yes, i really am sorry for not being skinny enough

"Ethän sä mikään laiheliini ole" arvioiva katse.

"Joo en ole"

"plaaplaaplaa ethän sä mikään laiheliini ole" halveksuva ääni.

"niin"

"plaaplaaplaaplaaplaaaa ethän sä mikään laiheliini ole, mutta meetkö nyt tohon vaa'alle" tekolempeä hymy.

"En mene"

Ja aihe siirtyy keuhkokuumeeseen ja sen jälkikontrolliin. Vääntelehdin tuskaisesti kovassa tuolissani ja pidättelen kyyneleitä. Yritän pitää itseni kasassa edes sen 5 minuuttia etten potkisi jokaista lähietäisyydellä olevaa asiaa hajalle.

**tun kusipää, en mikään laiheliini. JOO-O kyllä mä tiedän mikä mä olen, kiitos vaan kiitos aivan vitun helvetisti kiitos!!!

Mutta et ole säkään kovin pätevä lääkäri ikäsekses. 

Lopuksi vielä "No mitä mieltä oot nyt tästä sun mmhmmämmöööääää..." kuvottavaa naamanvääntelyä "...mielenhäiriöstä"

"No ei tässä mitään häiriötä oo, heihei"

"Ja muista että tänne voi aina tulla puhumaan jos tulee jotain, nuoret ei saa olla surullisia"

"Joo kiitos hei!" PAM.

Ilma takertuu kurkkuun kun yritän saada sydämen lyömään taas tasaisesti tu tum tu tum. 
Mä en itke, musta tuntuu tarpeeksi kamalalta ilman kyyneleitäkin. Miksi mä menin??? Typerys. Tiesit kyllä. 
Mutta eikö tää ollutkin mun suunnitelma? Asettaa itseni naurunalaiseksi, vetää rooli kauniisti ja päästä nopeasti ulos, jatkaa eteenpäin ilman esteitä.
Mutta et sä mikään laiheliini ole ja se katse, se halveksuva katse ja "Mitä sä tulet tänne tuhlaamaan mun aikaani" -ajatukset. Saatoin lukea ne sen silmistä. 
Päätän, että jos vielä jonain päivänä joudun lääkärin vastaanotolle kuumeen, nuhan, päänsäryn, minkä tahansa turhan asian takia niin silloin mä olen 'laiheliini' (kamala sana). Sitten kukaan ei katso mua ja ajattele "mikä pullukka, mitä **tua sä täällä teet" Ei kukaan.

Tää on typerää. Oon nyt ehkä vähän itsesäälinen, mutta mä menin sinne, mä olin kertonut terkkarille asioita joista mä olen kohta kaksi vuotta pelännyt kertoa kenellekkään, asioita jotka on ollut vain mun omia, pieniä suuria salaisuuksia, mun omia. Se kirjoitti ne jonnekkin josta kaikki julkiset terveysasemat näkee ne.

Kun mä vähän, varovasti raotin ovea, päästin vieraan katseen maailmaani sain vastaukseksi suorat sanat "ETHÄN SÄ MIKÄÄN LAIHELIINI OLE". Ylireagoin ehkä, mutten vain odottanut mitään tollaista, noin suurta nöyryytystä. Anteeksi.

Mä en enää ikinä puhu tästä, mistään, kenellekkään, me tarvitaan nyt vahvempi suojamuuri. Suojelijoita, ehkä vähän taikuutta.

Vaikka mä oon nyt ollut koko loman ajan tosi ahdistunut ja kiukkuinen, niin tänään oli melkein hyvä päivä. Loppujenlopuksi.
Kävin keskustassa ja Ira tuli mukaan, Ihana rakas Ira. En oikeastaan ostanut yhtään vaatetta koska vatsa oli niin turvonnut eilisen tankkaamisesta ja läskistä koska olen läski eikä siitä nyt vain pääse mihinkään. Mutta! Ostin nämä (tiedän ettei teitä kiinnosta mutta kerron kuitenkin...) ja perjantaina yritän vielä kiertää muutaman vaatekaupan:

kännykkälaatu :)

+ Oon tosi kauan halunnut Liisa ihmemaassa -kirjan tän alkuperäisen, englanninkielisen version ja nyt sain sen! Yhdistän sen niin vahvasti sh:n kanssa, syystä ja toisesta, että toimii samalla loistavana thinspoa. Outoa. 16.95€

+ Sitten toi piirustuskirja... halpahalpaa ja siinä kerrotaan tosi tarkasti kaikkien nivelten rakenteet ja lihasten nimet on ihan latinaksi asti ja luustot ja kaikki ja niin. Jos tosta nyt on jotain hyötyä niin saatan ostaa myöhemmin vielä sen ihmisen anatomian.

6.95€

+ BodyShopin mustikka vartalovoi 12€ ja skinssin 1. tuotantokausi 10€.

Huominen, no tämä päivä, kello on 4:30, ylihuominen tai koko loppuvuosi ei näytä kovin lupaavalta.
Huomenna mennään isän siskon ja  meidän serkun luo syömään, perjantaina päivällä mennään mummille syömään ja illalla lupasin käydä L:n äidillä enkä oo vielä nähnyt kertaa kun se ei olisi tehnyt mulle viiden ruokalajin menyyta... lauantaista en oikeastaan oo ihan varma. Oon L:n kanssa, se on varma. Ja tavallaan haluaisin olla vain kotona, katsoa leffaa, juoda ehkä lasilliset baileyssia, kävellä keskiyöllä leikkipuiston viertä ja vilkuilla taivaalle. Tavallaan haluaisin lähteä kauas pois, edes lappiin maalaamaan tyhjää tai autiosaarelle kuvaamaan merta.
Kai me jossain kuitenkin käydään. Ehkäpä.

Luulen että tässä oli tän vuoden viimeinen postaus, anteeksi että se oli näin kamala. 
Nähdään sitten ensi vuonna ja kiitos ihan oikeasti kaikilla ihanille lukijoilleni!
Oon niin ihmeissäni miten monta teitä on, miten monta pientä ihanaa ihmistä. Kiitos!!♥
En toivota hyvää tai onnellista uutta vuotta, vietetään vain mahdollisimman hauska aatto ja tehdään parhaamme ensi vuonna.

Ensi vuonna haluan kirjoittaa vähän harvemmin, mutta vähän kauniimpia postauksia joissa jokaisessa on vähän enemmän jotain omaa.