I'm down on my knees.
Mama, oh mama,
Let me please leave.
Kävelen kotiin, aurinko on jo laskenut ja mulla on pahempi olo kun aikoihin. Rukoilen ettei äiti ole siellä.
Ensimmäiseksi syöksyn vessaan, en välitä edes tarkistaa keitä kotona on, mun on pakko saada ne likaiset pahat asiat ulos. Nyt heti !
Kun tulen ulos äiti seisoo oven edessä ja katsoo mua surullisesti.
'Mä en kestä jos sä vielä jatkat', pelastan tilanteen sanomalla, että mulla on varmaan oksennustauti. Ei mene läpi. Se alkaa tehdä ruokaa vartavasten mulle ja syön kiltisti etten nyt huolestuttaisi sitä hengiltä. Seuraavaksi olen lenkkivaatteet päällä eteisessä, mutta melkein pyörryn siihen ja pahaolo kasvaa, kasvaa, ja kasvaa. Suuntaan takaisin posliinin ääreen. 'Kyllä äiti... mulla on oksennustauti.' Menee läpi.
Ruoka ei sovi mulle, huomenna paastotaan ellei äiti aío sitäkin terrorisoida. Olisipa muuten niin paljon helpompi laihtua eristäytymällä jonnekkin pieneen metsämökkiin, kauas suklaata tuputtavasta poikaystävästä ja yliherkästä äidistä. Vaikka eihän tässä loppujen lopuksi voi syyttää kuin itseään.
ps. Haluan vaihtaa ne lappuhaalarit pienempään kokoon, tuntuu että se ehkä motivoisi vielä vähän lisää.
En osaa sanoa muuta kuin: tsemppiä kauheasti. ♥
VastaaPoistaVoi ei :( melkein aloin itkemää sun puolesta, ku luin tätä. Mä ymmärrän miten pahalta susta tuntuu ku sun äiskä on tommonen, mutta olisit ilonen että se on HUOLESTUNU eikä VIHANEN niiku mun äiskä. jos mä jään kiinni siitä etten oo syöny, se alkaa huutamaa ja ottaa koneen pois ja kännykän ja en saa mennä kouluukaa... Mä en tajuu.
VastaaPoistaPaljon haleja ♥