So don't you cry tonight

Anteeks mulla on ollut tässä kamala tauko. Vaikka tuskin kukaan tätä blogia nyt niin innokkaasti seuraa, että olisi ylipäätään huomannut sitä.
Mä en vaan osaa nyt kirjoittaa, en saa näitä ajatuksia järjestykseen pääni sisällä... miten mä saisin ne kirjoitettua tähän tasaisiksi riveiksi niin, että joku saisi niistä jotain selvääkin ? En pysty.
Mua särkee päästä varpaisiin, mun vatsa on turvonnut palloksi menkoista, pepsimaxista ja kotona tehdyistä sämpylöistä.

Viimeviikolla oli hyviäkin hetkiä, niitä oli paljonkin. Mutta sitten joku tönäisi mut takaisin todellisuuteen. Todellisuuteen jota mä niin yritän paeta, juoksen päivä päivältä kauemmas. Turhaan. Ei mulla ole paikkaa minne juoksisin eikä kukaan pysty juoksemaan ikuisesti, se on varma.
Ja mä en ole kunnossa. Ja vaikka tiedän faktat, en myönnä niitä itselleni.
Mä haluan, että joku huomaa, että joku hyväksyy sen ja kertoo sen mullekkin. Auttaa mua. Mutta sitten en kuitenkaan.

Vaikka, ihan itsehän mä olen tän kaiken paskan aiheuttanut. Melkein. Ihan itsehän mä valehtelen kaikesta, kaikille. Melkein. Ja ihan itse mä joudun tästä kaikesta selviämään, loppuun asti... Melkein. Vittu mikä idiootti, ihan itse mä teen kaikesta niin hankalaa.