48 h

48 h paastoa ja se on ihan ok. Ihan ok muttei todellakaan tarpeeksi! Oli pakko syödä jotain että noi näkee ja otin jääkapista sitten vispipuuria (100g) ja raejuustoa (50g) yhteensä tuli 130 kaloria. Sinäänsä vähän, mutta sinäänsä mun nälän tunne oli jo ehtinyt kadota ja nyt kun mun typerä vatsa sai vähän se haluaa sinäänsä kaiken, kaiken ja kaiken. Nauran sille "Luuletko ansaitsevasi yhtään enempää hei ihrahyytelö?" Lallallaa... Jos vaan mitenkään pystyn, jatkan paastoa vielä huomisen.

Mua vähän ärsyttää kun kirjotan tänne nykyään pelkästään laihduttamiseen liittyvistä asioista, itsestäni. Tuntuu kuin oisin maailman itsekeskeisin pikkulehmä jonka pikkumaailmaan ei mahdu muuta kun minäminäminä ja
minun elämäni : laihdutus. Ei se ihan niin oo... ja toivon ettei kukaan oo saanut musta tällasta kuvaa.
Mulla on kyllä ystäviä jotka on mulle maailman parhaita, tärkeimpiä ja jotka ehkä joo varmaan tukisi mua asiassa kuin asiassa.
Mulla on poikaystävä joka on maailman uskomattomin, ihanin, epäitsekkäin ja komein ihminen maailmassa.
Mulla on äiti ja isä, sisko ja veli joita mä arvostan loputtomasti vaikkein kyllä sitä kovin taitavasti näytä. Arvostan varsinkin äitiä... sitä miten se jaksaa ja jaksaa eikä oo vieläkään luovuttanut mun suhteen.
Se on maailman paras Äiti.
Jotenkin en mä tiedä... kai mä oon vähän itsekeskeinen, aamulla ensimmäinen ajatus mun päässä on mitä mä syön tänään, miten mä onnistun välttämään syömisen ? Ja koko päivä on jotain suunnilleen samallaista. Oikeastaan en mä mieti paljon muuta kuin ruokaa ja se tässä niin sairasta onkin. Tuntuu että kaikki mun entisetkin ongelmat on kadonnut ja tiivistyneet tähän kalorienlaskemiseen, mittailuun, laskettuihin suupaloihin... Jos syön vähän kaikki on ihan hyvin, mulla ei oo mitään hätää vaikka koko maailma olisi räjähtämässä. Jos mä syön liika kaikki räjähtää käsiin, mitään ei voi pelastaa ja kaikki on vaan täydellisesti päin persettä.
Kyllä mä haluan laihtua... mun pitää laihtua. Mutta välillä mä haluaisin mun elämälle vähän muutakin sisältöä. Mä haluaisin kirjoittaa tänne siitä miten luin hyvän kirjan jossa ihmiset elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, siitä miten vietin kaupungilla ihanan päivän kavereiden kanssa shoppailtiin ja oltiin syömässä pikkukahvilassa (yleensä jos tämmönen päivä on ainoo asia mitä mä siitä kirjotan on se ruokailu osio) ja ehkä siitä miten bussikuski oli kerrankin hyvällä tuulella tai koulussa kaveri kertoi hauskan jutun... En mä tiedä aaaaaa, mutta haluaisin kirjottaa Joskus Jostain muusta kuin loputtomasta epäselvästä itsestäni jota en enää edes tunnista, jota ei ehkä ole edes kunnolla olemassa. Tiedän että saisin apua, mulle on monesti tarjottu sitä, mutta työnnän aina kaikki apua tarjoavat mahdollisimman kauas pois. Pelkään vaan niin kauheasti. Pelkään, että ne ottaa tän kokonaan pois. Pelkuri. Inhottava itsekäs... pelkuri.

Okei tulipas kiva tarina... jos vaivauduitte ylipäänsä lukemaan niin toivottavasti tajusitte pointin ? Mä allötän itseäni.