mä en selittele. mä olen surkimus

Mun koko postailu-innostus on kadonnut sitä mukaa kun massaa on tullut kylkiluiden ympärille, käsivarsiin ja järkyttäviin reisiin. Vaaka on rikki ja mun edellinen paino on jostain kolmen kuukauden takaa kesältä. Loistavaa.
Motivaatio on tipotiessään ja mun asenne lähinnä "olen jo läski. olen jo hävinnyt. ihan sama". En ole lukenut teidän postauksia ennen tätä päivää, en ole käynyt treeneissä, en lenkillä, en ole juurikaan välittänyt muusta kuin siitä että saan ruokaa ruokaa ja ruokaa. Olen siis istunut sängyssä ja syönyt.

Kävin terveydenhoitajalla hakemassa poissaolo-lupaa ja siinä kun olin jo lähdössä tyytyväisenä paperi kourassa se kysyy 'Onko sulla kaikki muuten hyvin?' Se tuli kuin isku suoraan vatsaan, ilmat pihalle. 'en mä oikeen tiiä...' Sitten me puhuttiin vielä jotain. Kerroin hallitsemattomista raivokohtauksista, kerroin että mua ahdistaa...usein, on paha olla.

Nyt se sitten haluaa, että menen sinne tällä viikolla uudestaa tekemään jonkun lähetteen psyka-puolelle. Kai se nyt on ihan hyvä. Saisin muut ongelmat alta pois, tai ainakin saisin ne pienemmäksi esteeksi laihdutuksen eteen. En mä siis syömisongelmista ole menossa mitään sanomaan, en todellakaa. Tää on mun oma juttu, mun henkilökohtainen. Enkä mä ole vielä valmis päästämään ketään mun pieneen sairaaseen maailmaan, pelkään että ne vie sen pois.