le fin de semaine

"Tahdotko ottaa --- vaimoksesi?" "Tahdon"

"Tahdotko ottaa --- mieheksesi?" "Tahdon"

Morsian on satumaisen kaunis, hymystä päätellen tämä on hänen elämänsä onnellisin päivä. Valkeaksi puuteroidulle poskelle puskee liikutuksen kyynel, mutta ennenkuin kukaan huomaa pyyhkäisen sen hämmentyneenä pois.
Hymyilen kun hymyillään, kättelen kymmenten ihmisten lämpimiä käsiä ja toistelen nimeäni miettien mitä helvettiä teen täällä kaikkien näiden tuntemattomien sukulaisten keskellä. "Oletpa kasvanut" (no ihan varmasti kiitos vaan), "onpa susta tullut kaunis", joku tokaisee vielä että "sähän sopisit niin hyvin malliksi". Kiittelen kohteliaasti ja tökin vaivaantuneena graavilohen palaa valkoisella lautasella.

Söin niissä häissä ihan liikaa. 2 palaa kakkua ja ainakin 5 tai 6 keksiä. Mökillä jatkoin tankkausta leivällä, pullalla, pähkinöillä ja suklaalla. Noloa.
Näinhän sitä laihdutaan !
Nyt katson noita kuvia ja voisin oksentaa.
Mun käsivarret on melkein yhtä paksut kuin reidet ja kyllä, mun reidet on ihan valtavat tukit. Vatsa pömpöttää pyöreänä ohuen mustan kankaan alla.
Enkai mä oikeasti voi kahden tunnin laittautumisen jälkeen näyttää noin vastenmieliseltä ?? Ilmeisesti voin.

Mä en tiedä johtuuko se koulujen alkamisesta vai iltojen pimenemisestä, mutta mun olo ei ole pitkään aikaan ollut näin voimaton. En jaksaisi yksinkertaisesti tehdä mitään.
Ensi viikonloppuna pakenen taas mökille, pakoon tätä... no tätä kaikkea. L haluaa mukaan enkä mä osaa sanoa, että oikeasti haluaisin mennä yksin. Toisaalta en näe L:ää kuin viikonloppuisin ennen kuin me saadaan hankittua se yhteinen asunto, joten ehkä on hyvä että olen edes sen vähän ajan L:n kanssa mitä meillä on.
Tänään kun me ajettiin autolla ilta-auringon valaisemien sänkipeltojen ja lehmälaitumien ohi teki oikeasti mieli hypätä pois kyydistä ja jäädä sinne. Vielä viikko sitten olisin ihan hyvin voinut tehdä niin, mutta nyt pitää heretä seitsemältä, raahata perseensä omenan voimin keskustaan ja leikkiä sosiaalista ilopilleriä neljään asti iltapäivällä. Kotimatkalla nukahdankin melkein bussiin, laahustan kotiin, syön mautonta puuroa ja lähden lenkille kuluttamaan sen.

Sain viimeinkin uuden kalenterin.
Tein uuden iltajumppaohjelman, alan taas kirjoittaa ruokapäiväkirjaa ja käymään säännöllisesti (joka perjantai) vaa'alla. Ainakin yritän. 
Täytyy saada asioita järjestykseen, täytyy laihtua.
Täytyy olla vahva. Täytyy olla kaunis. Täytyy olla kaikkea mitä minä en vielä ole.

Ps, Miten ihmeessä teitä lukijoita on jo melkein 60! Kiitos, kiitos paljon ♥ en vain ymmärrä...