fat is not beautiful

Mun paasto sujui täydellisesti kunnes pilasin sen. äiti pilasi.
Riitelin äidin kanssa aiheesta kysymysmerkki, vaihteeksi, ja siinä sivussa huusin jotain että
"mä paastoan koko viikon ootko kateellinen läski??" Kypsää... erittäin kypsää. Ja vielä typerämpää.
Tänään en päässyt pakoon ja arvatkaa mitä herkkua meillä oli ruokana! Pitsaa. Näykin sitä siinä sitten naama mutrussa kuin 5-vuotias kasviksia. Olenko tyhmä vai tyhmä? Vai kenties kaikista tyhmin? No läski ainakin.

Kalorit jäi onneksi alle 200 ja liikunnalla kulutin noin 300. Huomenna paremmin.
Aamulla on pakko ehtiä juoksemaan ennekuin L pääsee koulusta ja lähdetään shoppailemaan (en ole unohtanut lakkoa, mutta hätätapaus = serkun ylppärit) juhlamekkoa ja toivottavasti uusia korkoja. Hienoa... täytyy varmaan harkita raskausmekon ostamista !

kiitos 2 uutta lukijaa <3

sunnuntai se harmaapäivä

Aamusta asti mulla on ollut j ä r k y t t ä v ä olo. Jotenkin kamalan raskas, väsynyt ja voimaton.
Pitäisi ostaa uusi pyörä, mutta teen siitäkin taas maailman vaikeimman asian. Tavallaan haluaisin jopon... niitä värivaihtoehtoja en jaksa edes ajatella.  Tavallaan haluaisin tukevan vaihdepyörän. Tavallaan en haluaisi mitään. Tavallaan haluaisin kaiken.
Kierrettiin ainakin viisi eri liikettä, mutta mukaan lähti vain uudet juoksutrikoot (kokoa S) ja 55 kiloa liää ahdistusta. Mun reidet... mun reidet, mun reidet...

Äiti huutaa jo keittiössä.
"Ruoka on valmista! Ja P----kin tulee syömään!"
Enkä tule!! En varmasti tule. Jumalauta nyt tämä tyttö lähtee lenkille >>

Ja sänky on liian suuri nukuttavaksi ilman häntä.

Mun pitäisi jo oppia.

et voi jatkaa näin

this is what perfection looks like.

Poukkoilen puolelta toiselle hiestä märässä sängyssä kun ihran peittämät reidet hinkkaavat armotta toisiaan. Hinkkaavat pehmeän pinnan verille enkä mä voi lopettaa.
L istuu sängyn laidalla. Ei mulla pitäisi olla enää lupaa antaa sen lohduttaa, ei lupaa painaa päätä sen lämmintä rintaa vasten tai lupaa itkeä, mutta kuitenkin mä puhun sille. Puhun Anasta ja Helmestä, puhun rasvamerestä ja kaikkien niiden keskellä puhun jostain jonka uskon olevan minä.
Ja L on ihmeellinen itsensä. "Tiedätkö mitä mä ajattelen kun mua ahdistaa?" "No??" "Ajattelen sua."
Me nukahdetaan vatsat täynnä ja nähdään samoja unia. Samalla jollain kaukaisella kadulla joku taas kuolee nälkään, mutta niin... eihän se meille kuulu.

Mä en halua käydä vaa'alla.
Olen lihonut ja tiedän sen ilman että vaaka tekee siitä sen virallisempaa.
Ei, mä en käy vaa'alla ennen kuin näen peilistä jotain muuta kuin tämän inhottavan, jättimäisen rasvavalaan.
Miten mä olen taas onnistunut pilaamaan kaiken? siis kaiken! Yhdessä viikossa? Haha, ai että mä vihaan itseäni. Olenpa kyllä surkea. S u r k e a.

Ensi viikko saattaa olla rankka, mutta ansaitsen kunnon rangaistuksen ja kai tämäkin tarina vielä saa onnellisen loppunsa? Ja jos se ei ole onnellinen, se ei ole loppu. Vai mitä?

why did i... why did you

Mä en paastonnut. En tänään. Enkä huomenna kun L tulee tänne tekemään ruokaa ja mun on pakko syödä edes vähän.
Tänään oon syönyt lähemmäs 1000 kaloria. Enkä mä laihdu. Mä paisun kuin ilmapallo. Mä en laihdu. Mä en laihdu. Mä jään läskiksi ikiajoiksi. Kasvan vielä suuremmaksi Ei. Mun täytyy laihtua. Olla laihin kaikista. Täydellisin.

Sanoin, että kerron mitä on tapahtunut. Mua hävettää ja tavallaan toivon ettette saa tästä mitään selvää.
Tein nimittäin jotain kamalaa. Satutin mun elämän tärkeintä ihmistä itsekkäällä, niin likaisella tavalla. Saastutin meidän suhteen. Se ei palaa entiselleen. Ei vaikka antaisimme anteeksi, ei vaikka sanoisimme unohtavamme. Mä kyllä tiedän kuinka pahalta tuntuu kun ihminen johon luotat, jota rakastat ja jonka oletat rakastavan takaisin tekee jotain, jotain todella loukkaavaa, jotain oksettavaa. Anteeksiantamatonta.

Halusinko mä todella satuttaa ? En. Halusinko mä kostaa jotain ? Ehkä. Halusinko mä näyttää että kelpaan muillekkin ? En tiedä.
Lopulta se kuitenkin sattuu itseään kaikkein eniten. Sattuu enemmän kuin sitä joka edelleen haluaa halata yrittäen unohtaa pettymyksen tuottaman tuskan, sattuu enemmän kuin sitä joka kävelee silmä mustana pois elämästänne. Sattuu niin helvetisti, eikä asialle voi enää tehdä mitään. Ja yhä uudelleen mietit miksi, miksi, miksi, miksi mä tein niin, miksi ? Turhaan.

Olen paha. Olen Lihava. Olen vain minä ja säkkipimeä rasvameri jonka aaltoihin hukkuvat kalatkin.

välipostaus

Anteeksi.

Olen kirjoittanut tänne ja poistanut kaiken samantien.

Joten... älkää ihmetelkö jos ette nää tekstejä.

Anteeksi myös etten ole jaksanut vastata kommentteihin/kommentoida teidän blogeihin. Kaiken olen lukenut.

Mun voimat on vaan ihan lopussa. En jaksa ajatella.

Mutta lupaan tehdä edes jotain hyvää, nimittäin:

Paastoa perjantaihin asti, että saan edes jotain järjestystä tähän sekasortoon ! ! ! ! ! ! ! ! !

Kerron sitten paremmin mitä kaikkea tässä nyt on meneillään... kunhan saan hengen taas kulkemaan.

( Kolme uutta lukijaa. Paljon, paljon kiitoksia!♥ )



people always told me be careful of what you do

Aamupaino 51.8 ...........!! kuolin hetkeksi onnesta vaikka tiedän tosiasian etten voi ikuisesti olla syömättä ja kun aloitan...se taas nousee. Shit happens.
Tänään siis olenkin syönyt ihan reippaasti, noin 300 kaloria (jogurtti, hapankorppu ja pieni pala siskon tekemää pitsaa...) Katsotaan mitä vaaka sanoo huomenna.

Olin menossa treeneihin ja koska mulla oli paljon aikaa (kerrankin) jäin bussista 5 pysäkkiä aikaisemmin pois ja kävelin. Virhe. Olin hetken jo ihan varma että pyörryn keskelle katua. En jaksanut nostaa edes kättä ylös, musta treenikassi tuntui painavan 10 kertaa enemmän kuin normaalisti. Kävelin kävelin kävelin, mutten mennyt treeneihin.
Näin L:n nopeasti, se antoi mulle kaksi nallea jotka oli voittanut linnanmäeltä eilen... hassua. Vaaleanpunainen ja ruskea "sinä ja minä." En jaksanut näyttää iloiselta. En vain jaksanut vääntää sitä typerää tekovirnettä naamalle kun en ollut tippaakaan iloinen. En tiedä miksei edes L tee mua onnelliseksi, saa mua tuntemaan oloa turvalliseksi niinkuin ennen. Sanoin vaisusti kiitos ja katsoin miten sen hymy sammui. Syyllisyys. Inho. Mua on petetty. Enkeleitä ei ole.

Tulin kotiin. Olisin halunnut itkeä ja parkua ja lopulta nukahtaa, mutta ensiviikko on koeviikko ja vaikka mulla on vain kolme koetta niin oon jättänyt ihan liikaa tekstejä ja kuvistöitä viime hetkeen.
Lopulta en kuitenkaan tehnyt yhtään mitään koulun eteen.
Aloin selata mun kalenteria taaksepäin, kaivoin viime vuodenkin kalenterin ja päiväkirjat esiin. Luin ja ihmettelin.

Tammikuussa 2010 mä olen yhdellä viikolla nähnyt 23 eri kaveria ja muilla viikoilla ainakin kymmentä. Miten mulla ikinä edes on ollut niin paljon kavereita ja mihin ne kaikki on hävinnyt? Miksi? Ei sanaakaan laihduttamisesta, ei numeroita. Kalenteri on täynnä rakkausrunoja ja jäätelön kuvia. 
20.2 2010 Mä painoin noin 61 kiloa. Kalenterissa ei numeroa lue, mutta siellä lukee "Mun suurin unelma on tänään totta!!  mä oon varmasti maailman onnellisin tyttö!" Me lähdettiin Japaniin. Mutta eihän noin läski voi mitenkään olla onnellinen? Eihän??
Elokuussa 2010 mun kuukauden kohokohta on ollut kun eräs W on sanonut "Oot tommonen tikku."
Tammikuussa 2011 mä aloitin tän blogin. Ja mun kalenteri on täyttynyt pelkistä numeroista ja kaloreista, kiloista ja erilaisista ruoka/liikunta suunnitelmsta joista lähes kaikki on epäonnistunut. "stay strong and starve on!"
20.2 2011 "PUNNITUS apua olen läski...56 kg!!" (Huomatkaa etten ole laihtunut kolmessa kuukaudessa juuri yhtään...)

Tästä on kauan, mutta muistan vieläkin kun oltiin joskus L:n kanssa syömässä KR:n ravintolassa. L oli syönyt aikaisemmin joten söin yksin ja KR sanoi "haha L ei syö koska ei haluu samaan kokoon vaimon kanssa" Se oli vitsi. Tiedän kyllä, mutta jotenkin musta tuntuu että silloin mä todellakin päätin laihtua. Sillä kerralla en syönyt lautasta tyhjäksi niinkuin ennen.

...Miksi kirjoitan tästä? En tiedä. 
Kauan täytyy olla syömättä, että kuolee?

yes she will

Arvatkaapa. Söin eilen pienen palan suklaata(...) ja proteiinipirtelön ennen spinningiä = 250 kcal ja olin ihan täynnä!

Spinningistä mun piti kirjoittaa sen verran, että siellä oli sellainen varmaan 180 senttinen tyttö jonka reisi oli hädintuskin mun käsivarren paksunen. Menin tarkoituksella sen taakse polkemaan niin että voisin ihailla niitä jalkoja ja sitä miten se säteili täydellisyyttä. Mitä mä silloin tunsin oli pieni kateus, valtava ihailu ja kunnioitus, mutta jostain mun sisältä kumpusi myös surua. Se tyttö ei kertaakaan keventänyt vastusta, sen selkäranka törrötti trikoopaidan alta ja voisin lyödä vetoa ettei se treenien jälkeen mennyt kotiin syömään vaan suoraan toisiin treeneihin (se ei tullut pukuhuoneeseen...). Tunsin itseni taas niin valtavaksi vertaillessani kömpelöä valasvartaloani sen joutsenmaisiin, siron kevyisiin piirteisiin.

Musta tulee samanlainen.

Mun pitäisi olla nyt yhden ammattikoulun pääsykokeissa, mutta käännyin ovella pois. Mä jatkan lukiota. Mä teen kaiken mitä se vaatii, kärsin ja kiljun, mutta en luovuta. Miksi mä epäonnistuisin aina kaikessa minkä alotan. Miksi mä aina haluan lopettaa kaiken kesken ja mennä sieltä mistä aita on matalin ? Oon niin sekava.
Nyt lähden täältä kirjastosta, käyn ostamassa pepsimaxin aamupalaksi ja lähden kävelylle (mulla on tässä vielä 3 tuntia, että koulu alkaa...)

and i was like i have nothing to say

Ei mitään kirjoitettavaa enää. Tuntuu, että toistan vain itseäni jauhamalla samaa paskaa postauksesta toiseen.
"tänään söin plaa plaa, liikuin plaa plaa, tänään oli hyvä päivä, tänään vihaan itseäni plaa plaa..."
En halua että tästä blogista tulee kamalan tylsä. Ehkä en vain osaa enää ilmaista itseäni niin kuin ennen, tai ehkä musta on todellakin tulossa erittäin mustavalkoinen persoona ? 

No miten vain, mutta jatketaan koska mulla on kerrankin jotain hyvää kerrottavaa.
Olen nimittäin ollut jo kaksi päivää täysin syömättä, tänään kävelin L:n kanssa yli tunnin lenkin ja mahdollisesti jatkan tätä linjaa ainakin perjantaihin... jossen lauantaihinkin asti. Huomenna on spinning joten saatan syödä jonkun hedelmän tms ennen sitä niin voin tehdä kovemman treenin pyörtymättä!
Nyt on keskiviikko ja olen syönyt tällä viikolla tasan 70 kaloria, sunnuntaihin mennessä max. 700. Toistaiseksi menee ihan hyvin. Ja mä tiedän, että jos onnistun tässä nyt. Onnistun jatkossa kaikessa mitä päätän laihduttamisen suhteen. Musta tulee voittaja, sankari, ei. Hallitsija, mulla on täysi kontrolli ja täydellinen itsehillintä. Ei enää typeriä haluja.

Lipsautin äidille vahingossa, että "olen muuten lihonut." Olisitte kuullut miten helpottunut sen ääni oli kun se sanoi "no hyvä, sehän on tosi hyvä." Kävelin hiljaa sen ohi huoneeseeni ja aloin tehdä x-hyppyjä ja pumpata reisistä läskiä pois.

Mulla on nyt myös uudet bikinit, tai oikeastaan kahdet... en osannut valita niin otin sitten molemmat. Toiset kanariankeltaiset joissa jotain röyhelöä ja toiset turkoosinsiniset ihanat (läskikokoa 36... toivottavasti jäävät isoksi ennen heinäkuuta!) L:kin pääsi sovittamaan niitä. Tekisi melkein mieli laittaa kuva, mutta ehkä olen jo nauruni (ja kostoni viikonlopusta) saanut. Voitte vain kuvitella ruskettuneen sixbackin, lyhyet mustat hiukset yms. turkooseissa bikineissä ja sellaisessa suuressa olkihatussa <3 ah. Jos teillä on huonokäytöksisiä poikaystäviä niin siinä on varma tapa viedä heiltä munat housuista hetkeksi ja jos myöhemmin kaipaavat lisäkoulutusta niin muutama valokuva muistoksi :)... Miksi selitän tällaisia asioita täällä blogissa? 
Älkää nyt ajatelko, että olen kamala ämmä (vaikka taidankin vähän olla...) rakastan L:ää, mutta mun rangaistus nro.1 olisi ollut liian hankala meille molemmille niin tää oli vaan joku hetken mielijohde jonka piti olla lähinnä hauskaa... virhearvio.

Ohoh, olihan mulla aika paljon kirjoitettavaa. Laadusta ei sitten tarvitsekkaan puhua... Mutta vielä yksi asia !

Päätin ryhtyä kuukauden shoppailu lakkoon, toisin sanoen kuukausi ilman tavaraterapiaa. Apua. Ostan yhdet kengät ja sen jälkeen heinäkuuhun asti ostamatta mitään ns. turhaa mitä en ihan välttämättä tarvitse. (Paitsi jos mennään kesäkuun aikana Viroon L:n tai V:n kanssa niin siellä saan shoppailla tottakai! hmm... mikä lakko tämä on..?)

Pointti yksi tässä on se että oppisin olemaan tuhlaamatta kaikkia rahoja sekunnissa ja pointti kaksi että inhoan tätä mun materialismia... Vaikka saisin kaiken mitä haluan, niin tunnin päästä jo tiedänkin missä voisin seuraavaksi visaa ulkoiluttaa ja niin edelleen. Huoh...

Heinäkuussa OLEN laiha sillä en missään nimessä halua näyttää makkaralta liian pienessä kuoressa näissä vaatteissa (jotka ostan ensimmäisenä lakon jälkeen...):

tää hame on ihastus !

nää housut on rakkaus !

heihei ihanat :)... pysykäähän vahvoina <3

nothing

Taivas on harmaa.

Taivas on harmaa.

Taivas on harmaa.

Tänään mä voitan 1-6.

Tänään en enää häviä.

Lähdin ennen puoltapäivää pois koulusta. Siksi. Väsytti niin helvetisti. Väsyttää vieläkin vaikka nukuin jo parin tunnin päikkärit. Sanoin olevani kipeä ja tulin kotiin tekemään x-hyppyjä ja lihaskuntoa... ja kyllä, tein vihdoinkin sen äikän analyysin!
Äsken söin pienen omenan ja nyt... back to sleep. Pelottaa koska keittiössä on kanapastaa josta lähtee mielettömän ihana tuoksu, en uskalla edes katsoa...

i won't continue like this

Mä olen ollut tänään super tehokas...
Olen syönyt ensin neljä tuntia lähes tauotta ja oksentamatta. Sitten nukahtanut neljäksi tunniksi vaikka olisi ollut 100 kertaa parempaakin tekemistä (kuten vaikka äikän analyysi joka on jo valmiiksi myöhässä ja juokseminen...)
No heräsin äsken kamalaan morkkikseen. Liian myöhäistä oksentaa. Ne on jo mussa. Takertuneena reisien sisäpintaan. Limaisena, keltaisena paakkuna. Yök.

Huomenna syön vain omenan. Tiistaina jogurttia. En uskalla katsoa numeroita vaa'assa.
Miksi mä AINA pilaan tän viikonloppuna, tunnesyön. Siis ihan joka kerta!!?

Näen vielä painajaisia tästä. EN HALUA olla toi keskimmäinen. Vaikkei sekään mikään ihan järkyttävä ole niin... No katsokaa nyt, mikä on kaunista ?

Onko vinkkejä, miten te pysytte nää viikonloput kasassa ?

devil beside us

aamupaino 53.8 Se ei voi olla noin vähän. Ei vaan voi, mulla on kamala menkkaturvotuskin. Toi vaaka huijaa mua. Miksei edes se voi olla luotettava. Miksei se voi olla varma.

Olisi niin paljon sanottavaa. Mä en vaan halua sanoa.
Nyt mä tiedän. Ei kukaan ota mua tosissaan, ne ajattee että mä kerjään sääliä tällä. Että mä vaan pelleilen. Mutta miksi mä tekisin niin? Miksi mun edes pitäisi puhua tästä, mistään, ikinä kellekkään. Olisin pysynyt hiljaa. Säästänyt monta elämää. Nyt mä tiedän. Mä oon tehnyt liikaa virheitä. Mä tiedän. Mun pitää rakentaa itteni uudestaan.
Jossain takana kummittelee kamalimmat 24 tuntia... ikinä? Mun turvonneen ranteen revitty iho on selvin muistutus siitä, tummassa kravaatissa on verisiä sormenjälkiä. Sä pelastat ja sitten tuhoatkin täysin. 
En mä edes halua ymmärtää. Turvapuu on kaatunut.
Eihän vahvinkaan voi selvitä jokaisesta myrskystä.
Se on totuus jonka mä ymmärrän vasta nyt.

Olin kyllä myöhemmin E:n ja 'Iran' kanssa. Olin niiden kanssa ja en ollut. 'Ira' oli lihonut. Mä näin sen. Olin helpottunut. Se oli viime kesänä sairaan laiha. Sellainen. Tiedättehän. Ja kun me hitaasti pyöriteltiin E:n tekemää rahkaa hopealusikoissa se katso mua silmiin. Ja jotenkin mä tiesin, että se tiesi. Se tiesi että mä tiedän. Ja Me tiedettiin että me ollaan samassa paikassa.

54.2

Syöty 480 kcal (jogurtti, 2 tummaaleipää ja kalkkunaleikettä, arizona-teetä, puuroa ja mehukeittoa)...

Liikuttu 260 kcal (tunnin kävely, Spinning oli peruttu koska siellä oli joku kamala show-päivä asdfgh!)

Musta ei tule lasienkeliä, eikä jääkuningatarta. Musta tulee jotain hienompaa. Nyt kun ruskea rasva on jo pinttynyt mun iholle ja äiti valittaa taas jostain. Tänään inhoan sen narisevaa marttyyri-ääntä.
Kuitenkin, eilisen vastapainoksi, mulla on melkein koko päivän ollut ihan hyvä olo. Meinasin kyllä saada taas hermoromahduksen kun kuulin ettei spinningiä olekkaan ja vatsassa löllyi kasa löysää puuroa... mutta sitten muistin ettei se ehkä olekkaan maailmanloppu! Hyvä minä.

Huomenna on perjantai... pitäisikö tehdä jotain? L:n kanssa niinkuin aina, luulisin.
Lauantaina näen piiiiitkästä aikaa E:n ja 'Iran'. Ja vaikka me joskus ennen vietettiin melkein jokainen päivä yhdessä niin nyt mua jännittää. Jännittää. Onpa typerää. E ehdotti, että mentäisiin syömään ja leffaan. Eikä... ei ei ei. "mulla ei ole rahaa" toimii aina. Olen kamala.

Zero

Tappava ikävä ja pihalla juoksi täydellinen jänis. 

Olimme taas hetken lähempänä helvettiä.

Mä vihaan itseäni. Mä vihaan mun itsekeskeistä elämää ja mun vatenmielistä tekohymyä.
Mä vihaan itseäni. Vihaan askel askeleelta enemmän.
Mä en kestä. En kestä. En kestä!
Heikko. Mun suojamuurin liimainen pinta halkeilee ja valkoiset rotat jyrsii siihen punaisia reikiä. Karjun niille, käsken niiden lopettaa, jättämään mut rauhaan. Antakaa, ottakaa. Älkää hylätkö mua.

Munhan niin piti ryhdistäytyä. Mutta mä olinkin paha.
Enkä mä osaa. Enkä ymmärrä. En käsitä. Miten mulle kävi näin? Milloin? Miksi mä hukutin sen onnellisen, ystävällisen, kauniinkin tytön tähän mustaan vereen?

Syöty 330 kcal ( jogurtti, nutriletpatukka, sipulikeittoa )

Liikuttu ? Kävelty ympäriinsä, mutta lähden juoksemaan nyt.

I own those flowers

Syöty 480 kcal ( piltti, omena, riisikakku raejuustoa ja 1 lohivarras )... kamalasti.
Liikuttu... n. 200 kcal? Käveyä ympäriinsä, Teen vielä lihaskunnon ym. myöhemmin.
Ja Huomenna pakko juosta.

Aurinko lämmittää mun talven kalvettamaa selkää. Se puskee ohuiden sukkahousujen läpi mun valkoisiin rasvareisiin. Kaikki näkevät ne. Suuret, löysät ja oksettavat.

Toivottavasti tää mun tekotaidepaska ei ärsytä ketään. Jostain syystä tykkään kirjoittaa sitä... 

Noniin, oltiin V:n kanssa kuvaamassa ja eräät pikkutytöt kysyivät multa "Jos sä olet metsänhaltija niin miksi sä tallot niitä kukkia" Ai. Anteeks...

Mulla on ollut tänään hyväkansalainen päivä!

1. En ole ole vittuillut kellekkään.

2. Autoin naista rattaiden kanssa (se sanoi vielä L:lle kun me V:n kanssa juostiin edellä, että olen kaunis... tulee aina hyväolo kun kuulee tollasta jonkun vieraan suusta)

3. avasin vanhukselle kaupan oven (se ei kyllä edes kiittänyt...)

ja hmm. No siinä se taisi olla :'D

+ Olin äidin 'apuna' kaupassa = kolminkertaiset ostokset. Rakastan ruokaostoksilla käyntiä. Saan valita itse ns. turvallisia ruokia, rasvattomia jogurtteja ja paljon hedelmiä. Ostin myös fun lightia ja muutaman nutrilet patukan hätävaraksi. Tällä mennään.

nightmares are gone

Syöty n. 30 kcal (1 porkkana)

Liikuttu n. 400 kcal (2 tunnin kävely) ♥

Ja tänä yönä lakkaan kynteni sähkönsinisiksi. Niiden pinta kiiltää heikosti aamuauringossa.
Mutta minä tahtoisin jäädä satumaahan ikuisesti.
Tahtoisin vielä nukahtaa kukkivien kirsikkapuiden keskelle.
Juosta kohti taivasta keijunsiivet selässäni, höyhentäkin kevyempänä, täysin näkymättömänä.
Sieltä tahtoisin olla heräämättä koskaan.
Tahtoisin unohtua jonnekkin, menettää kaiken.
Mutta sitten muistan sinut. Ja muistan hymysi.
Ja muistan tuoksusi. Ja muistan kauniit sanasi.
Ja muistan että olet todellinen.
Olet parempi kuin tämä uni.

cheesecake

Aamupaino järkyttävät 55.0 kg. Se on noussut. Mutta ensiviikolla se l a s k e e e e e e e eeee !

Tää päivä alkoi muutenkin tarpeeks kamalasti. Heräsin siihen kun joku imuroi mun huoneen edessä ja paiskoi kaappeja. Olin nukkunut neljä tuntia ja nähnyt painajaisia myös koko sen ajan jonka hikoilin hereillä...
Isän äiti ja sisko ja meidän serkku tuli käymään. Tehtiin kunnon ruoat niille ja hihhei söin itsekkin niin paljon, mm. pihviä, lohkoperunoita, salaattia, kakkua ja pullaa, että vatsa vain vyöryi vyön yli. Oksensin salaa kun muut istuivat terassilla juttelemassa säästä. Tyhmästi tehty, mutten voinut muutakaan. En vain pystynyt pitämään niitä sisälläni. En tänään.
Myöhemmin kävin juoksemassa, mutta vain 3 km + tein lihaskuntoa. laiiiska.

joooo tää kuva... vaan naurattaa mua :'D

Äiti tuli äsken Virosta (toi mulle Moiss Dior Cherie hajuveden jota oon himoinnut niiiin kauan♥).
Tein sille juustokakun (en tiedä oliko se paha virhe huomioiden mun kokkaustaidot......mutta maistoin ja vaikken oo mikään juustokakun ystävä niin kai se oli ihan syötävää...) ja kortin. Äiti on joutunut kestämään niin paljon, että ansaitsisi kyllä paljon enemmän, mutta ehkä mä yritän jatkossa olla parempi tytär. Menen ainakin kouluun ja autan kotitöissä!
Mutta en aio ruveta syömään normaalisti ennenkuin painan vähintään sen 50 kg. En voi, joten anteeksi.
Itseasiassa... Ajattelin lopettaa syömisen kokonaan. Kyllä, en syö mitään ellei ole pakko. 
Mä laihdun niin, että voin lentää syksyllä pois muuttolintujen mukana. Piste.

L soitti (mun siskon puhelimeen koska katkaisin eilen omani näppärästi kahtia.......). Se on paras. En tiedä mitä muuta sanoisin. Aion tehdä sen onnelliseksi. Toivon tekeväni.

Ryhdistäydyn nyt kaikessa! Tää kaikki on yksin mun omavika. Mulla ei ole oikeutta purkaa typeryyttäni muihin.

Ja kiitoksia uusi lukija ja kaikki vanhat tottakai. Olette jokainen yhtä tärkeä! :)

-

Tekee mieli syödä. Täyttää tyhjä aukko ruoalla.
Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä...

it hurts

Eilen illalla söin parsaa, vähän porkkanaa ja lusikallisen raejuustoa.

Ulkona tuoksuu kevät. Tuore ruoho ja uudet lehdet pihakoivuissa. 
Oravien turkit muuttuvat harmaasta punaiseksi
ja linnunpoikaset kiljuvat pesissään.
Aurinko polttaa asfalttia ja meidän keittiössä haisee rasva.

Syön tortillan, varmistan että kaikki näkevät ja ahmaisen sen nopeasti sisääni. Paistan lettuja, otan jäätelöä syön ja oksennan. Kaikki ulos siististi järjestyksessä kunnes näen kirkkaanpunaiset tomaatinkuoret.
L on ollut meillä yötä. Mä en ole muuta kuin kiukutellut. Taas.
"Lähe nyt pois, mee sun kavereiden kanssa, täällä ei oo sulle mitään hyvää! Häivy." (Älä lähe pois, älä jätä mua yksin tänne, anteeks. Älä mee.) Mä huudan ja valitan sille jokaisesta asiasta. Puran kaiken pahanolon siihen. Teen niin väärin, sanon kaiken niin väärin. Miksi mä teen näin? Miksi mä yritän työntää pois sen ainoan ihmisen joka ei koskaan tuominnut mua mistään, ei koskaan hylännyt, ei koskaan antanut pudota pohjalle tai ainakin nosti ylös jokaisella kerralla. Sen joka mun jokaisesta virheestä huolimatta rakasti.
- Koska en halua vetää sitä ihmistä mukanani helvettiin. Koska se ihminen ansaitsee vain täydellistä.

Se lähtee ja tulee takasin. Teen sille selväksi ettei se ole tervetullut, etten kaipaa nähdä sen naamaa, että sen on parempi missä vain muualla. Ja se lähtee. En halua edes ajatella kuinka paljon mä mun tyhjillä sanoilla satutan. En kestä ajatella sitä. Jään hakkaamaan seinää, vuodattamaan harmaita kyyneliä ja huutamaan peilille "tuu takasin." Ketään ei tule. Hyvä. 
Kävelen 45 minuuttia. Ipod täysillä ja huppu peittämässä itkusta punaiset kasvot. En halua nähdä ketään, en halua kuulla ketään. Olenpa itsekäs... haha! vihaan tätä niin, ei helvetti.
Voisinko vain unohtaa ruoan, unohtaa itseni ja olla onnellinen edes hetken. Tehdä jotain ihanaa L:n kanssa saamatta raivokohtausta, näyttää vielä kerran kuinka paljon mä oikeasti välitän.
Kyllä mä haluan laihtua. Mutten silti halua, että se vie multa kaiken muun. Kaiken tärkeän, tärkeämmän.

"Anteeksi." ei enää riitä

ruokahelvetti

Mun reidet heiluu laiskasti bussin nuhjuista penkkiä vasten.
Ja mä vajoan, vajoan mustaan rasvamereen.
Yritän potkia kovemmin, raivoisasti henkeni edestä.
Mutta olen liian raskas, vajoan yhä syvemmälle.

Mua hävettää ja itkettää kirjoittaa tätä postausta. Anteeksi, että tuotan pettymyksen.
Sanokaa se nyt "luulitko muka olevasi vahva, luulitko jo onnistuvasi ? vitun läski."
Mä en tiedä paljon olen syönyt. Ensin söin, oksensin julkisessa vessassa ja sitten söin lisää vaikka kurkku kiljui räkäisesti, vatsa huusi armoa.
Mikä itsetuhoinen sika! Haluan leikata itseni irti tästä vastenmielisestä kehosta.
Helpottaa vähän ajatella, että huomenna saan paastota. Mun täytyy paastota. Liikkua. Käydä salilla, treeneissä, juoksemassa... mitä vain. Mutta ei syödä!! ei ei ja ei.
Haluan tämän päivän vain loppuvan nopeasti. Haluan taas olla puhdas ja vahva. Haluan kertoa miten mä onnistuin. Pakenen taas totuutta.

i can eat anything ?

310 kcal (jotain mukamas rasvanpoltto smoothieta josta tuli niiiin pahaa että join siitä vain 1/4, riisikakku, vitalinea, lasillinen mehukeittoa, leipä)
Liikuntaa ei yhtään, ei edes lihaskuntoa koska olen laiskapaska...
Pyörin stadissa RS:n kanssa kuitenkin sen verran että eiköhän siinä jotain kulunut.

Ja ne pääsykokeet...
"Olettehan te sitten valmiita syömään kaikkea mitä me täällä tehdään?"
"Joo siis tottakai."
Olen ehkä hullu kun haen ravintola-alalle. Ihan naurattaa ajatella niiden ilmeitä jos olisin selventänyt sen hetkisiä ajatuksiani ääneen... Hah. Pelottavaa.
Huomenna olisi paastoa, mutta mun on aivan pakko päästä lenkille! Ja totuus on, että jos en syö mitään kupsahdan luultavasti jonnekkin ojaan (ei olisi ensimmäinen kerta)... joten katsotaan nyt sitten~

PS~ löysin mun ens talven/syksyn takin! no en ainakaan oo liian myöhässä...

tässä on selässäkin sellaset kivat rypytyksen :) love it.