin...
Joku ihan varmasti haluaa mulle jotain todella pahaa! 
Kun eilen kieltäydyin kaikesta ylpeänä ja olin oksentamatta ihanasta mahdollisuudesta huolimatta niin eiköhän tänään kaikki tapahdu kahta kamalampana. Äiti lähti jumppaan. Minä lähdin vaihtamaan kuulumisia vessanpöntön kanssa. Ja ei herranjumala... (älkää lukeko jos ällöttää) en oo varmaan IKINÄ oksentanut sellasella voimalla. Pelkäsin ettei koko hommasta tulisi mitään, mutta hyvä jos ehdin sormet saada kurkkuun niin jo alkoi vyöryä tavaraa ulos kuin mistäkin Niagaran putouksesta... hehe. Lisäksi join syöpöttelyn ohella litran vihreetä teetä ja sen aineenvaihduntaa nopeuttavat vaikutukset toimi aika kiitettävästi. 

mä en taida edes ansaitse tätä.

Mutta ihan kuin yksi pitsa, croisantti, salaatti, 3 leipäpalaa ja about 300 grammaa irtokarkkeja olisi riittänyt. Eheeei, rupesin vielä tekemään kanarisottoa kun ei ollut enää muutakaan kivaa syötävää. Että tämmöinen hauska päivä tänään! Ja huomenna pitäisi sinne lääkärille mennä, kertomaan valheita (tavallaan voisikin mennä läpi tän turvotuksen kanssa) vai puhumaan totta ja nolaamaan taas kerran itseni ? Mua vähän epäilyttää kun se on ollut niin paljon yhteyksissä mun vanhempiin... en ihmettelisi jos se jollekkin nauhalle ottaisi kaiken mitä sanon.  Toisaalta ton tehtävä on vain laittaa mut jatko-hoitoon (?) Se ei tee siellä mitään diagnoosia (ei mulle edes voi tehdä mitään diagnoosia kun en sovi näköjään edes anorektikoksi), mun painoa se ei tule tietämään vaikka kirveellä uhkaisi (ei ainakaan tän päivän jälkeen). Mulla ei oo hajuakaan mitä tulee tapahtumaan, mutta kerron siitä sitten huomenna. Nyt tekee mieli riisimuroja... ja banaania ja jogurttia... Helvetti.


Ps. mun piti suunnitella huomiseksi tatuointi Nitalle mutten todellakaan voi tehdä sitä tässä mielentilassa... tai voitte vain kuvitella lopputuloksen  ♥


Pss. Mulla on huomenna se baletti. EN halua (okei anteeks että kuulosta 6-vuotiaalta ennen jumppatuntia). Haluan salille, mutta käytin tänään mun viimesetkin rahat ruokaan. Ja äidiltä on turha pyytää koska mähän olen huomenna baletissa, en mä salille ehdi.

sydämeltäni ylpeä hölmöläinen

Eilen naureskelin ääneen kirjakaupassa kun työnsin pinkki kantisen pelko puntarilla -kirjan takaisin paikalleen laihdu näin laihdu noin, syö sitä syö tätä -kirjojen väliin. Teki mieli ostaa se ihan vain siksi ettei se oikein tuntunut kuuluvan sinne...

Maanantai meni ihan hyvin. Itkin aamulla vähän koulun pukkarissa ennen keittiötunteja. Yksi mun luokkalainen (joka muuten jatkuvasti jaksaa kommentoida mun syömisistä...tai no syömättömyyksistä) melkein yllätti mut sieltä ja raahasi keittiöön, mutta lähdin kesken kaiken. Ei siellä loppujen lopuksi edes ollut niin ahdistavaa, mutta kai toi on tavaksi jäänyt.
Kaloreita eilen +420. Ja salilla ainakin -600. 
Parempi kuin tänään.

Nyt oon syönyt +690 ja kuluttanut vaivaset -400. Kävelyllä ja kotijumpalla. 

Äiti ja isä lähti teatteriin ja meillä on jääkaappi täynnä kaikkea epäterveellistä. Ajattelin hetken, että syön nyt paljon paljon paljon ja sitten oksennan kaikessa rauhassa. Laitoin jo juustoroviolit kiehumaan ja pitsan uuniin, mutta kun ne oli valmiita kaadoinkin pastat suoraan biojätteeseen. Pitsasta, joka ei muuten ollut edes hyvää, söin 1/8 ja loput annoin pikkuveljelle. 

Tuli vähän ylpeä olo. 
(vaikka heitin ruokaa roskiin ? kyllä. erittäin ylpeä olo)

ps. Huomenna mulla on keuhkoröntgen ja ylihuomenna se lääkärin vo. Pelottaa.

pss. Tää kaikki on niin tyhmää. Tuntuu että kerjään vaan sääliä ja huomiota tai jotain. En halua että ihmiset puuttuu tähän, tietää tästä. Siitä tulee typerä olo, tuntuu että oon oikeasti joku mielenvikanen idiootti.

ei maailma niin paha oo, ihmiset on

"Syö nyt vähän?" 
een. 
"vähän?" 
no okei ihan vähän... 
>> MIKSI MULLA ON VÄHEMMÄN TÄTÄ KUN SULLA ?
Ja sitten mä en meinaa millään saada vatsaani täyteen, jos en olisi toisen ihmisen kotona tyhjentyisi jääkaappi ennätysmäisen reippaaseen tahtiin. 500 grammaa ihania värikkäitä irtokarkkeja ja The lovely bones. L pitää koko ajan sylissä, silittää hiuksia ja puristaa mun paitaa nyrkkiinsä, silti mä luisun pois. Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin se on kuin joku vetäisi mua jaloista mustaan veteen. Vaikka L:n poski tuntuu edelleen lämpinä omaani vasten, en ole enää siinä ja pelastusliivit valuvat pois.

Nukutaan puoli neljään iltapäivällä ja kun nousen pesemään poskille valuneita meikkejä kaikki onkin taas ihan okei. Tavallaan. 
Taidan nimittäin olla vain taakaksi muille ihmisille. Äiti stressaa mun asioista liikaa, hyvä jos töissä pystyy käymään, isä taas on huolissaan äidistä, pikkusisko puhuu mulle vain jos haluaa käyttää mun tietokonetta tai piirustusvälineitä ja pikkuveli taitaa pelätä mua. Niin 'kun mä aina vain riehun täällä'. L kestää mua koska sillä on pakkomielle musta, koska se ei uskalla, osaa, halua, pysty päästämään irti tai koska, niinkuin se väittää, rakastaa mua liikaa (en varmaan koskaan ymmärrä miksi) ja kavereille mä vain jauhan paskaa päivästä toiseen, erijutut jokapäivä, kukaan ei taida enää uskoa.

Eihän tässä muuta ole. Onneksi huomenna alkaa taas uusiviikko. Mä voin yrittää olla taas eri-ihminen, vähän parempi kaikessa. Odottaa keskiviikon lääkäriä ja menkkojen alkamista. 

Oon ollu huolimaton e-pillereiden kanssa, suututtaa koska turpoan niistä ja nyt pelkään että saatan olla raskaana.

tanssi kanssa balleriinojen

Raivostuttaa. Mun isä, mun äiti, kaikki. 
Olin eilen hakemassa terkkarilta poissaolotodistusta ja siinä sillä oli tietokoneella auki mun tiedot. Siellä luki "Isä kertoo Claviclen anoreksiasta. Oksentelua, ummetuslääkkeitä, plaplapla" En muista mitä siinä tarkkaan luki, mutta MITÄHÄN HELVETTIÄ. Ilahduttaa toki etten oo ite vielä edes nähnyt koko lääkäriä ja mun isä joka ei oo muuten ollut koko 'operaatiossa' mukana kertoo sille jotain omia päätelmiään. 'Anoreksiasta'? Naurettavaa. (+mistä se voi tietää niistä laksoista??) Mä olin niin vihainen. Ja tänään se lääkäri oli jutellut mun äidin kanssa, koska "tää on koko perheen asia" No onhan tää, mutta äiti sentään vaivautu mainitsemaan siitä mulle.
Mulla on vieläkin melkein paha olo eilisestä. Koko päivän aikana söin yhteensä 1300 **tun kaloria. Näin käy joskus. Olin sanonut mummille ettei ostaisi mitään ruokaa mua varten kun syön koulussa just ennenkun tuun, mutta eiköhän siellä ollut tee-pöytä katettuna kroisanteilla, karjalanpiirakoilla, kekseillä, suklailla... Ja no tiedättehän (+ei munkaan itsekuri ole virheetön):

Oltiin RS:n kanssa kuitenkin salilla n. -700 kcal ja kävelin vielä 200 kalorin lenkin. 

Yhteensä siis 1300-900=400=ei niin paha. 

Istuttiin siinä peilien edessä venyttelemässä kun RS totesi, että "Arvaa keneltä sä muuten näytät kun sulla on hiukset tolleen nutturalla, siltä Black Swanin Ninalta". Hauskinta tossa on se, että kun tulin salilta kotiin niin sain kuulla että mulla alkaa vihdoinki baletti "tekniikkaharjoitteluna" mun oman tanssilajin lisäksi. Mulla on tietty mielikuva ittestäni pomppimassa tangon vieressä vaaleansiniset sukkahousut ja pikkuiset balettitossut jalassa ja voin sanoa, että se mielikuva saa mut lähinnä yökkäilemään. Ehkä mun tekniikka paranisi siinä vähän, mutta kiitos mutta ei kiitos. Oon muutenkin harkinnut koko tanssimisen lopettamista...

Tänään on kuitenkin ollut jo parempi päivä. Ei ollut edes koulua ja aamulla yritin miettiä miksi mua ahdisti niin paljon herätessä, mutta päätin sen johtuvan unesta jossa mut erotettiin koulusta. Se ei taida oikeastikkaan olla kovin kaukana kun oon ollut niin paljon pois tunneilta.

Tänään oon kuunnellut pariisin kevättä ja siivonnut hulluna. Imuroinut, pyyhkinyt pölyt, vaihtanut lakanat ja marsujen purut, ottanut jotain tyhmiä kuvia pois kaappien ovista. Ja mun huone näyttää nyt ihan mun blogilta! Mitä?? Ei mutta oikeasti, tän blogin ulkoasua ja mun huone näyttää ihan samalta :'D

Syönyt oon 410kcal jogurtti, pieni omena, panang currya ja vähän riisiä ja kohta alan tehdä niitä youtube-treeni-videoita kun en oo yhtään liikkunut tänään!

EDIT// klo 00.16 ahmin :) 

Toivottavasti teille kuuluu hyvää ♥

maailman pienimmät

Nukuinkin viimeyönä monen yön valvomisen jälkeen 15 tuntia. Menin 12 nukkumaan ja heräsin kolmelta päivällä.
On ihan pakko kertoa, näin nimittäin todella kummallista unta. Te olitte siinä. Ensin oltiin jossain mun marsun polttohautajaisissa (joo en tiiä...) ja sitten Lounan luona syömässä makaroonilaatikkoa ? Muistan miten mietin siinä unessa kuinka noloa on syödä siinä kaikkien teidän keskellä ja laskin että siitä tulisi ehkä 500 kaloria. Olitte kaikki maailman pienempiä. Ja olitte kaikki niin hurjan kauniita! Se uni olisi voinut olla totta. Joku toi kulhollisen vesimelooneita, mutta kukaan ei syönyt. "Korkeavyötäröiset farkut piilottaa ihanasti jenkkikset" ja vastaavia puheenaiheita.

Mulla on ollut tänään hassuja tuntemuksia syömisestä. Iltapäivällä seisoin jääkaapin edessä tuijottaen ulos lumisateeseen. Voisiko olla mahdollista että kun tarpeeksi hoetaan, että syöminen on ihan okei ja sä olet ihan okei, siihen alkaa jossain syvällä alitajunnassaan melkein uskoa ? Seisoin siinä hiljaa samalla kun mun pään sisällä käytiin sotaa jogurtin ja 'kunnon ruuan' välillä. Päädyin kuitenkin vielä jogurttiin. Tai joku mun sisällä päätyi. Hyvä. Mä en pidä tästä. En pidä siitä, että ajattelen ruuan olevan jotenkin ihan okei tai että voisin syödä. Se suorastaan kauhistuttaa mua. Mä en ole vielä valmis.

Olin kuitenkin Iran ja E:n kanssa illalla. E lähti treeneihin ja Iran kanssa päädyttiin keskustaan jonnekkin singaporelaiseen. Se nuudeliannos jonka tilasin oli ihan järkyttävän kokoinen, varmaan kolme rekkamiestä olisi saanut siitä vatsansa täyteen ja siitä maistoi että se oli wokattu ei niin pienessä määrässä voita. Söin kaiken. Ja lähimpään vessaan oksentamaan.

Ensiksi ahdistaa etten oo tänään liikkunut yhtään ja toiseksi toi nuudeli-annoskin oli varmaan +1000 kaloria.
Kolmanneksi ahdistaa että mun sali-kortti on loppunut ja pyysin äsken isältä rahaa uuteen (mun on pakko päästä huomenna kuluttamaan), mutta en saakkaan ostaa kuukausikorttia KOSKA YHTÄKKIÄ 3 KERTAA VIIKOSSA ON LIIKAA ??? Mulla on ton lisäksi vain tanssi. 4 treeniä viikossa on muka liikaa ? Mä niin vihaan tätä idiootti perhettä. Voisin tosissaan alkaa vaikka syömään enemmän, mutten pysy varmaan järjissäni jossen pääse salille tarpeeksi usein. Mä en voi käydä ulkonakaan juoksemassa koska kuolen johonkin hypotermiaan tuolla...

Miten teitä lukijoita on jo noin paljon ? Kiitos<3 
Mutta kysymys: miksi te luette tätä blogia ? 

Ummista en silmiä enää ei huimaa

"Ruoka ei automaattisesti tee susta lihavaa."
Mä menin vähän niinkuin lankaan, uskalsin ottaa riskin jonka suurinosa ihmisistä ottaa joka päivä ?
Torstaina : en syönyt mitään.
Perjantaina : en syönyt mitään, mutta join pullon viinaa ja puolikkaan siiderin. Kalorit taivaissa. Pää liian sekaisin välittäekseen.
Lauantaina : L:n kanssa. Söin 'normaalisti'
Sunnuntaina : L:n kanssa. Söin 'normaalisti'
Tänään : Lintsasin koulusta, keittiötunneilta koska ahdisti, ahdistaa taas muka kokoajan. Eikä siihen ole edes mitään kunnollista syytä. 

19.00 tulin salilta kotiin, olin syönyt siihen mennessä 150 kaloria, omenan ja rasvattoman jogurtin ja kuluttanut -600. En näyttänyt enää jalkapallon nielaisseelta, tuntui melkein hyvältä. Sitten L soittaa, juttelee, käskee syömään, väittelee, käskee syömään, suostuttelee, käskee syömään. Teen leivän, otan riisiä, päälle curry-kanaa. Teen toisen leivän, juon appelsiinimehua. Olen taas kylläinen, maha on taas hauskasti pullollaan. Ei huimaa, ei palele. Ja se tuntuu ihan ookoolta tasan 5 minuuttia. Olo on vakaa, tanakka, tankki, läski, SIKA. Enkä mä taida nukkua tänäkään yönä.
Lihon, lihon ja lihon ja tän putken on katkettava nyt. Mulla ei ole mitään lupaa syödä 'normaalisti' vaikken ahmisikaan, mun täytyy syödä vähän, vähemmän, ei ollenkaan. Siinä mä olen hyvä, sen mä osaan ja siitä mä nautin. Voi vitsi, tää on niin säälittävää.

Poistin muuten sen edellisen postauksen. Eräs kommentti säikäytti mut tosissaan ja vasta myöhemmin tajusin etten ollut puolillekkaan vastannut. Kiitos kuitenkin kaikille ja Anteeksi kun oon jättänyt kommentoimatta, oon lukenut teidän postauksia kännykällä bussimatkoilla ja kännykällä on niin kamalan huono kirjoittaa mitään.

neuloja vatsassa

Postaan vain kertoakseni, että mulla on ihan tajuton nälkä !
Mutten halua nyt enää syödä. Olin tänään lävistämässä napaani (SATTUI PALJON vaikka kaikki väittivät ettei se muka sattuisi!) ja se lävistäjä joutui laittamaan ton kai jotenkin jännästi (ehkä siksikin sattui enemmän?)... "Sä olet niin kamalan hoikka, että mun täytyy tehdä tää vähän syvemmälle tai kasvaa heti ulos" Sana 'hoikka' ei kuulostanutkaan niin pahalta. Olin itseasiassa aika mielissäni.

Oltiin Iran kanssa (taas) shoppailemassa koska
materia = teko-onnellisuus. Ja huomenna uusiksi V:n kanssa, oon innoissani koska en oo nähnyt V:tä taas liian pitkään aikaan.
Laitan huomenna kuvia kaikista rojuista joita oon taas raahannut keskustasta kotiin... niin, kiinnosti teitä tai ei.

Paasto ei oo onnistunut yhtään. Ei tässä talossa.
Eilen aamulla itkukohtaus, koska en tiedä, koska ahdisti. Ja äiti tunkee jogurtin ja ruisleivän (jossa oli päällä voita) melkein väkisin suuhuni. En osaa margariinien tai noiden kaloreita koska en yleensä ikinä käytä niitä, mutta yhteensä noin 200 kcal ? Iltapäivällä kävelin salille, olin siellä tunnin, kävelin takaisin -800 kcal. Ja illalla lavastin iltapalaksi pinaattilettuja, söin yhden 40 kcal.
Tänään söin taas aamupalaa, mutta tein sen sentään itse 100 kcal. Keskustassa join Mer-mehua, että saisin vähän energiaa, sitä tulikin paljon 250 kcal. Ja illalla innostuin vielä syömään muutaman viinirypäleen 50 kcal.
JA SILTI mulla on kamala nälkä.

Uusi lääkäri aika 26.01. Se on kuulemma tosi mukava ja sillä on jotain omaakin kokemusta 'tästä mun vaivasta'. Saapa nähdä.

black n white

Sanon nyt heti alkuun, että tästä postauksesta tulee ihan kamala. Mun aivot jyskyttää ylikierroksilla (ruokahumala) enkä pysty ajattelemaan kovin...selvästi.

Mun piti paastota viikonloppu. Perjantai sujuikin, ei hyvin, mutta ilman ruokaa kyllä.
Koska satun olemaan varsin dramaattinen ja typerä ihminen (etenkin aliravittuna) työnsin L:n keskellä yötä ovesta pihalle ja viiden minuutin päästä kiipesin itse ikkunasta ulos, juoksin bussipysäkille pyjamassa ilman kenkiä, anteeksi ja et sä voi lähteä noin. Istuskelua lumisateessa, hypotermia? L:n reppuselässä takaisin kotiin... ikkunan kautta koska avaimet oli tietenkin sisällä. Ja mä vieläkin ihmettelen miten se jaksoi kantaa mut.

Lauantaina ei sujunut, ei hyvin, eikä ilman ruokaa.
Ruokakaupassa järjestin kohtauksen koska en oikeasti osannut ostaa ruokaa. Tai olisin mä varmaan osannut, mutta se oli ihan kamalaa. Pyörin puolituntia ympäri kauppaa nostellen asioita koriin ja vieden niitä sitten takaisin hyllyihin. Kotiin tyhjän ostoskassin kanssa. "No okei käyn yksin kaupassa ja sä lupaat syödä sitä mitä mä ostan." "joo...ei."

Mä melkeen alan suuttua tälle... ihan sama, sairaudelle vai? En mä ole sairas, mutta miksi tää on näin helvetin vaikeaa. Tää tekee musta ihan hölmön, mä olen kuin mikäkin avuton uhmaikänen, huomionkipeä kakara. Inhoan sitä ja kaikki inhoaa sitä.
Mentiin käymään L:n äidin luona. Ruokaa, ottakaa lisää ruokaa ja ruokaa ja vielä lisää ja lisää ja lisää! Ja kyllähän mä söin kiltisti ja jatkoin vielä kotona. Ja jatkoin oikeastaan tänkin päivän. Hienoa.
Huomenna en kuitenkaan syö. Käyn salilla enkä syö. Enkä syö tiistaina, enkä keskiviikkona. Mä en saa.

Noniin, mutta on mulla muutakin asiaa. En tiedä onko nää enemmän hyviä vai huonoja uutisia.
Juttelin tässä tänään riisivanukasta mussuttaessa äidin kanssa joka nyt lupasi lainata mulle rahaa sitä thaimaan matkaa varten. Siis, jos käyn koulussa! Mun tarvitsee vain herätä, mennä sinne, olla siellä, tulla pois. Helppoa? Ja sitten vietän kuukauden 'unelma'loman L:n kanssa? 

Tätä on ehkä vähän aikaista miettiä kun ei olla lippujakaan vielä varattu, mutta mä en kehtaa mennä sinne jos mua ei erota norsusta. Toiseksi miten mä selviän kuukauden ilman turvaruokia tai salia ja miten mä syön joka päivä jonkun hullun juhla-aterian jonka L:n mummi, täti, äiti siellä valmistaa... Tai miten mä olen syömättä kun asutaan kuitenkin varmaan suurin osa siitä lomasta jossain L:n sukulaisen luona ja thai-kulttuurissa ruoka on niin ihmeen tärkeä asia.

Okei ehkä mä murehdin siitä sitten lähempänä ja keskityn nyt painamaan 50 kiloa (ja käymään koulussa)
Ja kyllä mä sinne Pariisiinkin vielä tänä vuonna menen (:

I ♥ Paris

Eilinen ei ihan mennyt pelkillä viinirypäleillä.
Heräsin, taino en herännyt koska en nukkunutkaan koko yönä, mutta nousin kuudelta aamulla ja lähdin salille. 40 minuuttia juoksumattoa ja 30 minuuttia lihaksia. Kymmeneksi kouluun.
Koulun jälkeen söin niitä viinirypäleitä n. 400 kcal, miten niistä tulikaan niin paljon ?
Se olisi riittänyt hyvin, mutta kun olin kuudelta illalla menossa jo nukkumaan äiti tulee vihaisena huoneeseen ja käskee syödä. "En mä tarvitse energiaa nukkumiseen" "TULET NYT SYÖMÄÄN" okei okei... Söin sellaista pad prio waania (siinä on kanaa, kurkkua, porkkanaa, paprikaa, sipulia ja cashew-pähkinöitä sellaisessa makeahkossa kastikkeessa ja se on taivaallisen hyvää!) ja vähän riisiä.
Kalorit eilen 700 ja salilla kulutin varmaan ne 6-700.  Silti mua ällötti, että söin tollasta kunnon ruokaa just ennenkuin menin nukkumaan ja niimpä otin 15 laksaa... Mä lupaan etten ota niitä enää. Ainakaan tässä kuussa.

Tänään en tiedä. Tuntui kamalalta herätä, kävellä jääkaupungin läpi kouluun. Olla siellä, murustella ruokalassa leipää suuhun ja kuunnella kun toiset puhuivat laihduttamisen eri tavoista. Mä hymyilin kun joku sanoi mulle jotain, vaikken edes kuunnellut. Luin matikan tunnilla teidän blogeja ja mietin mitä söisin kotona.
Tänään en oo kuitenkaan ajatellut pillereitä, viinaa tai terävän-terävää fileerausveistäni.
Oon ajatellut sitä että nään huomenna taas L:ää, että mun täytyy olla sille nätisti ja sitä thaimaan matkaa. Jos (ja luultavasti kun) en lähde sinne, niin lähden Pariisiin syksyllä kun täytän 18. Pariisin syksyyn. Suutelisin L:ää eiffel-tornin alla ja shoppailisin itseni onnelliseksi Haute Couturessa. Jäisin ehkä sinne. En tiedä. Mutta ennen sitä mun olisi oltava varma että voin huoletta ostaa I ♥ Paris -paidan kokoa xs. Ja sen silti olevan löysä.

Yksi poika mun entisestä lukiosta tuli äsken facebookissa kysymään kuulumisia, mulla kesti ikuisuus vastata. En olisi halunnut valehdella sille. Se poika joka oli lukioaikoina niin huolissaan mun syömisistä, istui mun vieressä psykologiassa ja tarjosi subway-patonkia, kieltäydyin. Silloin oli kaunista ja olin punapäinen ja olin pieni ja ulkona alkoi lämmetä eikä mikään ollut hyvin. "Ei tässä mitään erikoista :)" Juteltiin jostain... koulusta ja työstä ja "täytyy mennä, heippa" koska ahdistaa puhua. Koska kaikki on valetta. Anteeksi.

Oon syönyt nyt 340 kcal. En tiedä syönkö muuta, ei ole nälkä, ei tee mieli, ällöttää.
Jos ehtisin taas aamulla salille voisin uskaltaa lauantaina vaa'alle.

found myself in wonderland

Tuntuu hyvältä olla taas täällä. Anteeksi kun en oo kommentoinut ja vastaukset on tullut myöhässä, ei oo ollut aikaa enkä oo yksinkertasesti jaksanut koska koko elämä on nyt yhtä jaksamista.


Uusivuosi

Ei ollut kamalin, muttei nyt mitenkään erikoinen.
Oltiin ensin L:n kaverin JS:n luona, mutta lähdettiin ennen puolta yötä kotiin. Juna-asemalla 12 vuotiaat tytöt rakettien ja viinapullojen kanssa, matkamankassa britney spearssin vanhoja biisejä. Ensin halusin mennä ja huutaa kurkku suorana, heittää pullot junaraiteille ja raketit roskiin, mutta jäin vain tuijottamaan vierestä. Liian surullista.
Kotona juotiin vähän, sen verran että kahden kuukauden tauon jälkeen olin pienessä kännissä vuoden vaihtuessa. Makasin L:n päällä olohuoneen sohvalla näkemättä yhtään rakettia, ulkona oli kylmä ja pimeää, sisällä lämmintä ja turvallista.
L meni jo ennen kahta nukkumaan, jäin yksin keittiön lattialle juomaan baileyssia ja puhumaan peilikuvalle. Se oli melkein pelottavaa. Istuin siinä ainakin tunnin ja kerroin kaiken.
Kello 05.00 makaan huoneeni pinkillä matolla, pehmolelu pupua puristaen ja itken. Kävelen huoneen poikki, silitän lämmintä poskea, kuljetan sormia suurella kämmenellä, kuuntelen hiljaista hengitystä ja itken.
Itken, itken, itken. Mä olen niin tyhmä, muistakin aamulla, muista ja anna hänen mennä. 

Nyt on ollut ihan ihmeellistä.

Mun piti kirjoittaa jotain mitä en enää muista.

Itkin tänäänkin aamuruuhkassa, en jaksa mennä kouluun, en jaksa tulla kotiin, en jaksa syödä, en jaksa urheilla. Mutta mun on vaan pakko. Nyt mä en ihan oikeasti jaksa mitään ja oikeastaan... tainoei, en tiedä, mulle on ihan sama. Tekisi tosissaan mieli lopettaa koulu, lähteä pois, elää vaatimatonta elämää jossain kaukana, kaukana, missä vain, mutta mahdollisimman kaukana. Hassua sinäänsä, että mä olen melkein aina ajatellut kuinka kamala itsemurha olisi, että se olisi huijausta, itsekäs petkutus. Nyt mä mietin miten voisin tehdä sen, missä, milloin? Mistä mä saisin pillerit kenenkään tietämättä ? Mä en halua enää pelastusta. Vai haluanko ? En mä voi tosissani haluta kuolla, enhän ?

L ja sen perhe lähtee kesällä kuukaudeksi thaimaaseen, ne haluaa mut mukaan, ne on valmiita maksamaankin. Mutten mä kenenkään toisen rahoilla minnekkään voi lähteä ja mitä siitä tulisi ? Katastrofi ? Mä olen kävelevä katastrofi. Hahah. No enpäs.

Mutta olenko mä kesällä enää täällä, missä mä olen ? Jos olen miten mä kestän kuukauden ilman L:ää tai miten mä sanon mun vanhemille että lähden kuukaudeksi thaimaaseen elämään toisten rahoilla ja lupaan tulla elävänä takaisin. En mä tiedä. Ahdistaa. En mä voi lähteä, mutten mä halua jäädäkkään.

Sitten mä täytän 18 ja olen aikuinen enkä mä halua olla aikuinen, vastuullinen ihminen joka osaa pitää huolta itsestään ja muista. Mä en ole valmis. Mä en ole valmis yhtään mihinkään. hitto.

Eilen hain terveydenhoitajalta päänsärky lääkkeen. Samalla se kysyi sainko lähetteen sinne sh polille. "En saanut koska..." niin ja näin. Ja se lupasi etsiä paremman lääkärin ja mä olin liian liikuttunut sanoakseni "Älä". Liikuttunut siitä miten se tuntui oikeasti haluavan auttaa mua ja mun tekisi mieli mennä ja jutella sen kanssa. Ei mitään lääkäriä.

Niinja lupasin niitä kuvia niin tässä tulee pari.

Toinen on webillä noin viikko sitte ruokailun jälkeen... ja toinen kännykällä pari viikkoa sitte. Oon nyt ihan turvoksissa enkä jaksa muutenkaan ruveta ottamaan mitään tuoreempia kuvia niin toivottavasti nää kelpaa. Oon TODELLA ällöttävä. Tiedän.

Ja noi muokkaukset ♥

löysä paska.

Oon epärehellinen koska rajasin mm. järkyttävät polvet pois ja tossa ekassa toi asento saa mut näyttämään vähän kapeemmalta.

Mutta Eilen söin vain pienen palan kuivakakusta ja join teetä maidolla.

Tänään join tuoremehua, söin thaikku ruokaa ja palasia kuivakakusta. Otin laksoja, toivottavasti viimeistä kertaa...

Huomenna en syö mitään / syön viinirypäleitä jos menen salille.

Koulussa useampi kuin yksi kysyy "Etkö sä taaskaan syö mitään?" "Ai et syö tänäänkää?" Haen lautaselle keittoa ja järjestelen kurkun palaset salaattilautasella, hämmennän ja nostelen, mutta lopulta kaikki päätyy bioastiaan.

Ruoka tekee mut vain onnettomammaksi.

Kamala miten sekava postaus, mutta niin on kyllä mun ajatuksetkin.