pää on kipeä sisältä pimeä, sattuu satuttaa

oli tylsää ja toi on muuten se neule josta joskus laitoin kuvan tänne.

Huomatkaa olenkin peikko, en keijukainen :)

Mua ärsyttää tulla tänne taas valittamaan kuinka hirveää mun elämä on. Itsehän mä siitä tällasta oon tehnyt.
Täytän tänä vuonna 18 ja mun tunne-elämä on 14 vuotiaan tasolla. Okei, ei nyt oikeasti. Mua vanhemmillakin voi olla hankalaa, muttakun... ei mulla. 
Mun elämän piti olla lähes täydellistä. Vanhemmat onnellisesti yhdessä, vie ja hakee vuorotellen pikkuveliä harrastuksiin, kuuntelee kun pikkusisko soittaa pianoa vuosi vuodelta kauniimmin, ihastelee mun maalauksia. Mun kaikki isovanhemmat on elossa ja ollaan ihan kohtalaisen varakkaitakin. Mulla oli ennen hevonen joka kuoli kaviokuumeeseen, nyt tyydyn pienempiin lemmikkeihin. Pääsin siihen lukioon johon koko yläasteen olin halunnut (lopetin sen kesken ja nyt oon jossain amiksessa) ja oon oikeestaan aina saanut kaiken mitä tarvin. En mä nyt sentään mikään lellitty kakara oo, muttei multa oikeestaan oo koskaan puuttunut mitään. Mulla on ihana poikaystävä ja rakastavia ystäviä (jotka kaikki tuntuu koko ajan katoavan kauemmaksi), mulla on iso oma huone jonka oon saanut itse sisustaa, kotonakin kaikki oli ihan hyvin ennenkuin mun päässä alkoi musteta.  

Nyt mua ei voisi vähempää kiinnostaa. Mun pitäisi olla koulussa, istun tässä ja katson mun toista marsua. Se on varmaan kipeä. Istuu häkin nurkassa karvat pystyssä ja tuijottaa mua.
Koulusta tuli ensimmäinen erotusvaroitus, joku sellainen. Mulla on liikaa poissaoloja. Ja miten mä voisin puolustella itteäni kun lämpimään sänkyyn, unimaailmaan jääminen on vaan niin paljon turvallisempaa kuin jääkylmän maailman kohtaaminen. Lääkärissä ne sanoo että mulla on oikeus olla väsynyt, mun pitää nyt vaan selvitä. MUTTA miten mä selittäisin sen koulussa, en mitenkään? En mä voi tätä noloanoloanoloa 'sairauttani' koko maailmalle ruveta julistamaan, käyttää sitä tyhmästi hyväkseni ja kerätä vielä vähän lisää sääliä. Oon saanut sitäkin jo ihan riittävästi. Antaa niiden luulla, että olen laiska lintsari, väliäkö sillä, ehkä mä sitten oikeasti olen. Tai ehkä mä vain suurentelen tätä ja annan itselleni luvan vajota syvälle itsesäälin rumaan valtakuntaan. En taida antaa edes vaihtoehtoa. Mun elämä ei vaan voi olla tällasta, mä en voi hyväksyä sitä, en voi ymmärtää. Helvetti. 

Se on kuin joku toinen käyttäisi mun vartaloa, mun suuta, mun aivoja. Laittaisi mut sanomaan vääriä asioita, valehtelemaan jokaisesta pikkuasiasta, pakottaisi mut koulun sijasta salille, juokse, juokse, juokse, kuole. Saisi mut ajattelemaan pahoja ajatuksia itsestäni, muista ihmisistä, kaikesta. 
Syyttäisin Helmeä jos voisin, mutta oikeasti sekin on mun vääristyneen mielen luomaa harhaa. Onhan se jo sairasta antaa sairaudelleen nimi, mutta eikö olekkin paljon helpompi syyttää toisia itsensä sijaa ? Syyttää sairautta jonka itse on itselleen vähitellen kehitellyt, "Se ei ole sun oma valinta", voi kyllä se taitaa olla. Mun mielen olisi pitänyt jo alussa pysyä lujempana. Nyt mä en enää jaksa taistella vastaan. Toisaalta en jaksaisi elää tän kanssa enää päivääkään, toisaalta mä ennemmin kuolisin kuin päästäisin irti. Ristiriitaistako.

Kamalasti päätöntä tekstiä ja oon varmaan jankuttanut näitä ihan samoja asioita monta kertaa aikasemminkin, mutta oli nyt ihan pakko purkaa edes osa näistä ajatuksista jonnekkin ja kun mä luulen että moni teistä ymmärtääkin paremmin kuin kukaan muu. 
Mutta jotain positiivista tähän väliin, paasto on sujunut. Eilen ½ desiä tuoremehua, pepsimaxia ja paljon vettä. Kulutin ainakin 800 kaloria luistelemassa ja salilla ! 
Tänään annoin itselleni luvan syödä puoli annosta bataattisosekeittoa = 90 kcal,(sehän on melkein pelkkää nestettä... leikisti) että jaksan tehdä salilla kunnon treenin. Join ton kanssa ison lasin vettä ja mun vatsa turposi kuin ilmapallo, olin yhtäkkiä ihan ähkytäynnä pikkumäärästä keittoa ja 'jouduin' oksentamaan. Ei voi olla enää naurettavampaa kuin oksentaa 90 kcal? 


No mutta lähden kohta sinne salille ja lupaan julkisesti mennä huomenna kouluun (kyllä lauantai koulua<3). 
Sieltä kun tulee kokoajan vaan enemmän ja enemmän rästejä mikä tarkoittaa myös enemmän ja enemmän stressiä. Pelkään että räjähdän vielä :'D