Aurinko puskee sälekaihtimien läpi suoraan väsyneisiin kasvoihin. Joku kolistelee keittiössä. Tuhahdan ja käännän turhautuneena kylkeä, mitä järkeä nousta tähän turhaan päivään. Nuhasta kirkkaanpunainen nenäni painuu L:n turvallista olkapäätä vasten, mumisen jotain mielissäni ja saan vastaukseksi pusun otsalle. Se on silti täällä, putoan vielä hetkeksi. Satumaahan, meidän yhteiseen.
Valitettavasti hyvän aamun pilaa se että näytän läskiltä jokaisessa vaatekappaleessa jonka vedän päälle, olisi vaan pitänyt jäädä nukkumaan koko päiväksi. Pitää laittaa korot, kihartaa hiukset ja olla söpö ilman housuja. Ihan sama en mene sinne. Raivokohtaus : En mene koska olen liian läski. Kiitos. Pitääkää hauskat partyt. Mä menen lenkille. Turhamaisuuden huippu?
En voi liikkua missään ahdistumatta. Perjantainakin näin tuhat täydellistä pienijalkaista tyttöä. Kesä on lähellä, ihmisten vaatteet vähenee, paljastaa kauniit vartalot, virheettömät ihot. Ja minut. Mä en halua paljastua vielä. Mä en ole valmis.
Nyt se on menossa baariin... Mä olen syönyt 200 grammaa kasvissosekeittoa ja pepsimaxia, käynyt 5 km lenkillä.
Jäljellä on pelkkä tietokone, tuolille levinneet reidet ja tyhjä tunne. Räjähdän ehkä.
Tiedän niin tuon tunteen, kun mikään ei vaan näytä hyvältä, kaikessa näyttää läskiltä, eikä halua lähteä ulos näyttämään omaa kamaluuttaan muille. Mutta olet kaunis, muista se ♥
VastaaPoistatsemppiä ja haleja ♥