see you next year

Todella hassu tunne kun odottaa bussia kerrankin täysin selvinpäin tihkusateessa 36 kokoinen tekonahkatakki päällä roikkuen ja tajuaa että kesä alkaa todella olla ohi. Juurihan se vasta alkoi ?
Ulkona on pimeää ja liian kylmä. Postilaatikosta löytyy jo syksyn vaatemallisto. Sataa vettä ja näen suuren lintuparven, ehkä matkalla etelään ? En tiedä.

Mulla alkaa keskiviikkona koulu.
Ei, en mene enää lukioon vaan amikseen ja taas pitää tutustua vieraisiin ihmisiin ja sopeutua uuteen porukkaan, tulla hyväksytyksi. Se jännittää, vähän pelottaa. Mietin millaisen kuvan haluaisin antaa itsestäni. Mietin kaikkia vaihtoehtoja ja päädyin siihen tulokseen, että voisin kerrankin, seurauksista huolimatta yrittää olla omaitseni.
Se on helpoin, samalla myös vaiken ja silti kaikista paras vaihtoehto.

Kesää tulee ikävä kaikella tavalla, mutta toisaalta syksykin on ihan kiva.
Mulla tulee ikävä sitä kun herää auringon valaisemaan huoneeseen vasta myöhään iltapäivällä, kun makaa rannalla eikä ole hajuakaan ajan kulusta, kun vaeltaa lämpimässä kesäyössä keskellä helsinkiä kysellen turisteilta tietä espanpuistoon, kun on kännissä eikä edes haluaisi tajuta mistään mitään, kun istuu järven rannalla Hänen kanssaan jutellen yhteisestä tulevaisuudesta, katsellen hitaasti laskevaa aurinkoa, kun halaa ystäväänsä jota ei tule näkemään vuoteen, kun kävelee nurmikolla paljain jaloin, kun ei ole kiire minnekkään, kun ei ole vastuuta mistään, kun sade kastelee ja aurinko kuivaa, kun nauraa ja itkee ja kaikella on hetkeksi jokin merkitys.
Mulla ei tule ikävä sitä kun lihon viisimiljoonaa kiloa joka suuntaan, enkä voikkaan käyttää 34 kokoisia lappuhaalareita, kun syön purkillisen ben&jerry'siä ja sitten selittelen itselleni "no nyt on kesä...", tai kun olen mökkireissun jälkeen täynnä punaisia hyttysen puremia.

Erään (joka on siis.. sanotaan nyt henkilö-X) ja Hänen (joka on siis mun oma L) välillä on valittu.
En mä oikeastaan valínnut. Tein vain niinkuin oli oikein ja nukahdin taas tyytyväisenä L:n tuttuun kainaloon ♥