sekin vain sekunneista kiinni

Aamu alkoi ihan hyvin päärynällä ja puolikkaalla ruisleivällä kunnes iltapäivällä meillä oli keittiötä ja söin tietenkin ihan liikaa... maistelin suklaamoussea, sämpylöitä, rasvassa paistettua lohta, kermahyytelöä... kaikkea mitä 'sh-minä' ei ikinä olisi halunnut edes nähdä ja sitten tein jotain typerintä. Juoksin paniikissa kolmosen tyhjään vessaan ja oksensin, oksensin ja oksensin. Helpotuksen tunne. Menin takaisin luokkaan, kasvot vähän punertavina ja söin lisää ?? Lihava. Takaisin ylös oksensin, oksensin ja oksensin. Kun olin nousemassa ylös likaiselta lattialta jalat eivät suostuneetkaan enää yhteistyöhön. Nekin ovat kyllästyneet kantamaan mun suurta, painavaa vartaloa. Vessanpöntöstä tukea ottaen horjuin lavuaarille sylkemään verta.
En oo oksentanut aikoihin, enkä aio alottaa sitä uudestaan. Tää oli yksi kerta. Viimeisin ikinä.

Kaloreita on vaikea alkaa laskemaan... mutta aamupalasta tuli 140. Kaikki mitä söin koulussa oksensin periaatteessa pois enkä ole sen jälkeen syönyt mitään.
Huomenna käyn kirjastossa, siivoan vihdoin huoneeni, opiskelen ranskaa, syön vain pikkuisen ja teen maalauksen loppuun. Niinja mulla on matikankoe mutten tiedä edes koe-aluetta. Kirja on työpöydän laatikossa. Liian kaukana, ärsyttävän lähellä.

Ja ihan kauhea valituspostaus, Anteeksi!
Sain ton oksennusjutunkin kuulostamaan siltä kuin se olisi joku maailmansuurinjadramaattisinsynti tai jotain... vaikka ihan hyvinhän tässä oikeastaan menee. Ihan kohta on jo huomenna, parempi päivä. Toivon.