Birthdays are natures way of telling you to EAT MORE CAKE

Se on niin ironisen hauskaa miten mä olen koko alkuviikon lintsannut koulusta, ollut yksin kotona tuijottamassa ikkunasta vesisadetta, seonnut ajatuksista, oksentanut nuudeleita ja sitten kun tulee keskiviikko, ulkona paistaa aurinko, mä haluaisin mennä kouluun leipomaan pullaa, keskustaan moikkaamaan L:ää ja viettämään alkoholilla vilkastettua iltaa kavereiden kanssa... juhlimaan mun syntymäpäivää. Mä olen kipeä !?
Tää on epäreilua ja samalla niin kammottavan oikein mun kaltaiselle ihmiselle. "Jos et hoida niitä epämieluisia asioita voit sanoa hyvästi kaikelle hauskalle."

Juupajuu.
Facebook seinä täyttyy onnitteluista, seitsemään mennessä niitä on jo yli 150. Kiitos, kiitti, kiitos, thanks...
Mä tiedän kuinka merkityksettömiä ne onnittelut ovat, kuinka harva olisi muistanut koko päivää ilman facebookkia, mutta mä olen oikeasti kiitollinen. Vaikkei syntymäpäivä mulle niin tärkeä olekkaan, olisi edes 18, mä vain vanhenen ja tyttö on kauneimmillaan 17 vuotiaana. Miksi mä olen silti näin ruma ? Jotenkin mä kuvittelin, että aamulla katsoisin peiliin ja näkisin jotain silmille sopivaa. Mutta ei. Olenpas hassu.
Vanhemmat antaa 100 euroa, villaiset hanskat ja kasan suklaata. Kortissa lukee "Birthdays are natures way of telling you to eat more cake". Mä hymyilen ja kiitän.
Nyt mä olen taas yksin kotona, vatsassa vitivalkoista patonkibetonia... haluan mennä ulos juoksemaan, en voi. Haluan kävellä vessaan ja antaa ylen, mutta pysyn tässä. EN MENE. Mä olen oksentanut jo kaksi päivää, kolmannen päivän jälkeen tulisi neljäs, sitten viides, kuudes... En anna itseni alistua tähän enää.

mä haluan Nadia Esran hiukset (ja kropan) ♥

Jääkaapissa sulaa pakaste prinsessakakku, mä haluan jo syödä. Haluan syödä sen kokonaan yksin, nopeasti ja sitten oksentaa kaiken... Tietenkin tää on vain haaveilua. Oikeasti syön palan ja annan sen hitaasti muuttua osaksi mun suuren suurta vartaloa.