yes, i really am sorry for not being skinny enough

"Ethän sä mikään laiheliini ole" arvioiva katse.

"Joo en ole"

"plaaplaaplaa ethän sä mikään laiheliini ole" halveksuva ääni.

"niin"

"plaaplaaplaaplaaplaaaa ethän sä mikään laiheliini ole, mutta meetkö nyt tohon vaa'alle" tekolempeä hymy.

"En mene"

Ja aihe siirtyy keuhkokuumeeseen ja sen jälkikontrolliin. Vääntelehdin tuskaisesti kovassa tuolissani ja pidättelen kyyneleitä. Yritän pitää itseni kasassa edes sen 5 minuuttia etten potkisi jokaista lähietäisyydellä olevaa asiaa hajalle.

**tun kusipää, en mikään laiheliini. JOO-O kyllä mä tiedän mikä mä olen, kiitos vaan kiitos aivan vitun helvetisti kiitos!!!

Mutta et ole säkään kovin pätevä lääkäri ikäsekses. 

Lopuksi vielä "No mitä mieltä oot nyt tästä sun mmhmmämmöööääää..." kuvottavaa naamanvääntelyä "...mielenhäiriöstä"

"No ei tässä mitään häiriötä oo, heihei"

"Ja muista että tänne voi aina tulla puhumaan jos tulee jotain, nuoret ei saa olla surullisia"

"Joo kiitos hei!" PAM.

Ilma takertuu kurkkuun kun yritän saada sydämen lyömään taas tasaisesti tu tum tu tum. 
Mä en itke, musta tuntuu tarpeeksi kamalalta ilman kyyneleitäkin. Miksi mä menin??? Typerys. Tiesit kyllä. 
Mutta eikö tää ollutkin mun suunnitelma? Asettaa itseni naurunalaiseksi, vetää rooli kauniisti ja päästä nopeasti ulos, jatkaa eteenpäin ilman esteitä.
Mutta et sä mikään laiheliini ole ja se katse, se halveksuva katse ja "Mitä sä tulet tänne tuhlaamaan mun aikaani" -ajatukset. Saatoin lukea ne sen silmistä. 
Päätän, että jos vielä jonain päivänä joudun lääkärin vastaanotolle kuumeen, nuhan, päänsäryn, minkä tahansa turhan asian takia niin silloin mä olen 'laiheliini' (kamala sana). Sitten kukaan ei katso mua ja ajattele "mikä pullukka, mitä **tua sä täällä teet" Ei kukaan.

Tää on typerää. Oon nyt ehkä vähän itsesäälinen, mutta mä menin sinne, mä olin kertonut terkkarille asioita joista mä olen kohta kaksi vuotta pelännyt kertoa kenellekkään, asioita jotka on ollut vain mun omia, pieniä suuria salaisuuksia, mun omia. Se kirjoitti ne jonnekkin josta kaikki julkiset terveysasemat näkee ne.

Kun mä vähän, varovasti raotin ovea, päästin vieraan katseen maailmaani sain vastaukseksi suorat sanat "ETHÄN SÄ MIKÄÄN LAIHELIINI OLE". Ylireagoin ehkä, mutten vain odottanut mitään tollaista, noin suurta nöyryytystä. Anteeksi.

Mä en enää ikinä puhu tästä, mistään, kenellekkään, me tarvitaan nyt vahvempi suojamuuri. Suojelijoita, ehkä vähän taikuutta.

Vaikka mä oon nyt ollut koko loman ajan tosi ahdistunut ja kiukkuinen, niin tänään oli melkein hyvä päivä. Loppujenlopuksi.
Kävin keskustassa ja Ira tuli mukaan, Ihana rakas Ira. En oikeastaan ostanut yhtään vaatetta koska vatsa oli niin turvonnut eilisen tankkaamisesta ja läskistä koska olen läski eikä siitä nyt vain pääse mihinkään. Mutta! Ostin nämä (tiedän ettei teitä kiinnosta mutta kerron kuitenkin...) ja perjantaina yritän vielä kiertää muutaman vaatekaupan:

kännykkälaatu :)

+ Oon tosi kauan halunnut Liisa ihmemaassa -kirjan tän alkuperäisen, englanninkielisen version ja nyt sain sen! Yhdistän sen niin vahvasti sh:n kanssa, syystä ja toisesta, että toimii samalla loistavana thinspoa. Outoa. 16.95€

+ Sitten toi piirustuskirja... halpahalpaa ja siinä kerrotaan tosi tarkasti kaikkien nivelten rakenteet ja lihasten nimet on ihan latinaksi asti ja luustot ja kaikki ja niin. Jos tosta nyt on jotain hyötyä niin saatan ostaa myöhemmin vielä sen ihmisen anatomian.

6.95€

+ BodyShopin mustikka vartalovoi 12€ ja skinssin 1. tuotantokausi 10€.

Huominen, no tämä päivä, kello on 4:30, ylihuominen tai koko loppuvuosi ei näytä kovin lupaavalta.
Huomenna mennään isän siskon ja  meidän serkun luo syömään, perjantaina päivällä mennään mummille syömään ja illalla lupasin käydä L:n äidillä enkä oo vielä nähnyt kertaa kun se ei olisi tehnyt mulle viiden ruokalajin menyyta... lauantaista en oikeastaan oo ihan varma. Oon L:n kanssa, se on varma. Ja tavallaan haluaisin olla vain kotona, katsoa leffaa, juoda ehkä lasilliset baileyssia, kävellä keskiyöllä leikkipuiston viertä ja vilkuilla taivaalle. Tavallaan haluaisin lähteä kauas pois, edes lappiin maalaamaan tyhjää tai autiosaarelle kuvaamaan merta.
Kai me jossain kuitenkin käydään. Ehkäpä.

Luulen että tässä oli tän vuoden viimeinen postaus, anteeksi että se oli näin kamala. 
Nähdään sitten ensi vuonna ja kiitos ihan oikeasti kaikilla ihanille lukijoilleni!
Oon niin ihmeissäni miten monta teitä on, miten monta pientä ihanaa ihmistä. Kiitos!!♥
En toivota hyvää tai onnellista uutta vuotta, vietetään vain mahdollisimman hauska aatto ja tehdään parhaamme ensi vuonna.

Ensi vuonna haluan kirjoittaa vähän harvemmin, mutta vähän kauniimpia postauksia joissa jokaisessa on vähän enemmän jotain omaa.

I'm gonna marry the night

50 kaloria ruokaa ja 600 kalorin salitreeni.
Illalla äiti kävelee huoneeseen, teeskentelee välinpitämätöntä ja "muistathan sen lääkäriajan aamulla"
En muista, muistin, mutta yritin parhaani mukaan unohtaa ja toivon voimalla saada kaikki muutkin unohtamaan. En halua. Pakko. you should. should. should.
Alan tankata ruokaa tyhjään vatsaan. Kaikkea turvottavaa, lisään suolaa, lisään läskiä. Leipää paksulla voi kerroksella, nuudelia suolavedessä, makeaa kanaa, puolikypsää riisiä, lisää voileipää, tryffelin murusia pahvilaatikon pohjalta ja paljon, paljon mehua, pepsimaxia, vettä, maitoa. Paniikki ja makaan raskaana lattialla.

Viimeinen ateria ennen oikeudenkäyntiäni. Viimeinen ateria ennen vapautta, uutta alkua. Viimeinen.
Ja huomenna kun selviän sanomalla, kaikki hyvin. Voitin sen yksinäni ja olen nyt ihan kunnossa. Kävelen lääkärinhuoneesta vahingoniloisena ulos, kirjaston kautta kotiin, sotken lautaselle ruokaa, jätän tiskipöydälle ruuan tähteitä. Huulille punaista ja kaupungille tuhlaamaan lahjakortteja, kävelemään ilman päämäärää ja lopettamaan tämä hulluus. Ehkä. Niin suunnittelen. Syömisen on loputtava, mun on laihduttava, kadottava. Viimein. Ja anteeksi rakkaat. Mä valehtelen paremmin, hellemmin, uskottavammin kuin koskaan aiemmin. Valehtelen lämpimällä katseella, pehmeällä suudelmalla ja hehkuvalla hymyllä. Kaikki se on jotain mitä ette näe, ette ymmärrä ja pitkä veitsi laulaa uutta säveltä.

nothing tastes as good as... chocolate ?

Syöty 500 kcal, kulutettu salilla VAIN 500 kcal.
Sinäänsä ärsyttää vähän, että 160 kaloria tuli turhaakin turhemmista konvehdeista... en vaan jaksanut vastustaa kun 500 ei edes ollut täynnä ja noilla oli sellainen 2 metrinen konvehtirasia täynnä ihania rasvapalleroita... ihan sama. Huono minä.

Lintsasin joulujuhlan, syystä että näytin aivan valtavalta, järkyttävältä, sietämättömän epämuodostuneelta ryhävalaalta mustassa satiinipaidassani. Heitin sen kaapin perällä ryppyisenä ja hyppäsin takaisin unien vietäviksi.
Siellä olin pieni, aivan liian pieni. Lumen valkoiset bikinit päällä roikkuen, olkihattu lommoposket ja uupuneet kasvot peittäen nauroin rannalla muutamien ystävien kanssa. Kaikkien katseet minussa kun kävelin ylpeänä ohi luut lonksuen, ihailun ja hämmennyksen sekaiset katseet ja en tiedä... olinko sittenkään sen onnellisempi ?

Ulkona on taas ohut kerros valkoista ja aivot uivat tärpätissä.
Olisi jo joulu.

Joulusta tuleekin hyvä

Eilen: 345 kcal
Tänään tuplamäärä: 640.
Tää päivä on niin loistava esimerkki siitä kun aiemmin selitin miksi yritän päivällä syödä vain vähän. Äiti oli tehnyt spagettia ja jauheliha-kastiketta ja vaikka yritin ottaa mahdollisimman pienen, mutta silti mahdollisimman normaalin näköisen annoksen... Kaloreita tuli lähemmäs 400.
Vihaan just tollasia kamalia kotiruokia joista tulee aina satoja kaloreita ihan pikkumääristä.

Mutta nyt oon kuitenkin ihmeen hyvällä tuulella ja valmiina jouluun!
Ostin laksat (otin eilen illalla muutaman kokeiluksi, mutta ne alkoi toimia vasta tänään ton spagetin jälkeen... sinäänsä ymmärrettävää että jos vatsa on tyhjä niin nojoo tiedättehän) L:lle mulla on nyt superkiva lahja, vaikka siihen meni yhteensä melkein 100 euroa niin kyllä se on sen arvonenkin... ainakin mun mielestä. Ja oon suunnitellut kaikki jutut mitä leivon vielä ja tarkistanut jouluruokien kalorit valmiiksi netistä ja ostanut ittelleni toisenkin hienon joululahjan (kesäpaidan...) >>

thittidii, näyttää tässä kuvassa ihan... hirveeltä ja väärän väriseltä, mutta päällä ihana ja toi on sellanen että solmitaan navan kohdilta eli en todellakaan voi käyttää sitä jos oon tän kokonen!!!

Huomenna on vaan joulujuhla, sen jälkeen käyn salilla ja tuun kotiin polttelemaan kynttilöitä, kuuntelemaan joululauluja ja maalaamaan mummon taulun valmiiksi !

Ps. Oon muuten miettinyt niin kauan että ois kiva kirjottaa sellasta life-style -blogia... siis kaikesta muusta kun sh:sta. Sellaista johon voisi huoletta laittaa kuvia ja muuta (: Mutta ehkä se jää vaan haaveeksi, oon niin kiintynyt tähän.

Valhemaailma

Kello 13 leikkaan puolikkaan omenan 17 palaan, 17 koska olen sen ikäinen. Pala joiselle eletylle vuodelle.
Jätän toisen puolen jääkaappiin aamiaiseksi.
Käyn tunnin kävelyllä (kävelin puolijuoksua, satoi ja olin melkein varma että kun astun seuraavaan mustan täyttämään lätäkköön uppoan suoraan toiseen maailmaan, siihen meidän yhteiseen jossa muutun laihaksi, kauniiksi ja lähetän vanhemmilleni viestin että olen päässyt parempaan paikkaan) ja teen lihaskunnon. Kulutin siis n. -400 kaloria.  Söin vielä seitsemältä vähän riisiä ja kana-kasvis juttua ja yhden piparin (otin tosin toisenkin mutta pureskelin vain ja syljin pois)
Onko teille muilla muuten sellaista, että syömiset on pakko suorittaa aina tiettyinä aikoina, kun kello on tasan jotain ja ruokailujen välissä on oltava aina sama määrä tunteja ?
Mulla tästä on tullut ihan periksiantamaton pakkomielle. Jos oon päättänyt syödä kello 13, mun on syötävä kello 13. Ei viittä vaille tai kolmea yli. Tasalta. Sitten kyttään kuumeisena kelloa etten varmasti myöhästy...
Noniin jokatapauksessa kaloreita tuli koko päivältä korkeintaan 350. Se on ihan hyvä luku, mutta haluan huomenna olla edes ihan vähän parempi.
L oli tulossa meille, mutta sanoin ehkä ensimmäistä kertaa koko meidän seurustelu aikana "Älä tule." Mulle tuli vähän kurja olo tosta, mutten nyt jaksa yhtään ketään... Oltaisiin varmaan vain riidelty jostain turhasta asiasta kun oon just sillä tuulella etten välitä mistään tai kenestäkään.

Eilisestä sanon sen verran, että sain ostettua melkein kaikki joululahjat! Äidille löysin maailman 'hauskimman' lahjan; 'laihduttajan parasystävä'-teetä. Kotona se ei enää ollutkaan niin hyvä idea joten joudun varmaan ostamaan äidille jotain muuta ja pitämään noi teet ittelläni... L:n lahjasta puuttuu osa ja isän lahjasta mulla ei ole hajuakaan. 
Tuli käveltyä Iran kanssa melkein kuusi tuntia keskustassa, korkkarit hiertäen ja painavat ostokset käsivarsia painaen. Olin syönyt aamulla 200g rasvatonta jogurttia ja mitä enemmän me käveltiin sen hitaammiksi mun askeleet muuttui. Välillä kaikki värit alkoi vaan hyppiä silmissä ja koko maailma muuttui yhdeksi hologrammi-kortiksi. En jaksanut välittää ja kun oltiin lähdössä liukuportaissa horjahdin kunnolla taaksepäin, sain otteen Iran takista ja väänsin naamalle peilin edessä harjoitellun 'voittaja'-hymyn, "Ei tässä mitään!:):)"
Kotona murustin valkoisen jäätelöpalan päälle yhden piparin ja join pepsimaxia. Kalorit eiliseltä n. 200 ja kulutin reilusti kaiken ja paljon ylimääräistä.

Suunnittelin ostavani ittelleni joululahjaksi paketin laksoja. Siis en oo rupeemassa käyttämään niitä sen enempää, mutta jouluaatto- ja päivä... Olisi tosi vaikeaa päästä oksentamaan huomaamattomasti ja vaikken mä oo suunnitellutkaan syöväni mitään ihan sietämättömiä määriä tiedän että kalorit menee liian korkeiksi. Esim. äiti tekee sellasia fudge-karkkeja joita se tekee vain ja ainoastaan yhtenä päivänä vuodesta. Jouluaattona. 
Ja mun mummi tekee maailman ihaninta ja samalla koko universumin rasvaisinta porkkanalaatikkoa...
Muuten mä en kyllä jouluruuasta kamalasti pidä, mutta noi karkit ja leivokset ja toi laatikko ja lohileivät... Apua.
TIEDÄN, että se on vain pari päivää ja sitten tulee uusi vuosi ja jos nyt yhden kilon lihoo jouluna niin onko se niin kamalaa. Ei ? Voi kyllä se on. Mä en halua pilata joulua laskemalla jokaisen konvehdin kaloria ja ahdistua kun huomaan miten paljon oon syönyt ilman että mulla on edes jotain pelastus-keino siihen. Siksi laksat.
Sitäpaitsi mulla on melkein heti joulun jälkeen (28.12) se typerä lääkäri, josta lintsaaminen houkuttelee nyt kyllä enemmän kuin mikään muu, en halua olla siellä 150 kiloinen koska varmasti mut punnitaan. En haluais vielä tietää painoani koska näänhän mä että se on ihan liikaa, mutta mun on ihan pakko tietää se ennenkuin joku muu tietää ja siksi yritän käydä vaa'alla vielä tällä viikolla.



Anteeksi aivan liikaa tekstiä, liian vähän kuvia.

lisäksi... tein sen taas

Olin syönyt 540 kaloria, se oli 40 kaloria liikaa joten söin tuhat, sitten tuhatviisisataa.
Viemärin tyhjennys on hyödyllinen taito kun sortuu oksentamaan lavuaariin (säästyy paljolta selittelyltä kun lavuaari ei yhtäkkiä vedäkkään) Oksensin kunnes näin tomaattikeiton verenpunaisen putouksen.
Uunista pienipellillinen pannukakkua, söin kaiken, nopeasti huolella pureskellen ja oksensin suihkussa. Turhankin tuttu mukava tunne, hallinnan tunne, vaikka tämähän on kaikkea muuta kuin hallintaa. Tämä on epäonnistumista ja enemmän kuin vain itsensä huijaamista. En viitsi edes sanoa, että tää olisi viimenen kerta... oon hokenut sitä tarpeeksi ja aina on tullut seuraava.  
Niin ironista, miten juuri päivällä valitin muille ettei oksentaminen ole koskaan oikein ja katsos mistä löydyn itse muutama tunti myöhemmin.

Nyt, paskat jostain 'terveydestä', on ehkä kuitenkin parempi olla syömättä kuin oksentaa. Jouluaattoon asti MAX 500 kcal/pvä.

ruma raivo

Ihan ensiksi päivän merkittävin liikunta suoritus tuli siitä kun juoksin 2 tuntia ympäri kaupunkia sovittelemassa talvitakkeja ja törmäsin ongelmaan; melkein kaikki S-koot on liian lyhyitä hihoista, mutta M-koot joissa hihat olisi sopivat on sitten muuten ihan liian löysiä säkkejä. Palelen näköjään vielä pari päivää tossa villakangastakissa...
Laitan tähän alle nyt yhden kuvan joka selventää (kai) otsikkoa ja muutakin. Mua nimittäin alkoi tänään ärsyttämään äärettömästi kun en himoitse mitään muita luita niin paljon kuin soliksia ♥  ja joillain ihmisillä (oli sitten lihava tai laiha) ne on luonnostaan pinnassa, kauniisti kaartuvina, pieninä. Mun solisluut jotka hädin tuskin näkyy on isot, rumat möhkäleet paksun nahkan alla. Ne ei ollut kauniit tai ohuet silloin kun painoin 50 kg ne ei ole kauniit nytkään, ne ei tule koskaan olemaan. Ja se on epäreilua.

älkää välittäkö surkeasta kännykkä laadusta tai mun nakkisormista...

Ja siis tässä kuvassa oon ihan normaalisti, enkä mitenkään väännä noita esille.

Kello on nyt puoli 8. Oon syönyt taas vähän (liian vähän ja olen siitä liian tyytyväinen) 330 kcal.

Mun ei niin yhtään tekisi mieli enää mitään, ei ole vähääkään nälkä. Lupasin kuitenkin ittelleni ja Iralle raahata lihavan perseeni aamulla salille, ja totuus on etten yksinkertasesti jaksa treenata kunnolla jos en tänään syö tarpeeksi.

Mä taidan alitajuisesti jättää syömisiä illalle.

Tänäänkin kuuteen mennessä olin syönyt 150 kaloria, mutta äidin mieliksi kokosin ittelleni 200 kalorin tonnikalasalaatin. En tiedä pitäisikö ruokaa muka jotenkin vihata? On mulla sekin vaihe ollut kun kaikki ruoka oli vihollista ja pahaa ja likaista. Mutta ei enää. Osa syy että jätän syömiset niin myöhälle on tietenkin, että pelkään äidin tekevän jotain sopimatonta ruokaa jota mun täytyisi syödä ja kun päivällä syön mahdollisimman vähän niin se ei sitten kuitenkaan nostaisi päivän kaloreita liikaa... mutta myös sen takia, että 1. Päivän vaikeimpia ja ihanimpia päätöksiä on aina mitä söisin. Haluan aina pitkittää sitä päätöstä, laskella kaloreita rauhassa ja kilpailla jogurtin ja raejuuston välillä 2. sen jälkeen kun oon syönyt mulle tulee jotenkin vähän surullinen olo siitä että nyt sitten en voi enää syödä. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta niin se vain on...

 Ps. Sanokaa onko mun postaukset jotenkin tylsiä, samallaisia päivästä toiseen tai jotenkin muuten pielessä ? Pitäisikö jotain muuttaa tms ?

sanoista teorioiksi, teoiksi ja päätös on meidän

Tosiaan olin eilen siellä terkkarilla, ei mikään mukava kokemus sinäänsä, mutta yritin kuitenkin kertoa mahdollisimman rehellisesti ja selkeästi asiani.
Sininen mustekynä pulleissa sormissaan se muutti mun sanat yhdeksi sotkuksi paperille. Teki johtopäätöksiä "Aiemmin oksentelua, vakava aliravitsemustila, alkanut n. 1½ vuotta sitten, uusiutunut kesän jälkeen..."
Se hymyili ja oli ymmärtävinään ladellessaan kirosanoja, "hoikka" "sopusuhtainen"... Olisin vain halunnut itkeä häpeästä. Sanoinkin sen, että mua hävettää, että onko tässä nyt mitään isoa ongelmaa kun en oo edes pahasti alipainoinen "Kyllä tässä on iso ongelma, paino ei kerro tän sairauden vakavuudesta yhtään mitään".

Lähete omalle lääkärille, jonka kautta mahdollisesti syömishäiriö poliklinikka, toinen lähete jonnekkin psykiatriseen sairaalaan ? Oon vain ja ainoastaan täydellisen kujalla. En tiedä mitä tässä nyt tapahtuu ja miksi. Pelottaa. Jos ne pääsee liian lähelle ja yhtäkkiä alankin ajatella ettei mun tarvitse laihtua, puolet mun vaatteista jää kaapin perälle liian pieninä, posket alkavat pullottaa ja reidet hinkata yhteen, unohdan teidät ja sitten mitä jos kun mä ajattelen että se on ihan ok. Ei, sen mä en antaisi tapahtuvan. En koskaan. Ikinä, milloinkaan.
Onneksi olkoon jos ne saa parannettua mun elämänlaatua, mutta joku sh poli on kyllä jo liiottelua.

Asiasta toiseen, söin eilen valtaisat 800 kcal (kulutin salilla vain noin 400 koska olen laiska koska antibiottien takia oli niin heikko olo) joista 600 tuli siitä thaikku-ruuasta. Se oli kyllä ihan tiedossa ja oikeastaan kun RS perui tulemisensa, jouduin hetkelliseen paniikissa etten saakkaan thaikku-ruokaa jota olin odottanut koko viikon! Soitin L:lle, se tuli ja vei mut syömään.
Juteltiin sitten tästä kaikesta vähän syvällisemmin ja yritin saada sen ymmärtämään ettei tää ole mikään yhdessä yössä ohi menevä flunssa. Paljon puhetta, liikaa. Halaus ja 'kyllä se siitä'. On sinäänsä naurettavaa selittää syömishäiriöstä, aliravitsemuksesta ja ruuan aiheuttamasta ahdistuksesta samalla kun tunkee riisiä kurkkuunsa... ja pitää ne siellä vaikka ravintolan vessa huutaa tyhjyttään, houkuttelevaa pelastusta. Hah. Kärsin vatsakivut jotka tollanen kunnon ateria pitkästä aikaan aiheutti ja menin nukkumaan kylläisenä.

Tänään kuuteen mennessä 200 kaloria, jogurtista, klementiinistä ja soijajuomasta.
Mulla on ollut ihan hyvä olo, vaikka aamulla vatsa olikin kaksinkertainen eilisen syöpöttelyn jäljiltä. 
Sain ruotsinkokeesta ensimmäistä kertaa koko elämässäni täydet pisteet, oon niin ilonen vaikka se olikin tosi helppo koe... Ostin uudet farkut mangosta (...taas) joista vihdoinkin pystyin ottamaan koon 34, teen kohta katkarapusalaatin ja sitten jumppaan vielä koska en oo tänään liikkunut muutakuin kävelemällä. Päivän kalorit jää varmaan siihen viiteensataan. Se on mun mielestä enemmän kuin sopivasti koska eilen söin kuitenkin aika paljon :)

Hyvin tässä vielä käy.

on sairasta rakastua sairauteen

warning : tulee taas pitkä postaus.

Eilen illalla ravasin liiottelematta 3 tuntia huoneessani edestakaisin miettien yhtä ja samaa asiaa. ruokaa ruokaa RUOKAA Voin syödä, se on ihan okei jos käyn oksentamassa. Miksen voisi ? Voisinko... en. Ehkä... hmm ei sittekään. Lopulta rauhoituin, jumppasin vähän enkä syönyt. Kaloreita oli kuitenkin tullut jo 540.
Nyt aamulla toivoin että olisin syönyt illalla edes omenan. Kävelin kylpyhuoneeseen ja kupsahdin sinne. Pääsin jonkun ajan päästä ylös, hoipertelin keittiöön, törmäsin seinään. Lasi tuoremehua ("pakko saada verensokeria"...) ja näkkileipä. Ajattelin antaa sen ruuan "imeytyä", mitä ikinä ja menin vähäksi aikaa lepäämään, nukahdin ja heräsin kello 12. Punaiset ruudut alkavat taas värittää mun wilmaa. Jes.
Kuuteen mennessä oon syönyt n. 400 kcal. (tuoremehua, näkkäri, ½ nutriletpatukka ja kanaa ja nuudelia joista pureskelin ja syljin roskiin yli puolet)

Sitten eksyn lounan blogin kautta tänne >> Against Pro-Ana ja toivon etten olisi ikinä nähnyt tota. Siis ei sillä että tossa blogissa olisi jotain vikaa tms. Jouduin vain päättömään paniikkiin vaikka noi kaikki asiathan on aika itsestäänselviä, en vaan oo ehtinyt ajatella niitä sen paremmin. Jos äiti olis ollut kotona olisin samantien työntänyt ruokapäiväkirjani sen eteen, huutanut anteeks kun oon valehdellut ja pyytänyt apua, myöntänyt etten mä pysty yksin parantumaan. Soitin sille kyllä itkukohtauksessa, että tulee nopeasti kotiin ja tuo ruokaa "Mun täytyy syödä!" ... Nyt. kaduttaa. Kaduttaa. Kaduttaa. Typerä tyttö, olisit odottanut vielä hetken, rauhoittunut.

Juteltiin äsken tosi kauan äidin kanssa tästä ja se on pelottavan perillä kaikesta, melkein kuin ois osannut lukea mun ajatuksia ja hetken jo kauhistuin että sen on täytynyt käydä mun koneella etsimässä tää blogi !! 
Huomenna meen sitten lopultakin sinne terveydenhoitajalle, tästähän on vaan pari kuukautta kun se ekan kerran pyysi että tuleppas juttelemaan... (En ikinä mennyt). Nyt se on puhunut äidin kanssa ja luvannut etsiä mulle... hoitoa. Mitä **ttua.
En oo vielä valmis sanomaan hyvästi, ei ihan vielä. Mutten mä haluaisi valehdella koska tiedän, että voisin voida niin paljon paremmin. Ehkä tavallaan haluaisin. En vaan ihan vielä. En kokonaan, en ilman tätä. Ja voisiko mikään "uusi elämä" olla yhtä jännittävää, kiihottavaa, koukuttavaa (en löydä oikeita sanoja, mutta ehkä ymmärrätte). Mä näen siellä vain pimeän kuopan. Helmi, Ann älkää juosko karkuun, olen rakastunut.
...Sitäpaitsi kuka tällaisen porsaan ottaisi vakavasti jos kävelisin sinne sanomaan että "Hei. En pysty syömään(:" Enpä usko, että kovin moni.

Jokatapauksessa nään huomenna pitkästä aikaa myös RS:n. Joululahja-ostoksia ja thaimaalaista ruokaa. Ajattelin ensin, että paastoaisin 24 h niin voisin syödä hyvällä omatunnolla... mutta voiei, musta taitaakin tulla läski.

enkä saa enkä halua enkä pysty

"Ja jos sä laihdut tosta vielä ni voit olla varma että 100 aikuista puuttuu asiaan."
"Voi herranjumala mä en oo edes alipainonen! Ja syön ihan normaalisti."
"Älä valehtele."
Taas vaihteeksi käydään tätä keskustelua ja kun multa kysytään mitä olet syönyt aivot alkavat paniikissa käydä läpi keittiön kaappeja, mitä siellä voisi ehkä mahdollisesti olla. Tää on tosi epäreilua. Mä vannon, että oon täysin terveessä painossa. Sellasessa, että mulla on varaa laihduttaa vielä vaikka 10 kiloa, enemmänkin ja sitten joidenkin (äidin) pitää puuttua tähän, tulla suurentelemaan pikkupikkuasioita, pilata kaikki. Mutta mä olen valmis taistelemaan tän puolesta kunnes kuolema meidät erottaa. Mitä ?

En saanut syödä sipulikeittoa vaan jouduin ottamaan ite tekemääni kermalohta ja kasviksia jotka hymyillen paistoin rasvassa ajatellen, että nyt en ainakaan voi koskea näihin, antaa noiden vaan mussuttaa tyytyväisenä. 
Tänään siis 375 kcal... vaikka nekin taisi tulla ulos.
Kulutettu lenkillä -210 kcal
(mulla olis vielä viikko liikuntakieltoa mutta who cares)

Eilen illalla tapahtu jotain aika outoa. Jostain syystä mun elimistö on päättänyt ruveta hankalaks vaikken oo vielä lähelläkään tavotteita ja se mua vähän huolestuttaakin... mitä sitten kun oon 10 kiloa laihempi, mitä se sitten sanoo? 
Oksensin kaiken päivällä syömäni, vahingossa, sormia käyttämättä. Epämääräistä sotkua vaalealla parketilla. Äiti ravaa huoneeseen ja mä hajoan ja olen surkeampi kuin haluaisin kenenkään näkevän, itken etten tiedä miksi niin kävi. Miksen mä ole vahvempi ? Mitä pelleilyä tää tämmönen nyt yhtäkkiä on olevinaan ??
Vielä järjettömämpää tästä tekee sen, että eilenhän mä söin ihan paljon. Ja taidankin olla itse se joka suurentelee asioita.

Yöllä en saanut unta. Selasin puhelimen osoitekirjaa edestakaisin itkukurkussa ja mietin kenelle voisin soittaa keskellä yötä, kertoa miten huono mun on olla, että mä taidan vähän pelätä. Ei ketään. En voi hertättää ketään ja huolestuttaa turhaan, koska eihän tässä nyt oikeastaan oo mitään mistä huolestua. Oon vaan itsesäälissä kieriskelevä idiootti ja kaikki on mun omaa syytä.
Nukahdin kolmelta jouluvalojen himmeässä loisteessa.

Nyt vähän aikaa sitten söin ruisleivän kalkkunaleikkeellä ja kurkulla(80 kcal)ja yritän kohta pian päästä lähtemään kouluun. Ajattelin, että no menen toiselle tunnille... no kolmannelle ja nyt kello tulee 11 ja taidankin mennä vasta neljännelle. Iltapäivällä mun on tarkotus nähdä paria kaveria, mennä salille, en vielä tiedä jaksanko kumpaakaan.

ei leikitä täydellistä

Se siitä mun rautasesta itsekurista, ylpeyden aiheesta. Se siitä helvetti. Mua hävettää niin paljon, mä olen surkea, musta ei oo tänään yhtään mihinkään. Miten mä saatan, miksi mä olen ällöttävä, paskat ihan kaikesta ihan oikeesti !! Mietin tässä huomaako kukaan jos hiivin puoli kolmelta yöllä kylpyhuoneeseen oksentamaan, pystynkö oksentamaan ikkunasta sotkematta, alkaako huone haista jos oksennan muovipussiin ja vien aamulla ulos. Vai onko se turhaa koska oon jo myöhässä. En oksenna, makaan tässä ja annan läskin kerääntyä reisiin, vatsaan, selkään, leuan alle, pohkeisiin, käsivarsiin, perseeseen, poskiin. Oksettaa, en oksenna. enenen.

Ensinäkin eilen söin jo +600 kaloria koska olin L:n kanssa (selityksiä). Ja ostin muuten farkut kokoa 36 jotka oli mulle viime sovitus kerralla liian pienet ja nyt kun ne oli mulla tänään päällä jouduin kokoajan vetämään ylöspäin ja mietin että olisiko sittekin pitänyt ottaa 34, mutta oon sen verran pitkä että ne ois saattanu olla sitte liian lyhyet lahkeista... Join leffassa vaan pepsimaxia (paranormal activity 3 muka pelottava?) mutta kotona söin jonkun kuivan ällöttävän kroisantin ja hyi että paljo siinäkin on kaloreita ??
Tänään............. alkoi ihan hyvin. Kevyt jogurttia, sipulikeittoa. Lähdettiin L:n kanssa sitten keskustaan. Juustopatonki, pähkinöitä. Iran ja E:n kanssa katsomassa Breaking Down 1, karkkia, karjalanpiirakkaa, viinirypäleitä. (se leffa oli muuten ihan älyttömän hyvä ja munkin on pakko sanoa että siinä vaiheessa kun Bella makasi sängyssä luurangonlaihana mua suututti kamalasti tyhjä karkkipussi penkin alla) Tulin kotiin. Isä istui keittiössä kaljatölkki kädessä. Pitsaa, 2 lihapullaa. Jotenkin mä jossain vaiheessa ajattelin että ihan hyvä jos yhtenä päivänä syön normaalisti..tai vähän enemmän (en oikeesti kyllä oo edes varma mikä on normaalisti) koska mulla on ollu nivelkipuja, palelua, välillä silmissä sumenee ja tulee kamalan huono-olo, väsyttää ja kiukuttaa ja tietenkin mä syytän aliravitsemusta.
Ja okei toi määrä ei ehkä kuulosta niiiiiiiiin pahalta miltä se tuntuu, mutta mä en todellakaan uskalla laskea kaloreita. hyihyihyi. Nyt 3 päivää pelkkää sipulikeittoa, ihan sama mitä kukakin jaksaa valittaa. Vain sipulikeittoa, mä vannon.

Riitelin L:n kin kanssa tänään koska en osannut pitää suutani kiinni vaan piikittelin sitä kaikesta 
"Etkö sä voi ees yrittää ettiä uutta tyttöystävää, Kato eiks toiki oo kaunis, Milloin sä kyllästyt muhun" "En ikinä."
Mä haluaisin, että se olis mulle edes vähän huonompi. Tekis mulle jotain pahaa. Vitsi kuulostan sekopäältä, mutta en ansaitse mitään noin hyvää. En mitään hyvää. Ja joku tollanen täydellinen ihminen ku L ansaitsee vaan parasta ja... voi paska.

En osaa enkä jaksa kirjottaa nyt mitään tekotaidepaskaa, ihme kaunistelua joten kirjotan vaan suoraan päästä rumaa tekstiä, yhtä rumaa kuin kirjoittaja. Kello tulee 03.00. Anteeksi. Ketään en kuitenkaan pakota lukemaan näitä niin oikeastaan ihan sama, mutta anteeksi kuitenkin.

vajoa syvälle, syvemmälle

Eilen ja tänään 450 kcal. Se tuntuu liian paljolta, vaikka järkevästi ajateltuna sehän on ihan melkein lähes tavallaan sopivasti.
Ulkona sataa valkoista paskaa. Ei lunta, paskaa. Ja se kuvaa mielialaani mitä parhaiten.
Kavereiden ensireaktio koulussa "Herranjestas! Ootko sä syönyt mitään" ja Joutsenen läpitunkeva tuijotus kun Sam ja Lisa tökkivät mun vatsaa "Minne se on kadonnut" (miksi ne niin sanoi... ihanku mun vatsa olisi joku suurikin ystävä. Vatsa, ei se minnekkään ole kadonnut) naurua. Mä vain hymisen ettei kipeenä oikein maistu ruoka. Ruokalassa otan vain vettä ja ruokalusikallisen raejuustoa. Kaverit valittavat vieressä ja mä olen alasti umpikujassa, pulassa.
"En mä ikinä syö näin aikasin" "Milloin sä sitte syöt?" "Kotona..." vaihdan puheenaiheen koulujuttuihin.

Haluan varmasti vajota maan alle jos mun luokkalaiset alkaa puhumaan mun selän takana jotain mun syömisistä tai ylipäänsä ajattelee sitä, kiinnittää mitään huomiota. Mä en pystyisi katsomaan niitä silmiin, keittiö-tunneista tulisi yhtä kiusallista helvettiä. On mulla pari kaveria jotka tietää, mutta ne on kaukaa koulun ulkopuolelta. Riku tietää tän blogin osoitteen vaikka tuskin (toivottavasti... hei vaan siellä) se tätä mitenkään kovin aktiivisesti seuraa ja V:n kanssahan me melkein joka päivä kerrotaan toisillemme mitä ollaan syöty, tsempataan toisiamme, haudotaan hiljaa joukkoitsemurhaa. Sitä se on ollut alusta asti enkä mä rehellisesti usko, että ilman V:tä olisin näin... hyvä tässä. Syytänkö ? En todellakaan. Kiitän, vaikka loppujen lopuksihan kaikki on itsestään kiinni, omista päätöksistä, omasta itsekurista ja omasta tahdosta.

Tulipa outo postaus... mietin että mitä mä selittelen tässä.
Jokatapauksessa huomenna L:n kanssa shoppailemaan, mun täytyy ostaa kokoa pienemmät farkut... thittidiii!! ja uusi talvitakki. Mennään ehkä illalla elokuviin katsomaan paranormal activity 3 (viimein)
Niiiinja HUOM sitähän mun piti vielä sanoa että tää blogi täyttää ihan kohta (vuoden vaihteessa) vuoden ja musta olisi kiva tehä joku erikoispostaus sen kunniaksi! Siis jos on kiinnostusta voitte vaikka ehdottaa, mulla tulee ittelle mieleen lähinnä valokuvapostaus tms ? 
Ja tätä ulkoasua on varmaan pakko vaihtaa.

mä missä lienenkin niin tulen takaisin

Vaaka. Meidän valkoinen digitaalivaaka. Se makaa kylpyhuoneen tason alla hiljaisena ja pelottavan yksinkertaisena se tervehtii mua vanhana ystävänä. Vedän sen esiin, annan sille vähän painoa ja numerot alkavat pyöriä silmissä, 0. Joku on vaihtanut paristot, Äitikö ? Kukavain, mutta se toimii niinkun ennen ja mun tarvitsee vain astua sille, paljastaa itseni, näyttää koko maailmalle, mutta ennen kaikkea itselleni. Totuus.
En uskalla. Työnnän sen takaisin tason alle odottamaan parempaa päivää. Kävelen hämärään huoneeseen, avaan kylpytakin ja jään tuijotattamaan itseäni kokovartalopeilistä. Mä olen läski. Niin läski. Lihava pienisuuri porsas. Mun on pakko painaa yli 55, enemmän, kuinka paljon? Lihava. Voi ei.

Helpottaa ajatella, että pystyn aina laihduttamaan. Pystyn laihtumaan nopeasti, varmasti. Mun ei tee enää mieli syödä, tai no se tuntuu lähinnä turhalta koska mulla ei oikeastaan oo nälkä tai tuun täyteen naurettavan pienistä määristä. Ei oo vaaraa että sortuisin ahmimaan, jos sorrun, ehkä oksennan tai sitten en ja niin edelleen.

Ei oo mitään mikä voisi pilata tän nyt.

Huomenna meen kouluun, laitan herätyskellon soimaan, puen farkut, maalaan itseni onnelliseksi. On helpompaa sanoa äidille että oon syönyt koulussa, kaupungilla, kaverilla. Voin laimentaa tomaattikeittoa vedellä, voin ottaa vähän kalaa ja vähän lisää ja pitää päivän kalorit helposti alle viidessäsadassa. Kohta kun antibiotit loppuu voin alkaa käymään taas salilla. Kohta kaikki on ihan hyvin. Sitten mä lupaan käydä vaa'alla, sitten mä lupaan lopettaa tän. Lupaan opetella syömään ja lupaan ja lupaan itselleni ja lupaan muille kauniita pikkuvalheita vaikken oo itsekkään varma pystynkö lopulta toteuttamaan niistä puoltakaan.

Kaikki on jotenkin ihantosi hassua nyt.

Luonnosvihko täyttyy langanlaihoista eläinkasvoisista ihmisistä, häämekoista ja kummallisista tatuointi-suunnitelmista ja mä ikävöin vanhaa lukiota, Apilaa, punaisia hiuksia ja mummolan tunkkaisen rauhallista tuoksua. Pihalle on ilmestynyt ohut valkoinen kerros. Pelkään ettei se enää aamulla olekkaan siellä, pelkään että nukahdan bussiin ja että kynsien täydellinen punainen pinta halkeaa.

Ja se maalaus koska lupasin jo.

Huonohuonohuono kuva, mutta mitä turhia. Huono oli tekijäkin.

klikkaa isommaksi. A3, öljyvärit.

tässä ja nyt

Ei oo kai mitään kirjoitettavaa.
Oon nukkunut huonosti, herännyt yskäkohtauksiin tai muuten vain, syönyt vähän ruokaa (~500kcal/pvä), vähän enemmän äidin ostamia karkkeja ja oksentanut ne vahingossa suihkun lattialle, katsonut elokuvia L:n kainalossa, tehnyt maalauksen valmiiksi (laitan siitä varmaan kuvan seuraavaan postaukseen..), panikoinut pakollisen aterian kaloreita kun mummi tuli kylään ja jättänyt salaattijuustot lautasen reunalle, heittänyt muffinssin roskiin ja syönyt huomisenkin kalenteri-luukun tyhjäksi.

L istuu melkein vieressä, riittävän kaukana ja soittaa kitaralla jotain vierasta biisiä. Mulla on hassu olo. Tuntuu etten edes ole tässä vaikka pakkohan mun on olla. Olenhan mä ?
Lääkäri kirjoitti, että voin mennä keskiviikkona kouluun jos olo ei pahene ja yhtäkkiä kouluun meneminen tuntuu mahdottomalta. Pelottavalta ja kummalliselta. Mä en ole jutellut mun luokkalaisten kanssa, oon kaikesta ihan pihalla. Mitä mä sanon kun ilmestyn sinne kahden viikon jälkeen... huomaako ne että tummat farkut on vähän entistä löysemmät mun päällä ?

Ei ne huomaa. Mä en ole laihtunut tarpeeksi.

keuhkokuume

Lääkäri kuuntelee mun sydäntä kylmällä stetoskoopilla, sellaisella jolla me lapsina turhaan yritettiin löytää elonmerkkejä nallekarhuista. Tosin lääkärin stetoskooppi ei ole vaaleanpunainen.

Se ottaa verikokeen kuivasta sormeenpäästä "Sun veren bakteeriarvo on 117, normaali on alle 3" Saan kahdet antibiotit keuhkokuumeeseen ja sitten johonkin en tiedä ja ajan keuhkokuvauksiin.
L toi mulle "paranemislahjaksi" sellasen pehmeen vaaleenpunasen ISON kylpytakin ♥
Okei... mulla on ehkä vähän vammanen olo. En saa harrastaa liikuntaa ainakaan kahteen viikkoon, syön 4 pilleriä päivässä + vitamiinit = 9 pilleriä päivässä. Ja saan "paranemislahjoja" ja kotitehtäviä sähköpostiin. Ei mulla sentään syöpää oo.

Noniin, oon syönyt nyt seittemään mennessä 260 kaloria (joulukalenteri konvehti, mango-piltti ja kaksi saaristolaisleipäpalaa kalkkunalla) mutta isä paistaa tuolla kanaa niin meen kohta varmaan syömään. Paljon salaattia ja vähän kanaa. Ellei toi sitten oo tunkenut siihen pannulle puolipakettia rasvaa...

Jokatapauksessa hyvää Joulukuuta kaikille !♥
Ja anteeks... en jaksa nyt ruveta ettimään mitään nättejä kuvia tähän.