I'll be ok... just not today

Anteeks että mä kirjotan tänne tällasta paskaa ja valitan päivästä toiseen. En haluais, että te joudutte lukemaan siitä miten huonosti mulla menee ja miten mä olen lihava ja surkea. Haluaisin kirjoittaa kauniista asioista, nauttia syksystä ja kertoa miten mä laihdun ja olen onnellinen. Kiitos jokaiselle siellä ruudun takana, olette tärkeitä ♥

Taas vaihteeksi... mua pelottaa. Pelottaa, etten pysty pitämään näitä kulisseja kasassa enää kovin kauaa. 
Koulussa (jossa olin pitkästä aikaa koko päivän! Olkaa ylpeitä) istun suurimmaksi osaksi hiljaa sivussa ja olen tekstaavinani... ensin Bet huomauttelee mun poissaolevuudesta, yritän ryhdistäytyä. Sitten Sam ja Raita (okei en nyt jaksa keksiä parempia nimiä...) valittavat, että näytän surulliselta "Mikä sulla on? Toi on kamalaa kun oot noin surullisen näkönen! Hei älä näytä tolta." "Ähh anteeks... mua vaan väsyttää törkeesti." Mulla tulee niin paha olo kun ihmiset aidosti (tai epäaidosti, miten vaan) on huolissaan ja mä valehtelen reippaasti päin naamaa. UAAAAAH !!!
Sanonko vielä kerran, että olen o k s e t t a v a HYI.

Sitten ne alkaa puhua jostain anoreksiasta. Kuuntelen aluksi hiljaa vierestä, mutta en kestä miten ne puhuu siitä kun se olisi jotain niinkin ohimenevää kuin kuume tai nuha. Viisaana tyttönä mun on tietenkin pakko mennä sitten heittämään siihen väliin, että "Mun kaverilla on anoreksia, että toi ei oo kauheen kiva puheenaihe" Hyvä minä... oliko pakko. No enhän mä valehdellutkaan, Saatoin puhua Tulikeijusta. Puhuin Tulikeijusta. Ei mulla mitään anoreksiaa ole. Sam kertoo sairastaneensa sitä ennen. Katson sitä vähän aikaan silmiin yrittäen kai etsiä jotain, ei aavistustakaan mitä... mutta jotain. Jotain mitä en löydä, sitten lähden karkuun vessaan.

is it really so freakin' beautiful ? - yes ?

Asiaa ei paranna, että keittiötunnin jälkeen noukin kalakeitosta muutaman palan kalaa, jätän sämpylät rahkat ja kiisselit koskematta kun muut ovat jo ehtineet maistaa kaikkien keittoja ja ähkivät kylläisinä. Niin, paitsi Joutsen. Joutsen on poikkeus. Se kantaa keiton ilme värähtämättä roskikseen paperin ohuilla käsillään enkä mä voi olla vertaamatta omaa pullamössö vartaloani siihen. Miten pieni Joutsen onkaan, mitähän sen päässä mahtaa liikkua, miltä siitä tuntuu... Vai kuvittelenko mä vaan omiani.

Koulun jälkeen istun kotona ja tuijotan koko illan TV:tä. L:stä ei kuulu mitään, ihan sama.
Mutta mun on pakko päästä juttelemaan sille... tää ei voi jatkua näin, mä en pysty jatkamaan näin. Me ei pystytä jatkamaan jos mä ajattelen kokoajan vain itseäni ja typeriä ongelmiani.
Ehkä munkin olo helpottaa samalla, sen näkee sitten, mutta ainakin mä lupaan yrittää (:

Ainiin, söin tänään 520 kaloria.

Huomenna lupaan olla edes vähän parempi!!